perjantai 12. joulukuuta 2014

Joulupukin apuri

Joulupukilla kun on kädet täynnä töitä vuoden alusta loppuun, on monia joille lahja pitäisi valmistaa,ostaa tai hankkia. Päätinkin ojentaa auttavan käteni ja toimia tänäkin vuonna pukin apurina.. ;)

Tänävuonna ensimmäistä kertaa aloitin joululahjojen hankinnan jo hyvissä ajoin marraskuun alusta! Ajattelin että sittenpäs ei tarvitsisi juosta viimisinä viikkoina kaupoissa jolloin jo jotkut tavarat ovat loppuneet ja ihmisiä on enemmän kuin laki sallii..

Ja onhan se rahallisestikkin järkevämpää kun vähän jakaa lahjojen ostoa eikä joudu ostamaan kaikkea yhdellä kertaa.. Vaikka toki rahaa meneekin sama määrä todenäköisesti mutta eipä yhtenä päivänä... :D Loogista, eikö?

No olenko hankkinut kaikki lahjat, en... Mutta suurimman osan kylläkin..

Vielähän mulla on aikaa reipas viikko, joten huoli pois.. Tänään pyhitänkin pienen palan aikaa tekemällä listan puuttuvista lahjoista. Kummilasten, M:n ja Veen lahjat on jo hankittuna mutta muutaman muun on vielä keskeneräisiä ja osa hankkimatta.

Onko kaikki muut hommanneet jo lahjat vai kuulutko sinä joukkoon "juostaan päivä ennen hakemassa" kastiin? :) Taidan kuulua itse vähän molempiin..

Pidän listan tekoa hyvänä ratkaisuna niin tässä kuin jossain muissakin asioissa, se helpottaa eikä tule osteltua turhia juttuja yhtälailla kun valmiiksi tietää mitä hakee tai vähintäänkin keneltä vielä lahja puuttuu.









Iltaisin on hyvää aikaa paketoinnille Veen mentyä nukkumaan. Mun mielestä yks parhain juttu onkin itse paketointi, jostain syystä vaan tykkään siitäkin näpertelystä ja onhan se ihana pistää pakettiin jotain jonka toivoo ilahduttavan saajaansa kun joulu koittaa.



-Elisa
Be First to Post Comment !
Lähetä kommentti