Keskity

Menneellä sanotaan merkityksen olevan mitätön. Tottahan se osittain onkin, sillä on merkitystä mikä on nyt ja mikä tuleva. Menneen olisi hyvä liittyä ainoastaan kasvunmerkissä tähän päivään. Menneessä eläjä jää paljolta paitsi ja roikkuu itse kaksin käsin käsijarrussa ahdistuen. Taikka yksinkertaisuudessaan jää hyvin paljolta paitsi antaessaan menneiden hallita tätä hetkeä. Anna mahdollisuus menneen jäädä historiaan ja ole avoin tulevalle.

Alotin kirjoittamaan elämänkertaani ehkä noin vuosi sitten. Menneisyydessä sattuneet isot, haastavat sekä adistavat asiat pilkahteli mieleeni kun mietin tulevaa. Ajattelin että monesti ääneen heitetty "Mun elämästä sais kirjoitettua aikamoisen elämänkerran jo tähän ikään mennessä." voisi olla hyvä toteuttaa vaikka jo osan olinkin avannut pienesti täällä. Jospa se olisi viimeinen piste menneille tapahtumille? Aloin kirjoittamaan, lähdin liikkeelle kertomuksista ihan synnytys-salista lähtien joita äiti oli kertonut. Melkein vuosi vuodelta, kerroin kaiken mitä mieleeni muistui. Isoimpiin asioihin takerruin syvemmin ja kerroin syvimmätkin asiat ensimmäistä kertaa tarkkaan kuvailen. Jokaisella kerralla kirjoittamisesta ei meinannut saada loppua. Nappasin mukaan vanhoja blogi tekstejä jotka ovat tallennettuna tänne luonnoksiin, joita kirjoitin itselleni lähinnä joskus kun koin sen auttavan. Mieleen tuli tilanteita jotka oli osittain jo pyyhkiytynyt mielestä ja valitettavan paljon myös niitä jotka saa edelleenkin puristavan tunteen rintaani. Kaivamalla kaivoin taas auki sitä kaikkea joka on aina mennyttä. asioita jotka kasvatti musta tämän ihmisen jota olen nyt tällähetkellä.

Huomasin ahdistuvani, jokaisella kerralla lopetettua oli kurja olla, olin levoton ja jollain tasolla myös peloissani. Jaakko kehotti lopettamaan koko kirjoittamisen, koska olin taas jämähtämässä asioihin jotka olin jo käsitellyt. Jotka olin jättänyt taakseni Veen vauva vuosina läpi käyden. Ymmärsin sen hyvin, ajattelin itse samallatavalla aina kun vihdoin sain työnnettyä koneen näppäimistön pois sormieni alta. Nyt riittää.

Tulevaisuuden haaveita miettien pompin menneeseen ja pelkään pieniä hetkiä, kunnes jokin voimakas tunne antaa mulle uskoa. Harjoittelen pysymään tässä ja jotain on jo sen eteen tapahtunut. Sillä tiedostan sen tosiasian, miten läpikäydyn on hyvä antaa olla.

Ei ole mitään merkitystä, mitä on joskus ollut.(TOTTAKAI ON! Mutta ei tähän hetkeen, jossa on aika edetä. Anna menneen olla suurin opettajasi.) Mitä olet itse kokenut lapsena, nuorena, ensimmäisen lapsen saatua tai ihan missä ikinä onkin elämässäsi tapahtunut jotain jota et toivoisi edes pahimmalle vihamiehelle. Sen jälkeen kun olet käsitellyt sen. Ne on mennyttä. On hetki jota elät, sen läsnäolo ja usko parempaan. Sanotaan miten ihmisen tiedetään olevan läpikäynyt. kun menneestä voi puhua ilman ahdistumista. Mä voin, mutta siitä kirjoittaminen täydellisen keskittyneesti penkoen ei varmaan koskaan tule olemaan helppoa. En usko että sen edes kuuluisi olla sitä.

Elämänkertani seisoo reilu sadan sivun kokoisena tiedostona vanhalla koneellani, keskeneräisenä. Tällähetkellä sen on hyvä siellä. Se on mennyttä ja sen julkaiseminen muiden silmille ei ehkä saisi aikaan sitä mitä sillä haen takaa. Lähdin kirjoittamaan sitä ajatuksella, miten vastoinkäymistenkin jälkeen voi edelleen jatkaa, miten kaikesta voi oppia jotain ja tuntea kiitollisuutta siitä, että juuri minä sain tämän elämän elettäväksi. Koska olen ollut heikkoinakin hetkinä niin hemmetin vahva kestääkseni kaiken. Mun kuuluu olla tässä, ja olen onnekas kun olen avoin opeille, ymmärrykselle ja elämälle. Koska ilman niitä, en todellakaan olisi tässä, vaan tilallani olisi joku täysin muu. Tämä on minulle oma hetkeni, oma läsnäoleva ja sinulle vastaava omasi.

Usko, opi ja elä. 

-Elisa

Don`t forget to smile to yourself

Ihana rakas mummi antoi minulle ja kahdelle siskolle yhtenä vuonna mukit, joiden teksti jaksaa muistuttaa. Miten tärkeää on muistaa hymyillä myös itselleen, olla ylpeä itsestään. Uskon että aihetta siihen on meistä monella, toivon että kaikilla. Olet elämäsi arvokkain, älä anna elämän unohduttaa sitä sinulta. Koska miten yksinkertaiselta se kuulostaakin, ilman sinua ei olisi ystävää, äitiä tai isää, siskoa, veljeä, kummia, isovanhempaa tai mitä tahansa muuta mitä olet juurikin nyt jollekkin toiselle tai itsellesi, oman elämäsi sinä. Koskaan ei tule olemaan toista samanmoista. Olet ihminen joka vaikuttaa millaista elämää juurikin sinä elät, mitä valintoja teet, minne menet, mistä heräät. Toteutatko itseäsi vaiko oletko osana toisen unelmaa. 

Jokaiselle on paikka jossa olla ja vaikuttaa. Jos ei ole ihmisiä tai asiaa kelle, vaikutat jokatapauksessa aina itsellesi. Ole siis itsellesi hyvä, ole ystävä, ole hymy. Ole syy miksi hymyillä, syy miksi herätä, ole toivo paremmasta tai ole tyytyväisyys tähän hetkeen. Ole hymy joka jaksaa ilahduttaa muita, mutta ennenkaikkea muista hymyillä myös itsellesi. Olet juuri niin hyvä kuin haluat olla, olet sinä, olet syy. Olet yhtälailla este kuin avonainen ovi. 

Joten, älä koskaan unohda hymyillä itsellesi. 

-Elisa

Anna elämälle mahdollisuus

Tää elämä on ajoittain aika hankalaa joillain meistä, toiset pääsee tallaamaan pelkästään kultahipuin koristeltua pumpulin pehmoista tietä. Toisille samainen tie pistelee jalkojen alla hiilten ja rosoisten kivien tehden kipeetä jalanpohjille. On kuitenkin paljon kiinni ihan itsestään voiko kipeää tekevä tie saada osan pumpulistakin alleen..

Vaikeiden asioiden kohtaaminen on joillekkin isomman työn takana. Ei ole aina niin yksinkertaista lähteä purkamaan vanhoja haamuja, pahoja juttuja vaikka tuska meinaakin repiä sisukset kahtia. Kehotan kuitenkin yrittämään.

Mä tiedän mitä on voida huonosti. Tiedän mitä on herätä aamuun ja ajatella ensimmäiseksi kunpa voisin nukahtaa takaisin, kunpa selviäisin tästäkin päivästä, kunpa joku voisi luvata että nämä aamut ovat joskus vielä historiaa ja niinhän ne nykyään mun kohdallani on. Melkein aina.. ;) En hae liian pumpulista elämää vaan elämää jossa mun on hyvä olla. Elämää jota jaksan ja haluan elää, tää on just sellaista elämää tällä hetkellä.

Oon onnellinen jokaisesta joka mun elämääni kuuluu ja jollain lailla vaikuttaa! Viimiset vuodet on ollu elämän rankimpia vaikka ennen niitäkin vuosia olen jo kokenut vaikka ja mitä.. Mut en noin pitkää aikaa putkeen mitä nyt.. Näiden viimisten vuosien aikana oon läpikäynyt kaikki lapsuuden ja nuoruuden aikana koetut pahat asiat, olen tullut äidiksi, olen sairastanut sairautta jolle ei nimeä ole keksitty 2,5-vuoden tutkimuksista huolimatta.. Olen joutunut opettelemaan mitä on elää täysin ilman viljoja. Ammatinvaihtokin olisi edessä.. Nyt vielä kuvioon tuli ero miehestä jonka kanssa kuvittelin joskus käveleväni alttarille. Mutta kaikki tuo on tehnyt musta sen mitä olen juurikin nyt. Kaikki ne vaikeudet, isot päätökset ja muutokset on saanu aikaan jotain joka on ollu kadoksissa jopa muutaman vuoden.. Ne on saanut aikaan vielä enemmän kuin sen mikä oli kadoksissa. Ne on saanut aikaan onnellisuuden ja hyvän olon tunteen. Niiden kaikkien asioiden takia mä pitkästä aikaa tunnen voivani hyvin vaikka edelleen on välillä huonoja päiviä ja raskasta, näen peilistä tytön joka pursuaa halua auttaa muita ihmisiä jotka apua jollain tasolla tarvitsee,.. Näen tytön jonka kalpeat ja kaventuneet posket on saanut väriä takaisin ja ehkä vähän pyöreyttäkin (hyvällä tavalla!) . Näen tytön jonka silmistä näkee pilkkeen joka kertoo siitä että on hyvä olla..

Mun on hyvä olla.

-Elisa

Kiitollinen just susta

Blogin tekemisestä on tullut mulle todella tärkeä asia ja en voi sanoin kuvailla miten hyvältä musta tuntuu kun kuulen miten ihminen jonka kanssa en muuten ole tekemisissä, lukee sitä mitä kirjoitan, tai ihminen jonka kanssa olen ja tuntee minut entuudestaan joko hyvin tai naaman perusteella tietää suurinpiirtein vain nimeni. Ihminen kuin ihminen kehuu jotain mitä olen tehnyt, jotain mille itse annan enemmän kuin muutaman tunnin päivässä. Tässä on niin paljon muutakin kuin vain jutun kirjoitus ja parin kuvan lisääminen. Kirjoitan tekstejä toki myös hetkessä ja julkaisen heti valmistuttua, mutta on myös tekstejä joita voin kirjoittaa useampana päivänä jotta saan tekstiin kaiken sen minkä haluan tekstistä välittyvän. Käytän aikaa tulevien juttujen kuvaamiseen ja tekstien sisällön suunnitteluun. Kirjoitukset ei aina synny spontaanisti yhdellä kertaa. Joskus niitä tallennetaan luonnoksiin. Nykyään uuden kameran hankinnan kautta myös blogin kuvat vievät enemmän aikaa ja muokkailua. Blogin koko yleisilmeen muokkaus siksi miltä se nyt näyttää ei ole syntynyt paria nappia painamalla vaan on se vaatinut opettelua, aikaa ja jopa koodaamista josta en tiennyt yhtikäs mitään ennen sen opettelua (enkä tiedä vieläkään kuin hipun verran). Ensimmäistä kertaa bloggeriin tultaessa en osannut yhtikäs mitään mutta halusin oppia joten opettelin ja opettelen edelleen...päivittäin.

Meikitön..

 

Joten KIITOS joka ikinen joka antaa palan omaa aikaansa juttujeni lukemiselle. Kiitos teille jotka tykkäätte blogista facebookissa, bloglovinissa jne. Kiitos teille jotka olette ryhtyneet blogin lukijoiksi klikkaamalla blogin sivussa olevaa linkkiä "liity lukijaksi"! Ja mieletön kiitos jokaiselle joka on kommentoinut, tsempannut ja kannustanut mua tässä jutussani! Vaikka näenkin itse blogin käviämäärissä miten blogiani käydään lukemassa tekee siitä konkreettisempaa lukea jonkun jättämä kommentti tekstiin tai facebookkiin, nähdä klikkaus lukiaksi tai tykkääminen facebookissa. Silloin tiedän että joku todella ehkä haluaa lukea tekstejäni jatkossakin. Silloin tiedän etten tee tätä ainoastaan itselleni ja vaan teen tätä myös teille! <3

Eilen illalla ajoin autolla kohti ostoskeskusta, näin lintuparven lentämässä lyhtypylväiden välistä hienossa kaaressa vanhan alakoulun kohdalla ja linnut sai mut hymyilemään. Ihastelin ihmisten ripustamia jouluvaloja ja pientä lunta joka tuo edes pikkuisen kirkkautta muuten pimeisiin iltoihin. Muistelin päivällä hetken paistanutta aurinkoa ja täydellistä ulkoilu keliä jolloin vedin keuhkot täyteen ilmaa ja huokaisin. Tajusin että tällä hetkellä mun on henkisesti oikeesti niin hyvä olla että mä otan huumaa jopa pimeessä lentelevistä linnuista??! Mulla on olo, että en ole ikinä en ikinä voinut niin hyvin miten voin juuri nyt. Vaikkei mun elämä ole vieläkään mitään helppoa ja tiedän että varmasti vastoinkäymisiä tulee olemaan vielä jatkossakin koska ne vaan kuuluu osana tätä elämää. Vaikka on asioita joihin toivon muutoksia ja asioita joista en pidä. Edelleen on asioita jotka saa mut raivostumaan, harmistumaan ja huolestumaan. Edelleen on niitä huonojakin päiviä, mutta tärkein on se rauha joka mulla on oman mieleni kanssa. Olen ennenkin ollut onnellinen mutta ikinä en ole tuntenut juurikin näin. Mietin jopa hetken että onko joku alkanut piilottamaan mun aamu muroihin piristys-pillereitä vai voiko ihminen todella tuntea jotain näin puhdasta hyvää oloa ihan käsittämättömistä asioista. Voiko pelkkä oleminen tässä ja nyt tuntua tältä, hyvältä, turvalliselta, siltä että mielessä erikseen ajattelee "hitsi miten hyvä mun on nyt olla". Voiko ihminen yhtäkkiä oppia asettamaan painoarvot oikeille asteille miten suhtautuu mihinkin.

Mulla nousi vedet silmiin ja vierähti kyyneleet poskille, koitin soittaa mun isäpuolelle ja kertoa "musta tuntuu että se kaikki kurja mitä olen elämässäni joutunut kokemaan, palkitsee mut tällä hetkellä." Se kaikki on opettanut, kasvattanut ja tehnyt musta sen mitä olen juuri nyt. Ensimmäistä kertaa elämässäni olen uskaltanut kunnolla olla se mitä olen ja puhua asioista joita olen hävennyt tai koittanut piilotella. Nyt tunnen mun sisälläni rauhan ja samalla pelkään voiko joku viedä sen multa joskus pois. Taidan pelätä sitä koska mun on niin hemmetin hyvä olla et mun tekis mieli ihan itkeä tätä oloa. Kiittää jokaista joka on joskus tehnyt mun hyväksi jotain, tai niitä jotka on jättäneet tekemättä. Kaikella tapahtuvalla on aina tarkoituksensa...

Tää blogi on mulle enemmän kuin vain juttujen postailua, se on jo nyt palkinnut mua niin suurella lahjalla... Olemalla osa syy siihen miten olen oppinut uskomaan itseeni ja hyväksymään itseni tällaisena. Se on antanut mulle ideoita tulevasta työelämästä, kääntänyt kelkan ihan eri ura-polku haaveisiin ja en malta odottaa mitä kaikkea voin vielä saavuttaa.

Positiivisella ajattelumallilla on mielettömän iso vaikutus, niin mä väitän. Siitä hetkestä lähtien kun aloin uskomaan omaan parantumiseeni sairaudesta jolle ei edelleenkään ole diagnoosia. Aloin uskomaan että mä vielä tulen parantumaan ja asiat tulee vielä järjestymään, siitä hetkestä pikkuhiljaa mä olen alkanut voimaan henkisesti pienin askelin pikkuhiljaa paremmin. Tässä perheessä on itketty, on meinannut usko loppua ja turhauduttu kerta jos toinenkin kun ollaan ihmetelty miten melkein jokainen asia voi epäonnistua jotenkin. Mutta silti mä olen jaksanut uskoa ja ajatella että kyllä kaikki vielä järjestyy ja asettanut asioita ns. lokeroihin joissa jokaisessa lokerossa on oma painoarvonsa. Kaikki asiat ei aina onnistu, niin se vaan on mut silti on jatkettava eteenpäin ja oltava onnellinen siitä kaikesta mikä on hyvin ja mille sitä painoarvoa haluaa antaa. On uskottava parempaan eikä ajatella aina pahinta. Täytyy tehdä päätöksiä ja toteuttaa niitä asioita joissa näkee epäkohtia, jos ne on asioita joille voi jotain tehdä. Mitkä on niitä tärkeitä juttuja..

Älä epäröi klikata itseäsi "liity lukijat" listalle, jos tuntuu siltä että ainakin tällä hetkellä mun teksteistä irtoaa jotain miksi haluat palata lukemaan ehkä jonain muunakin päivänä.

Ihanaa päivää!

-Elisa

Teenpä jotain jonkun muunkin hyväksi.

 Mietin että miksi ihmisillä on niin vaikeaa pyytää apua tai ylipäänsä miksi en itsekkään osaa sitä pyytää aina niin paljoa kuin voisin sitä jossain asiassa tarvita. Pelätäänkö kieltävää vastausta valmiiks ja jätetään pyytämättä?
Miksi pitää yrittää selviytyä itse, se taitaa jokseenkin juontaa jo siitäkin että ihmisillä on järjetön tarve pärjätä. Ja joskus ei edes jaksa pyytää apua, uupumuksen ollessa suurta. Silloin jokaisen ihmisen elämässä pitäisi olla se joku, joka tarjoaa apuaan vaikka vähän väkisin. Joku joka pimpottaisi, ilmottaisi että "minä tulin kuule nyt auttamaan sun/teidän arkea" tai tuntemattomalta ihmiseltä saatu hymy.. Ottais ohjat käsiin, tarjois lastenhoito/siivous/olisi korvana tai ihan mitä vaan. Joku kenen apu tuntuisi hyvältä loppujen lopuksi vaikka aluksi ei jaksaisi edes ottaa apua vastaan. Onko häpeä että ihmiselläkin on rajansa jaksamisessa? Rajat miten pitkälle pystyy venymään ilman että voimat todella loppuu.

Se miten lehtien ja uutisten otsikot tursuaa miten joku on tehnyt teon mitä ei tekemättömäksi saa, teon joka on kaukana hyvästä. Otsikoita joissa joku on riistänyt itseltä, pahimmassa tapauksessa koko perheeltään, lapselta, lemmikiltä tai joltain hengen.  Se mua on mietityttänyt että jos joka tuutista ei tursuaisi miten kamalia asioita jotkut ihmiset on mennyt tekemään, tapahtuisiko niitä pahoja asioita silti niin paljon. Entä jos sillä ihmisellä olis kuitenkin ollut se joku, olisiko joku paha asia jäänyt tekemättä. Ehkä tai sitten ei. Mutta hyvän levittämisessä uskon kuitenkin olevan suurimmaksi osaksi hyviä vaikutuksia. Haluan korostaa kuitenkin että en missään määrin ymmärrä vauva/perhe surmia tai pysty sanomaan että varmasti joku olisi jäänyt tekemättä jos joku olisi osannut auttaa, enhän minä sitä voi tietää. Mutta yhteiseen hyvän tekemiseen uskon ja siksi näitä asioita pohdinkin. Raskaat otsikot ja ihmiskunnan heikentynyt hyvinvointi henkisellä, osalla myös fyysisellä puolella saa itseni ainakin pohtimaan näitä asioita, näen hätähuudon jonka vuoksi yhteiskunnan pitäis nyt vetää samasta köydestä.

"Suurin osa meistä ihmisestä kuitenkin haluaa toisilleen hyvää"

Puhutaan miten yhteiskunnassa syrjäytymiset, masentuneisuus, masentuneisuus jo herranjestas pienillä lapsilla on lisääntynyt hurjan kovaa vauhtia, miten työttömyys luvut kasvavat. Mitä jos jokainen yrittäisi tehdä jotain jonkun muunkin hyväksi. Vaikka meilläkään ei arki helppoa aina ole sairauden kuormittaessa, unien jäädessä lähes olemattomiksi, ja sitten toki myös ihan perus vastoinkäymiset, silti mä koen että mäkin pystyn auttamaan, tekemään jotain edes jonkun muunkin hyväksi. Ehdottomana ykkösenä pidän huolta omasta perheestäni ja sille tietysti ensimmäisenä annan kaiken sen mitä ikinä pystyn mutta koska koen tarvetta tehdä hyvää ilman että koen siitä olevan itselle mitään haittaa (ja varsinkin tiedän ettei perheeni siitä kärsi tai jää siksi jostain paitsi), miksi en tekisi jotain myös jonkun muunkin hyväksi? Mulle itselleni auttaminen on sydämen asia. En mä jokaista pysty auttamaan, en tietenkään. Mutta jos pystyn edes yhden ihmisen elämää parantamaan, pitää sitäkin jo pitää isona asiana. Jos jokainen auttaisi tässä maailmassa yhtä, olisi siinä jo aika monta hyvää tekoa.

Tiedän etten aina itsekkään näe jokaisen läheisenkään avun tarvetta. En aina osaa jokaiselle apuani tarjota tai tehdä jotain jotta olisin hyödyksi.. Mutta tiedän edes yrittäväni parhaani.En pysty ihmeisiin ja poistamaan pahuutta. Mutta pystyn varmasti johonkin josta joku muukin hyötyy.

Rakastan järjestää yllätyksiä, hemmotella muita (ennen kaikkea ensiksi tietty Veen ja M:n iloksi), enkä koe siitä olevan haittaa. Mulle ei käy edes mielessä että hitsi kun tässäkin nyt menee aikaa tai muuta(tiedän että joillakin käy ja jotkut ei vaan jaksa tehdä mitään kenenkään muun iloksi/avuksi). Sit siinä menee aikaa ja on vaivaa, mut jos sillä omalla pienellä vaivan-näöllä saan iloa, hyvää oloa, tärkeeksi tulleen olon jollekkin muulle se on sen kaiken "vaivan" arvosta.

Yhtenä päivänä tarjosin apua eräälle toiselle bloggarille koska koin että voisin oikeasti tehdä edes jotain helpottaakseni hänen oloaan. Tuntemattomalle?! :D -vastausta en ole vielä saanut, pitääköhän ihan pöpinä? :D Ei vais, avun tarjonneita on varmaan useampiakin ja se saa mulle hyvän olon että ihmiset välittää.

Olen hurahtanut hyvän levittämiseen, olen pienestä asti tykännyt tehdä juttuja jotka ilostuttaa muita mutta varsinkin oman sairastumisen kautta olen huomannut tekeväni entistä enemmän juttuja jotta kaikilla muillakin olis parempi olla, samalla toivoen ja uskoen että itse tulen vielä parantumaan ja voimaan paremmin..  Rakastan ihmisiä, hymyjä, naurua, yhdessä tekemistä ja oloa miten saa jollekkin muulle edes pienen helpotuksen. Perhe on aina ykkönen ja tietysti myös oma hyvä olo. Mutta hyvänä kakkosena tulee ystävät, muut sukulaiset ja ihan jo yksinäinen kadun kulkija, se vanhempi rouvas henkilö joka selkä kumarassa raahaa niitä monen kilon kasseja kotiin. En mä mikään vahva ole, en todella mutta on mulla käsissä sen verran kuitenkin sitä voimaa että saisin edes muutaman kilon kannettua.. Ja niin kevenis tän rouvashenkilö mummelinkin taakka jos jaettaisiin kassit ja auttaisin edes pienen matkaa. Toki ihan väkisin ei kannata auttaa. Jotkut hitto vie ei halua apua. Mutta jos uskaltaa koittaa kepillä jäätä, niin miksipäs ei.

Apu voi olla niin roskien viennistä - työn tarjoamiseen - hymyyn - halaukseen. Mihin kukakin kykenee. Kehotan kuitenkin jokaista tekemään niin kuin parhaaksi näkee, oli se auttaa tai ei.. Tämä on oma näkemykseni, toiveeni vähän paremmin voivasta yhteiskunnasta jonka eteen aijon itse henkilökohtaisesti tehdä sen minkä pystyn.

HAASTAN JOKAISEN tähän "teenpä jotain jonkun muunkin hyväksi" tekemään edes sen yhden pienen teon. Se hyvä päätös, apu jne voi mullistaa jonkun toisen elämän uskomattoman hyvällä tavalla. Mikä on sinun hyvä tekosi?

"Paljonko ehdit rakastaa sinun elämässäsi" -Juha Tapio

-Elisa