Päivällä kuvailin uusia kuvia instagramin feediä varten, olen aina rakastanut kuvaamista ja nyt jotenkin ihan erityisen inspiroitunut siitä. Kuvia jälkeenpäin katsellessa silmäni kiinnittyivät kuitenkin vatsaani. Sadasosasekunnin mielessä kävi ajatus miten kuva täytyy rajata mahan yläpuolelta, kunnes palauduin takaisin tuosta vanhasta ajatuksesta ja pelosta.
Mietin, miten olen synnyttänyt 2kk sitten toisen lapseni ja nyt murehdin jostain hemmetin pienestä renkaasta vatsani ympärillä. Kasvatin mahan sisällä kokonainen ihmisvauvan alusta loppuun asti toistamiseen ja nyt mietin näkyykö vatsallani ylimääräistä. Nyt tätä kirjoittaessa tunnen itseni jo ihan hölmöksi ja päätin siltä istumalta lisätä kuvan ilman rajausta. Siinä olen ja jos jotakuta sattuisi häiritsemään ulkomuotoni, ei se saa olla itseltäni pois. Voin hyvin ja sen koen olevan tärkeintä. Ryhtikin suoristuu ajanmyötä ja vyötäröni kokoon voin vaikuttaa ihan itse, kun sen aika on. Nyt on aika nauttia ja nuuhkutella uusinta tulokasta, eikä todellakaan stressata sitä miltä vartaloni muoto näyttää. Tiedostan myös miten nopeasti vatsa lähti palautumaan ja miten turha ajatus oli vaikkei niin olisikaan.
Jokaisen ihmisen kauneudesta voisin puhua tunti tolkulla, juuri sellaisena mitä kukin on olematta jotakin muuta. Kunpa kenenkään ei tarvitsisi tuntea epävarmuutta omasta ulkonäöstään, tiedän kuitenkin monen kamppailevan oman itsensä hyväksymisen kanssa. Vaikka omaankin mieleen eksyy joskus ajatus, miten jokin kohta kehossa voisi olla jotain muuta. Tiedän silti olevani ihan hyvä näin, itselleni sopiva ja jopa ainutlaatuinen, kuten sinäkin.
Voin myöntää ajatelleeni miltä keho näyttää toisen lapsen jälkeen, miten kroppa palautuu toisella kertaa ja mitä jos lihon ihan hillittömän paljon? Samalla kun pinnallinen ajattelu aiheuttaa ahdistusta, on se kai melko yleistäkin pohdintaa.
Jos näkee itsensä sopimattomana, on aivan sama montako kehua itsestään siihen hetkeen saa. Kun ajatus on syvällä itsessä, ei sitä poista siinä hetkessä sanat miten toisesta näyttää hyvältä. Sen ajatuksen poistuminen päästä vie enemmän aikaa ja työtä oman itsensä kanssa.
Miksi itseä kohtaan on niin helppoa olla kriittinen ja muita katsoessa ajatella, miten hyvältä jotkut toiset näyttävät?
Itse näen kauneutta jokaisessa, rakastan erilaisuutta ja sitä miten arvokkaasti eri kokoiset ja näköiset ihmiset kantavat itsensä ollessaan sinut itsensä kanssa. Epävarmuuden näkyessä minua surettaa, kunpa jokainen uskaltaisi kantaa itsensä omana itsenään, ajattelematta olevansa jotenkin huonolla lailla erilainen tai sopimaton.
Ja kun mietin mitä haluan pojilleni opettaa ulkonäöllisistä asioista, tunnen itseni entistäkin hölmömmäksi, hetkellisen ajatukseni vuoksi. Haluan heidän ymmärtävän, miten sopivia ja ainutlaatuisia he ovat, juuri sellaisina mitä ovat. Sekä sen, miten meitä on erilaisia ja siinä se rikkaus piileekin. Toivon pojille tervettä itsetuntoa, itsensä hyväksymistä ja erilaisuuden ihannointia. Samaa toivon myös kaikille muille ja itselleni häiriön iskiessä kylään ajatuksiini.
OLET HYVÄ JUURI NOIN.
Aurinkoa pääsiäiseen.
-Elisa
P.s Instagramin puolella pääset aktiivisemmin kurkkaamaan arkeamme ja arvontaankin ehtii vielä osallistua! :)
Mietin, miten olen synnyttänyt 2kk sitten toisen lapseni ja nyt murehdin jostain hemmetin pienestä renkaasta vatsani ympärillä. Kasvatin mahan sisällä kokonainen ihmisvauvan alusta loppuun asti toistamiseen ja nyt mietin näkyykö vatsallani ylimääräistä. Nyt tätä kirjoittaessa tunnen itseni jo ihan hölmöksi ja päätin siltä istumalta lisätä kuvan ilman rajausta. Siinä olen ja jos jotakuta sattuisi häiritsemään ulkomuotoni, ei se saa olla itseltäni pois. Voin hyvin ja sen koen olevan tärkeintä. Ryhtikin suoristuu ajanmyötä ja vyötäröni kokoon voin vaikuttaa ihan itse, kun sen aika on. Nyt on aika nauttia ja nuuhkutella uusinta tulokasta, eikä todellakaan stressata sitä miltä vartaloni muoto näyttää. Tiedostan myös miten nopeasti vatsa lähti palautumaan ja miten turha ajatus oli vaikkei niin olisikaan.
Jokaisen ihmisen kauneudesta voisin puhua tunti tolkulla, juuri sellaisena mitä kukin on olematta jotakin muuta. Kunpa kenenkään ei tarvitsisi tuntea epävarmuutta omasta ulkonäöstään, tiedän kuitenkin monen kamppailevan oman itsensä hyväksymisen kanssa. Vaikka omaankin mieleen eksyy joskus ajatus, miten jokin kohta kehossa voisi olla jotain muuta. Tiedän silti olevani ihan hyvä näin, itselleni sopiva ja jopa ainutlaatuinen, kuten sinäkin.
Voin myöntää ajatelleeni miltä keho näyttää toisen lapsen jälkeen, miten kroppa palautuu toisella kertaa ja mitä jos lihon ihan hillittömän paljon? Samalla kun pinnallinen ajattelu aiheuttaa ahdistusta, on se kai melko yleistäkin pohdintaa.
Jos näkee itsensä sopimattomana, on aivan sama montako kehua itsestään siihen hetkeen saa. Kun ajatus on syvällä itsessä, ei sitä poista siinä hetkessä sanat miten toisesta näyttää hyvältä. Sen ajatuksen poistuminen päästä vie enemmän aikaa ja työtä oman itsensä kanssa.
Miksi itseä kohtaan on niin helppoa olla kriittinen ja muita katsoessa ajatella, miten hyvältä jotkut toiset näyttävät?
Itse näen kauneutta jokaisessa, rakastan erilaisuutta ja sitä miten arvokkaasti eri kokoiset ja näköiset ihmiset kantavat itsensä ollessaan sinut itsensä kanssa. Epävarmuuden näkyessä minua surettaa, kunpa jokainen uskaltaisi kantaa itsensä omana itsenään, ajattelematta olevansa jotenkin huonolla lailla erilainen tai sopimaton.
Ja kun mietin mitä haluan pojilleni opettaa ulkonäöllisistä asioista, tunnen itseni entistäkin hölmömmäksi, hetkellisen ajatukseni vuoksi. Haluan heidän ymmärtävän, miten sopivia ja ainutlaatuisia he ovat, juuri sellaisina mitä ovat. Sekä sen, miten meitä on erilaisia ja siinä se rikkaus piileekin. Toivon pojille tervettä itsetuntoa, itsensä hyväksymistä ja erilaisuuden ihannointia. Samaa toivon myös kaikille muille ja itselleni häiriön iskiessä kylään ajatuksiini.
OLET HYVÄ JUURI NOIN.
Aurinkoa pääsiäiseen.
-Elisa
P.s Instagramin puolella pääset aktiivisemmin kurkkaamaan arkeamme ja arvontaankin ehtii vielä osallistua! :)
Be First to Post Comment !
Lähetä kommentti