sunnuntai 17. kesäkuuta 2018

Kyllähän se sattuu

Viime viikon lauantaina lähdettiin Jaakon kanssa ensimmäistä kertaa ulos,  yhdessä vauvan syntymän jälkeen. Jotenkin ajattelin, että ei tässä mitään sen ihmeellisempää. Mummi tulee hoitamaa (meille kotiin) ja hän on Veetäkin aina hoitanut, pikkaisesta lähtien. Hän on Jiillekkin tutuksi tullut ihminen ja tietää mistä toinen tykkää. Parempaa hoitajaa en siis olisi voinut edes toivoa, mutta kyllä se "laastarin repiminen" silti vaan sattui ihan saakelisti, jälleen kerran!  Veen eka kerta hoidossa oli aikanaan itselleni,ihan mielettömän vaikea, vaikka kuinka kukaan ei minua pakottanutkaan siihen silloinkaan luonnollisesti. Mietin paljon myös muutakin, kuten mitä jos vauva on kovin itkuinen tai ei nukahda hyvin jne. Mietin miten tuntuu vähän väärältä laittaa joku toinen hoitamaan tilanne, jotta itse pääsen tekemään jotain muuta. Se on jotenkin niin tunteita herättelevä asia, joka samalla sattuu kun tekee sitten myös hyvääkin. Kunhan vaan pääsee sinne viihteen puolelle taikka yleisesti aikuiseen seuraan hetkeksi. Pieni tuulettuminen tekee monesti kuitenkin hyvää.

Edeltävänä iltana alkoi jo ahdistamaan seuraava päivä melkolailla. Halisin pikkuista ja höpöttelin seuraavasta illasta, vaikkei hän tietysti ymmärtänytkään sanojani. Kirjoitin Mummille valmiiksi lapulle maito määrän ja nappasin pari kuvaa (jonkun mielestä hullua! :D) missä asennossa pieni parhaiten nukkuu jne. Mä olen itse aina rakastanut kuulla kunnon "ohjeet" ja vinkki vitoset, mistä esim. hoidossa oleva lapsi pitää. Näin ajattelen lapsella sekä hoitajalla olevan helpointa yksinkertaisesti. Tuo se myös pienelle turvaa, joka ei vielä edes ymmärrä olevansa erillinen ihminen äidistään. Kaiken ne aistii ja mikä onkaan sen tärkeämpää, kuin asiat jotka ovat tuttuja, sekä tietysti hellä ja huolehtiva syli ja se maito

Noh, pikkuruisesta jännityksestä huolimatta lähdettiin ja hyvä niin. Mulle paras "nollaus" vaikka en nyt sellaista tuntenutkaan kaipaavan erityisesti, mutta kumminkin. Niin on musiikki, se on ollut sitä aina. Mentiin kuuntelemaan muutamaa esiintyjää festareille ja vitsit miten nautin. Ympärillä rakkaat ystävät ja tuo tuore aviomieheni. Ihan parasta! <3 Tyttöjen kanssa tanssittiin, tuttujen kappaleiden tahtiin ja fiilisteltiin festareiden tunnelmaa. Itse en ole Veen odotuksen jälkeen juonut enää alkoholia, vaikka en itseäni absolutistina pidäkään. Ehkä itselläni jäi "tapa päälle" raskauden aikana ja nykyään näin 7 vuotta myöhemmin, en enää osaa edes ajatella asiaa. Syntymähumalalla mennään ja samalla lailla mukana kuten ne muutkin. Plussana ehkä se muistin pysyminen ja asioiden todellisen ymmärryksen laita yön pikkutunneilla, koska krapulaiselta tuntuu ilman sitä alkoholiakin seuraavana päivänä. Se on jo vähän väärin kyllä, heh. Ehkä valvominen ja yöllinen tanssiminen saa olon huonoksi tai jotain.





Loppu hyvin kaikki hyvin! Kotona odotti rauhallista unta uinuva pikkuinen, joka heräsi melko pian itse syömään rinnalle, meidän kotiuduttua alku yöstä.

Itse ajattelen, että ei ole oikeaa taikka väärää aikaa laittaa lasta hoitoon. Kukaan toinen ei ole oikeutettu määrittelemään milloinka on sopiva hetki. Toisille se on kk synnytyksen jälkeen, toisille vuosi tai kolme. Mun mielestä, niin tässä kuin kaikessa muussakin, on hyvä luottaa siihen, mikä omasta mielestä on parhainta milloinkin. Mielipiteitä tulee aina olemaan, suuntaan ja toiseen. 

Aurinkoa ja kaikkea ihanaa uuteen viikkoon.

-Elisa


perjantai 8. kesäkuuta 2018

Soseita vaiko sormin

Kerroin äidilleni sormiruokailu suosion kasvusta, josta hän oli aluksi hieman hämillään. Hyvällä tavalla naureskellen, kuten yleensäkin kyllä. Äidille on ihan parasta puhua kaikista mietinnöistä, hän ei koskaan lyttää mitään, kertomalla miten on tehty jo vuosikymmenien ajan tietyllä tapaa. Vaan mielenkiinnolla kuuntelee ja keskustelee. Äidin hihitellessä ajatuksen karatessa: "Elisa meinaatko  nyt siis antaa perunan kokonaisena Jiin käteen ja siitä hän sitten oppii syömään, sano nyt vielä ettet edes keitä sitä?" Ei, en meinaa.. Enkä myöskään ajatellut jättää soseita pois, vaan hyödyntää kumpaakin vaihtoehtoa, sormiruokailun suosiosta huolimatta! Sohaisenko muurahaispesään sanoessani näin? Ehkä jonkun, keskusteluja sormiruokailusta käydään melko määrätietoisin sanoin ja soseet ovat toisille kuin punainen vaate. Itselleni ei, koska en näe syytä miksei kumpikin tapa olisi toimiva ja sopiva.



Yleisimpiä vastauksia kiinteiden aloituksesta sormiruokaillen on: "Kun valmiudet löytyy, niin aloitetaan." , "Minä en ainakaan aio syöttää lastani, hän syö itse kun olemassa on valmiudet." Oli pakko selvittää nämä valmiudet, koska vielä 6-vuotta sitten en ollut vastaavaa edes kuullut. Soseutettua alettiin antamaan, kun maito ei enää tuntunut riittävän yksin ja sormiruokailua käytettiin lisänä jos sotku ei haitannut.

Mitä nämä valmiudet sitten ovat?

  • Lapsi kiinnostuu muiden ruokailusta ja tavoittelee ruokia.
  • Lapsi istuu tuetusti syöttötuolissa, taikka tukevasti pystyssä aikuisen sylissä.
  • Saa itse napattua ruuan käteensä ja vietyä sen suuhunsa.
  • Osaa käsitellä ruokaa suussa niin, ettei työnnä kielellä kaikkea suoraan ulos.
Siinä taitaa olla tärkeimmät lähtökohdat listattuna. Niin ja iän sanotaan olevan ok 4-7kk kohdilla tähän sopiva, lapsen valmiuksista riippuen.

Me aloitettiin eilen perinteisellä perunalla, haarukalla muussasin ja laitoin hieman äidinmaitoa sekaan. Lusikalla syötin, vaikka tämä pieni jo suuhunsa kädellään löytää. Hän on nyt viikon vajaa 5kk, enkä koe että mikään muu tapa olisi ollut sen parempi vielä hänelle. Hän kun ei vielä ole tarpeeksi "kypsä" rangaltaan istumiseen, vaikka pystyyn hakeekin. Enkä yksinkertaisesti halunnut aloittaa isoja paloja kakoen. Esikoisen kanssa mentiin samoin ja motoriikka on aina ollut varsin hyvä, jopa edistyneempi, vaikka ruokailut aloitettiin lusikalla ja syöttäen. Voihan sitä lapsen käteen ja eteen viedä muutakin kuin ruokaa ja suuhun ne kaikki muukin hakeutuu vielä pitkään. En myöskään muista, että se olisi jotenkin häirinnyt meidän muiden ruokailua, jommankumman aikuisen syöttäessä Veetä. Se tuntui luonnolliselta, siihen elämänvaiheeseen sopivalta ja kuuluvalta. Oma ruoka on silti tultu syötyä samalla, vaikka toisessa kädessä lusikka olikin Veetä varten. 

Jii on ollut parin vk ajan jo äärettömän kiinnostunut meidän muiden ruokailusta ja nyt tuntui sopivalta aloittaa maistelut. Maito tulee olemaan edelleenkin pääravintona 6kk ikään, mutta siihen asti mennään uusia makuja maistellen sen rinnalla.



Millä ja milloin teillä on aloitettu/aloitetaan maistelut? 

Ihan parasta viikonloppua.

-Elisa