lauantai 31. maaliskuuta 2018

Olet hyvä noin

Päivällä kuvailin uusia kuvia instagramin feediä varten, olen aina rakastanut kuvaamista ja nyt jotenkin ihan erityisen inspiroitunut siitä.  Kuvia jälkeenpäin katsellessa silmäni kiinnittyivät kuitenkin vatsaani. Sadasosasekunnin mielessä kävi ajatus miten kuva täytyy rajata mahan yläpuolelta, kunnes palauduin takaisin tuosta vanhasta ajatuksesta ja pelosta.

Mietin, miten olen synnyttänyt 2kk sitten toisen lapseni ja nyt murehdin jostain hemmetin pienestä renkaasta vatsani ympärillä. Kasvatin mahan sisällä kokonainen ihmisvauvan alusta loppuun asti toistamiseen ja nyt mietin näkyykö vatsallani ylimääräistä. Nyt tätä kirjoittaessa tunnen itseni jo ihan hölmöksi ja päätin siltä istumalta lisätä kuvan ilman rajausta. Siinä olen ja jos jotakuta sattuisi häiritsemään ulkomuotoni, ei se saa olla itseltäni pois. Voin hyvin ja sen koen olevan tärkeintä. Ryhtikin suoristuu ajanmyötä ja vyötäröni kokoon voin vaikuttaa ihan itse, kun sen aika on. Nyt on aika nauttia ja nuuhkutella uusinta tulokasta, eikä todellakaan stressata sitä miltä vartaloni muoto näyttää. Tiedostan myös miten nopeasti vatsa lähti palautumaan ja miten turha ajatus oli vaikkei niin olisikaan.



Jokaisen ihmisen kauneudesta voisin puhua tunti tolkulla, juuri sellaisena mitä kukin on olematta jotakin muuta. Kunpa kenenkään ei tarvitsisi tuntea epävarmuutta omasta ulkonäöstään, tiedän kuitenkin monen kamppailevan oman itsensä hyväksymisen kanssa. Vaikka omaankin mieleen eksyy joskus ajatus, miten jokin kohta kehossa voisi olla jotain muuta. Tiedän silti olevani ihan hyvä näin, itselleni sopiva ja jopa ainutlaatuinen, kuten sinäkin.

Voin myöntää ajatelleeni miltä keho näyttää toisen lapsen jälkeen, miten kroppa palautuu toisella kertaa ja mitä jos lihon ihan hillittömän paljon? Samalla kun pinnallinen ajattelu aiheuttaa ahdistusta, on se kai melko yleistäkin pohdintaa.

Jos näkee itsensä sopimattomana, on aivan sama montako kehua itsestään siihen hetkeen saa. Kun ajatus on syvällä itsessä, ei sitä poista siinä hetkessä sanat miten toisesta näyttää hyvältä. Sen ajatuksen poistuminen päästä vie enemmän aikaa ja työtä oman itsensä kanssa.

Miksi itseä kohtaan on niin helppoa olla kriittinen ja muita katsoessa ajatella, miten hyvältä jotkut toiset näyttävät?



Itse näen kauneutta jokaisessa, rakastan erilaisuutta ja sitä miten arvokkaasti eri kokoiset ja näköiset ihmiset kantavat itsensä ollessaan sinut itsensä kanssa. Epävarmuuden näkyessä minua surettaa, kunpa jokainen uskaltaisi kantaa itsensä omana itsenään, ajattelematta olevansa jotenkin huonolla lailla erilainen tai sopimaton.

Ja kun mietin mitä haluan pojilleni opettaa ulkonäöllisistä asioista, tunnen itseni entistäkin hölmömmäksi, hetkellisen ajatukseni vuoksi. Haluan heidän ymmärtävän, miten sopivia ja ainutlaatuisia he ovat, juuri sellaisina mitä ovat. Sekä sen, miten meitä on erilaisia ja siinä se rikkaus piileekin. Toivon pojille tervettä itsetuntoa, itsensä hyväksymistä ja erilaisuuden ihannointia. Samaa toivon myös kaikille muille ja itselleni häiriön iskiessä kylään ajatuksiini.

OLET HYVÄ JUURI NOIN.

Aurinkoa pääsiäiseen.

-Elisa

P.s Instagramin puolella pääset aktiivisemmin kurkkaamaan arkeamme ja arvontaankin ehtii vielä osallistua! :)




keskiviikko 14. maaliskuuta 2018

Imetys hommia

Se mikä esikoisen imetyksessä meni päin honkia, on onnistunut nyt toisen kohdalla helpommin tai noh, onnistunut ainakin. Kirjoitin imetykseen valmistautumisesta ennen vauvan syntymää, siitä pääset lukemaan täältä.

Miten meillä on nyt sitten mennyt?

Aloitetaan synnäriltä, jossa teki mieli purra tyynyä ja tihrustaa itkua jokaisen imetyksen kohdalla. Sattui se nimittäin aluksi PALJON, kuten Veenkin kohdalla. Siihen liitettynä jälkisupistukset (jotka yleisesti tulee uudelleensynnyttäjälle) oli olo imetyksen aikana kurja. Sanoin Jaakolle monesti, miten ihmettelen synnyttäneeni kokonaisen lapsen hetki sitten ja nyt tuntuu kuin sekoaisin imetyksen aiheuttamaan kipuun ja jälkisupistuksiin. Onneksi suurin kipu oli kuitenkin ainoastaan imettäessä, eikä jatkuvaa. Oli siinä siis runsaasti aikaa nauttia myös alun ihanuudesta, pienestä uudesta ihmisestä, elämän ihmeestä.



Mitä tein/tehtiin toisin? Otin rintakumin käyttöön heti alussa, sen uskon estäneen rintojen rikkoutumisen. Sairaalan sähköpumpulla tyhjensin rinnat ainoastaan kerran, estääkseni niin sanotun liikatuotannon tuossa vaiheessa. Maito kun ei tuntunut muutenkaan mahtuvan rintoihin, saati vauva ehtinyt niitä tyhjentämään, pahin pingotus oli kuitenkin saatava pois. Lisäksi kylmät rikotut kaalinlehdet (vanhankansan kikkakolmonen), oli totaalisen hyvä!

Imuotetta tarkastettiin sairaalassa usein, muutama kätilö oli perehtynyt imetykseen ja ihanaa että nyt oli näin. Kotiutumisen jälkeen pahin pingotus tasaantui ja pystyin lisäksi jättämään rintakumin pois toisen viikon kohdalla. Aluksi imetin joka toinen kerta kumilla ja jokatoinen ilman, näin rinta tottui ärsytykseen ja nyt mennään viidettä viikkoa jo ilman. Kipu hävisi siinä 2-3 viikon kohdilla, näin ollen jokainen kyynel silmäkulmasta valuen pienen tarttuessa kuin piraja kiinni, oli se sitä mitä se vaati! Tottumista ja imetyksen onnistumiseen uskomista ja ennenkaikkea sen onnistumisen halua.

Nyt takana on 6,5vk TÄYSIMETYSTÄÄÄÄÄ!!! Olen hullun onnellinen jokaisesta päivästä ja täydestä viikosta joita ollaan yhdessä pikkuihmisen kanssa saavutettu! Takana on kylläkin myös neljä rintatulehdusta, jotka saa turhautumaan hetkellisesti. Itsellä menee aina koko keho ihan kosketusaraksi, tärisen kylmästä ja pää jomottaa korkean kuumeen kourissa. Kunpa niitä ei enää tulisi.

Kesti imetys miten monta päivää tahansa, uskon jokaisesta tipasta olevan hyötyä vauvalle. On se ihan spesiaali homma katsoa vauvaa ja tajuta, miten tuon pienen jokainen nouseva gramma painossa on omalla maidolla tehty.

Miten imetys on onnistunut sinulla?

Parhaiten meidän elämää pääset seuraamaan instagramista. :) Ihanaa kun oot mukana matkassa.

-Elisa

torstai 1. maaliskuuta 2018

Unohtunut makkara

Eräänä aamuna avasin mikron puuroni valmistusta varten, löysin sieltä käppyräisen kylmän makkaran. Nostin makkaran Jaakon eteen aamupalapöydässä ja toisiamme katsoessa räjähdettiin yhtäaikaa nauramaan. Kyse kun ei ollut vain yhdestä makkarasta, vaan lähi päivien saatossa ollaan törmätty moneen muuhunkin vastaavaan. Ollaanko jo tässä kohtaa niin hajamielisiä unen määrän muutosten myötä, että milloin mikäkin homma menee tavalla, jossa ei ole päätä taikka häntää.

Pieni nukkuu yöt jopa varsin hyvin ja siltikin kestää tottua yö heräilyihin. Mietin miten ihmeessä selvisin Veen vauva ajan, jossa hän heräili 10-15 kertaa yössä, suoraa huutoa huutaen puolitoista vuotta. Jotenkin sitä suoritti arkea eteenpäin ja täytyy sanoa että hyvin kyllä meni, jos nyt ollaan välillä kuutamolla jo tässä vaiheessa. Hah. Nyt puhutaan vaan parista heräämisestä yössä kuitenkin. Olenko tullut vanhaksi, sitäkö se on?

Eräänä yönä etsin peitostani jotakin kohtaa, peittoa suoristaen ja todenteolla etsien. Jaakko kysyi mitä teen ja koitin selittää ja etsiä samalla määrätietoisesti. Vieläkään en tiedä mitä ihmettä olen peitosta etsinyt keskellä yötä vauvan syötyä, mutta tärkeää muistan sen olevan ja ei en ollut unessa.

Jaakko pistää leipä pussia jääkaappiin ja voi purkkia leipien paikalle tason nurkkaan. Taas naurattaa kun huomaan hänen touhunsa ja kysyn "meinaatko jatkossa levittää voin huoneenlämpöisenä kylmälle leivälle vai mistä moinen idea?".

Rintakumi hukassa ja pieni itkee nälkäänsä (tämä kun haluaa tissin suuhunsa sillä sekunnilla kun huomaa nälän tulleen, yleensä vielä silmät unesta edelleen kiinni) Käännettiin käytännössä melkein ympäri koko jättimäinen sänky patjoineen ja eipä sitä mistään löytynyt. Päätin imettää ilman kumia (joka suojasi nännin ärsytystä alku imetyksessä).. Sieltähän se sitten löytyi itse nännistä, ihan oikealta paikaltaan periaatteessa, kuitenkin unohtuneena yö syötöstä. Kumi kun tulee pestä sekä kuivata jokaisen käytön jälkeen, eikä tosiaan säilyttää nännissä hautumassa seuraavaan kertaan. Näistä imetys  maito hommista kirjoitan myöhemmin ihan oman postauksensa, miten uidaan maidossa!

Huomaan myös aivojen raksuttavan hitaammalla mitä hetki sitten. Aikaiseksi saan paljon, mutta silti tuntuu olevan asioita myös paljon kesken, tai sitten on mahdollista myös että ylisuoritan huomaamattani, hmmm. Kauppaan on ihan idioottimaista lähteä ilman valmiiksi kirjoitettua listaa, koska kotona ei enää ehkä muista mitä ruokaa mistäkin ajateltiin tehtävän. Tai jotain oleellista unohtuu kauppaan. Tästä lähtien lista kehiin siis!

Tähän asti vähäisempi nukkuminen on tuonut mukanaan hassuja kömmähdyksiä, inan enemmän mitä arjessa ennen vauvelia. Tuossa osa niistä. Onneksi kuitenkin vain kaikkea sellaista, jolla ei niin väliä ole. Saadaan ainakin kunnon naurut toistemme sekoiluista!




Mitä teillä on touhuttu unisina?

-Elisa