torstai 26. helmikuuta 2015

Mutsi hunningolla?

Luvassa mielipide postausta aiheesta joka varmasti luulisi herättävän mielipiteitä niin suuntaan kuin toiseen. Ja tässäkin kirjoituksessa jokaiselle mielipiteelle on oma paikkansa..

Mitä mieltä olet siitä miten eronneet vanhemmat saavat käyttää oman ns. vapaa-aikansa kun lapsi on toisella vanhemmallaan?

Henkilökohtaisesti mua surettaa miten ihmiset joilla ei ole havaintoakaan mitä seiniensisällä tapahtuu, miten paljon lapsen kanssa vietetään aikaa, rakastetaan, huolehditaan, ollaan läsnä jne kommentoi ja arvostelee sitä miten vietän vapaa-aikani kun lapsi on isällään. Miettikää nyt, omalla isällään jolla on mielestäni täysin yhtä suuri oikeus olla lapsensa kanssa kuin minulla äitinä. Yhteisymmärryksessä ollaan sovittu että poika on minulla enemmän mitä isällään mutta on se nyt silti oikeutettua viettää aikaa molempien kanssa. Sehän on paras mahdollinen vaihtoehto pojan kannalta, elämässä pysyy molemmat vanhemmat vaikka asiat ovatkin muuttuneet.



Tiedän ja kuulen kautta rantain miten jotkut pähkäilee, miten itse olen muuttunut eron myötä. Mietitään eron syytä ja sitä miten juoksen jokatoinen viikonloppu tekemässä jotain muuta kuin tuijottamassa tyhjää kotia koska lapsi on isällään. Mun mielestä aika surullista jopa. Tehdään omassa päässä mielikuva sen perusteella että nähdään instagramissa pari uutta kuvaa meikit naamassa, unohdetaan ne kuvat joissa lapsi mukana. Onko se sitten väärin että mä todella elän elämääni ja teen sitä kun poika on tai ei ole kanssani. Mun mielestä se ei ole eikä se kuulu kellekkään muulle.

Käyn enemmän salilla pojan ollessa isällään, onko sekin yhtä väärin kuin viihteellä käyminen? En mä urheillessakaan alkoholia käytä kuin en myöskään siellä viihteellä käydessä. Ne on vaan mun omaa aikaani jolloin koitan tehdä jotain jotten täysin hajoa kotiin hiljaisten huoneiden sisään. Ja vaikka viihteellä ollessa joisinkin niin mielestäni sekin olisi ok.. Oma valinta joka ei varmasti vahingoita lasta kun hän ei ole läsnä.

Ei tää mulle helppoa ole todellakaan ja jos vain voisin, viettäisin pojan kanssa edelleen jokaikisen päivän ja yön yhdessä. Mutta nyt mennään näin.

Toivon että jokainen äiti, isi tai ihminen jolla ei omaa lasta ole ymmärtäisi että eronneilla ihmisillä vaan sattuu olemaan sitä vapaa-aikaa enemmän eikä se tee niistä iseistä tai äideistä yhtään sen huonompia vahempia vaikka ne tekisikin jotain omia juttuja lapsen ollessa toisella vanhemmalla. Mulla on tarpeeksi huono olla jo muutenkin siitä syystä ettei pojalla ole enää vaan sitä yhtä ja ainoaa kotia. Mutta väitän että edelleen olen Veelle hyvä ja rakastava äiti vaikka kuinka mulla olisi omia touhuja hänen ollessa isällään. Ei se ihmistä huononna.

Elän elämääni ja oon aika ylpeenä siitä. ;)

-Elisa
maanantai 16. helmikuuta 2015

Meidän laskiainen

Viikonloppu meni vauhdilla, jotenkin ehkä jopa liian nopeasti tällä kertaa. Ajatus päässä miten viikonlopun jälkeen on enää muutama päivä Vee mulla ja sitten onkin hänen aika siirtyä isän luokse muutamaksi päiväksi sai mut surulliselle mielelle. Oi voi, mä todella toivon että tähän tottuu ajan kanssa! Vee on kyllä suhtautunut tilanteeseen ainakin tällä hetkellä tosi hyvin.. <3



Mutta palatakseni meidän laskiaiseen.. Leivottiin tosiaan lauantaina kasa pullia jotta sunnuntaina olisi jotain täytettävää ja luvallinen herkku hetki oli taattu. Aamu aloitettiin taas kunnon aamiaisella, rauhassa syöden masut täyteen (rakastan aamupala hetkiä!) jonka jälkeen hetki sohvalla pötköttelyä ja lastenohjelmia katsellen. Kaupunki oli järjestänyt torille laskiaisrieha tapahtuman jonne suunnattiin ennen päiväunia.

Paikanpäältä löytyi tehtävärata kysymyksineen itse kaupungista, musiikkia, palloja ja muita lapsille. Oli lumiukko ja kettu maskotit sekä heppa-ajelua ja polkuautoja. Meidän pieni energia ukkeli veteli taas pää kolmantena jalkana paikasta toiseen. Vähän väliä jalat solmussa kompuroiden koska tori oli hieman jäinen. Vee keskittyy / leikkii rauhassa pienissä ryhmissä mutta isommassa porukassa hänellä jotenkin häipyy kontrolli kaikkeen ja sitten vaan mennään ilman silmiä ja korvia kuin tuulispää.

Ystävä tuli oman tyttärensä kanssa meidän mukaan ja aamupäivä meni kivasti siinä sitten lasten kanssa touhuten ja lopuksi vielä makkaraa syöden ja mehua juoden. ;) Itkun kera lähdettiin kotiin, koska eihän Vee olisi halunnut lähteä millään kotiin päiväunille mutta kaikki kiva loppuu aikanaan. Aika nopeasti harmitus kuitenkin unohtui kun höpöttelin oravista ja muista metsää ohittaessa ja rattaita eteenpäin lykkiessä häntä niskasta kutitellen. Loppumatkasta jo naurettiin. ;)





Päiväunien jälkeen nautittiin laskiaispullat kerman ja hillon kera ja vitsi miten hyvää oli!




-Elisa

Omena-siemenmuffinit

Löysin eräästä allergisten keittokirjasta suolaisen välipala-muffini reseptin ja päätin kokeilla kyseistä respetiä joka osottauitui mielestäni ihan hyväksi pienillä muutoksilla.


Ainekset:

2dl gluteenitonta jauhoseosta
0,75dl maissijauhoja
0,75dl tattarijauhoja
1tl suolaa
2tl leivinjauhetta
1tl kanelia
40g voita tai margariinia
2kpl omenaa raastettuna
1dl rusioina
2rkl auringonkukansiemeniä
2rkl kurpitsansiemeniä
2dl maitoa
0,5dl intiaanisokeria

12kpl

Sekoita jauhot, suola, leivinjauhe ja kaneli keskenään. Lisää joukkoon loput ainekset ja nostele melko veteläksi jäänyt taikina muffini vuokiin (jotka kannattaa voidella tai öljytä ennen). Taikinaa tulee olla niin että vuuat lähes täynä. Koristeeksi voi laittaa vaikka jonkun pähkinän ennen uuniin laittoa. 

Paista uunissa 200`C 30min Valmiita kun muffinien pinta on muuttunut kauniin ruskeaksi.







-Elisa

Laskiaispullat

Viikonloppu meni Veen kanssa leivonta hommissa, leikkiessä, laskiaisriehassa ja mitä näitä perus juttuja sitten muuten päiviin kuuluukin. Oli ihana viikonloppu! Aikaa nauttia pikku murun seurasta uudessa kodissa ja ilmatkin oli mitä huipuimmat ulko leikeillekkin myös.



Lauantaina oli aika valmistaa laskiaispullat sunnuntaita varten joten tässä perus pulla ohjetta teillekkin. 

N.30kpl

Pullataikina
1/2 l maitoa (laktoositon)
1 tuorehiiva ( jos laittaa kuivahiivaa vastaava määrä on 2pss)
1,5 ruokalusikallista psylliumimjauhetta
1,5tl suolaa
2rkl kardemummaa
2 munaa
2,5dl sokeria
vajaa 1kg gluteenitonta jauhoseosta (käytin hienoa gluteenitonta jauhoseosta)
200g margariinia (laktoositon)

-Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja liuota hiiva joukkoon, liuettua lisää psylliumjauhe vispilällä nopeasti sekoittaen. Anna levätä noin. 10min ajan jotta psyllium turpoaa. Lisää joukkoon suola, kardemumma, munat ja sokeri. Lisää suurinosa jauhoista kädellä vaivaten tai taikina koukuilla vatkaimella. Kun taikina alkaa jämäköityä lisää joukkoon rasva. Lisää jauhoja kunnes taikina ei enää paljoa tartu sormiin. (ÄLÄ LAITA JAUHOJA LIIKAA). Gluteenitonta pullataikinaa ei kohoteta kuin kertaalleen, eli rupea heti leipomaan ja anna kohota vasta pullien ollessa pellillä liinan alla. 

200`C 12-15min





VINKKI. 
-Ohjeen pystyy muuttamaan maidottomaksi  korvaamalla maidon esim. vedellä, soijamaidolla jne. Sen lisäksi margariinin voi vaihtaa keijun tummansiniseen levite rasiaan joka myös maidoton. Onnistuu myös kananmunattomana korvaamalla munat kananmunankorvike jaholla, jota saa hyvin varustelluista ruokakaupoista sekä leivontaan erikoistuneista myymälöistä. 
- Voi pakastaa!



-Elisa
keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Marimekko

Olen aina tykännyt ihan mielettömän paljon marimekon kauniista kuoseista ja nyt lähdin liikkeeseen etsimään jotain kivaa kangasta pojan huoneeseen. Ajattelin aluksi verhoja, sitten tyynyjä sängyn päälle, kunnes päädyinkin ostamaan auto kuvioista kangasta josta aijon tehdä pari taulua pojan sängyn viereiselle seinälle. Kangas on täysin Veen mieleen ja eipä ihmekkään, onhan tuo ihan mielettömän kaunis ja värikäs!
 
Liikkeessä oli ihana tunnelma ja sain rauhassa katsella kankaita ja liikkeen valikoimia eikä joku ollut kokoajan tyrkyttämässä sitä sun tätä. Palvelua sain kun sitä tarvitsin ja tilaa kun halusin katsella rauhassa itse.
 


(ei yhtiestyö)


Liityin samalla myös marimekon kanta-asiakas reksiteriin joka on täysin ilmaista eikä vaadi sinulta muuta kuin yhden paperilippusen täyttöä. Mielelläni vastaanotan sähköpostia ajankohtaisista uusista kuoseista ja muista.

Laitan myöhemmin postausta valmiista auto-tauluista.

Mitä mieltä muut ovat Marimekosta? Kenen suunnittelemat kankaat ovat sinun makuusi?

-Elisa
keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Täytekakkupohja GL, Maidoton

Yksinkertainen gluteeniton täytekakkupohja joka sopii myös loistavasti "normaaliin" ruokavalioon! Maku on hyvä, eikä erotu vaikka ei olekkaan vehnästä, näin ollen esim. syntyäpäiväkakkuna juhlissa tämä varmasti maistuu jokaiselle siinä missä vehnäjauhoistakin leivottu.



Pohjan ohje:

4kpl munaa
1,5dl sokeria
1,5dl perunajauhoja
1tl leivinjauhetta

Vatkaa munat ja sokeri kunnon vaahdoksi. Lisää joukkoon siivilän läpi perunajauho ja leivinjauhe hellästi lastalla nostellen. Kaada seos voideltuun ja jauhotettuun irtopohjavuokaan ja laita uuniin.

Paista uunin keskitasolla 200`C n. 30min. Älä avaa luukkua ennen kuin paistoaika on lähes kulunut jos haluat kokeilla kypsyyttä. Näin ollen kakku pysyy kuohkean korkeana eikä lässähdä.

VINKKI. Jos haluat tehdä suklaakakkupohjan vaihda 0,5dl perunajauhoja kaakaojauheeseen.