perjantai 2. helmikuuta 2018

Synnytyskertomus

Aiemmista teksteistä pääsee lukemaan siitä, mitä kaikkea viimeisiin kuukausiin odotuksessa kuului. Synnytyspelkoa esikoisen traumatisoivan synnytyksen johdosta, rentoutusmenettelyjen opettelua, oman kehon ja mielen uskon kasvattelua tätä synnytystä varten ja paljon kiitollisuutta mahassa möyrivästä pikkuisesta. Tästä pääset kurkkaamaan myös esikoisen synnytyksen kulkua.

Käynnistys sovittuna viime perjantai aamulle klo 10.

Vietiin esikoinen päiväkotiin viskari tehtävien pariin, annoin halit pusut ja nieleskelin etten vollottaisi tunteiden noustessa pintaan. Seuraavaksi nähdään kun hänestä on tullut isoveli. Heipat heilutettua oli kuitenkin aika lähteä heidän päiväohjelman tieltä pois. Siitä suunnattiin kaksin vielä Naantalin aurinkoiseen aamupalalle, ennen kun oli aika siirtyä kohti synnäriä. Viime päivien viimeiset valmistelut tuntui tehneen tehtäväänsä ja tulevan koitoksen odotus kasvoi hurjaa vauhtia mielessä positiivisena. Pelolle ei ollut tilaa tai tarvetta, oli hyvää jännitystä ja halu päästä etenemään.

Lääkärin tutkimuksen jälkeen oli kaksois-ballongin asennuksen aika. Kyseinen menetelmä on luonnollisin käynnistyksen aloitus (lääkkeetön), jolla koitetaan aktivoida synnytystä käynnistymään mekaanisen ballongin avulla, joka kypsyttää kohdunsuuta ja näin toivotaan myös supistusten aktivoituvan kehossa itsestään. Asennuksen jälkeen olin käyrillä noin tunnin, josta saatiin lupa lähteä kotiin odottelemaan etenemistä. Käytiin parilla pienellä kävelyllä haukkaamassa happea, kiivettiin portaita edestakaisin ja pyörittelin lantiota seisoen sekä jumppapallon päällä keskittyen yläkropan paikallaan oloon. Mielessä pyöri lähinnä painovoiman mahdollinen vaikutus, siksi kaikenmoinen lepo ei sopinut kuvioihin vaikka sillekkin oli lupa annettu. Napakoita supistuksia alkoi astumaan kuvioihin klo 18 maissa, pikkuhiljaa piti keskittyä supistuksiin ja pysähtyä hengittämään. Klo 22 siirryin kuumaan suihkuun vastaanottamaan supistuksia ja siellä ne yltyikin sitten entisestään jo hyvin. 00:00 ballongi irtosi, joka tarkoitti kohdunsuun olevan nyt 3-4cm auki. Vauvan liikkeet hävisi ballongin irtoamisen jälkeen, joten mentiin käymään varuiksi näytillä, lupa kun oli muutoin odottaa kotona voinnin mukaan aamuun asti.

Lääkäri tarkasti tilanteen, totesi vauvalla kaiken olevan hyvin, sekä kertoi kohdunsuun olevan jo 4-5cm avoinna. Tuntui hämmentävältä! Esikoisen kohdalla keho oli käytännössä toimintakyvytön sekä kipushokissa 1cm lähtien loppuun asti, lääkkeellisen käynnistyksen vuoksi (joka monesti on hurjasti kivuliaampi lääkkeillä tehtyjen supistusten johdosta). Tunsin onnistumista ja mielettömän hyvää fiilistä. Keho oli tälläkertaa tehnyt itse supistuksia, sekä edistänyt tilannetta jo noin järjettömän hyviin sentteihin asti pelkän ballongin avulla. Vielä niin että itse pystyin kävelemään, keskustelemaan, nauramaan supistusten välissä ja täysin hallitsemaan tilannetta eri rentoutus keinoin. Ajattelin miten jo vaan tämän alun meno noin, on enemmän mitä edes toivoa saattaa kaiken sen jälkeen mikä viimeksi jätti niin hurjasti pelkoja matkaan mukaan Veen synnyttyä.



Oli kuitenkin yö, joten kalvoja ei alettu puhkomaan vaan lähdettiin kotiin odottamaan aamua.  Kotona supistukset lopulta loppuivat kokonaan, mentiin nukkumaan pariksi tunniksi ja siirryttiin takaisin synnärille yhdeksältä. Siellä meitä odotti oma ammeellinen synnytys-sali sekä herttainen  kätilö. Aloin kyselemään mitä kaikkea käytössäni olisi, kun homma lähtee taas etenemään kalvojen puhkaisun jälkeen.  Lisäksi listasin tiskiin omat toiveeni synnytyksen suhteen ja varmistin että tälläkertaa toiveitani kuunneltaisiin, kunnioitettaisiin sekä miten mitään sellaista ei saisi tehdä jonka itse kiellän. Kätilö oli äärettömän ymmärtäväinen ja pahoitteli viime kokemustani. Tuntui luottavaiselta ja hyvältä.

Synnytyksen kestoksi on merkattu 6h33min joka lasketaan hetkestä kun supistukset palasivat kovina. Kalvojen puhkaisun jälkeen supistukset tosiaan palasivat pian ja aloin liikkumaan aktiivisesti. Kävelin synnytys-salien käytävää edestakaisin, supistuksen tullessa nojasin kävelytukeen ja säädin Tens-laitteesta tärinää kovemmalle. Olin omassa kuplassani rentona, kehoa kuunnellen ja toimien sen mukaan joka missäkin hetkessä tuntui hyvältä. Kun supistukset alkoivat olemaan kivuliaampia, siirryin käytävältä huoneeseen ja pyysin Jaakkoa avuksi. Väleissä naureskeltiin, keikuttelin lantiota ja pidettiin hyvää fiilistä yllä, jotten jäänyt supistus kipuihin kiinni aina niiden helpottaessa. Jaakko painoi hartioiden akupisteitä, minä hengitin syvään sisään, ulos hallitusti ja samalla Tensin Boost nappia painellen. Kokeilin ilokaasua, joka tälläkertaa aiheutti pahoinvoinnin, näin ollen sen jätin heti kättelyssä pois. Välillä istuin supistuksen sängyn reunalla, välillä seisoin kävelytuessa roikkuen, Jaakon edelleen painaessa pahimman kivun kohdilla hartioiden tai käsien pisteistä. Näillä konsteilla edettiin 6cm asti, jolloin vauvan sydänäänet tippuivat alas jokaisen supistuksen tullessa. Kätilö asensi "pinnin", joka piirsi selkeämmin vauvan tilaa ja sykettä ruudulle. Samalla minut pyydettiin sängylle makaamaan, jotta syke saataisiin pysymään hyvänä.

Olisin halunnut siirtyä ammeeseen mutta sykevaihtelun vuoksi se ei enää ollut mahdollista. Näin ollen pyysin epiduraalin, välttääkseni joutumista hallitsemattomaan kiputilaan jota en halunnut. Se kun olisi vienyt mahdollisuuden pysyä itse hommassa aktiivisesti mukana myös pääkopan kanssa. Epin sain melko nopeaan ja teho alkoi tuntua, jaloissa pysyi hyvin tunto ja toiminta. Tuolloin Jaakko soitti siskolleni (joka oli tulossa lisä tueksi synnytykseen kummankin toiveemme vuoksi) että nyt olisi hyvä aika tulla paikalle. Pahin kipu hälveni ja sain itseni taas enemmän liikkeelle vauvan sykkeen korjaantuessa. Höpöteltiin tulevasta ponnistusvaiheesta, toivomistani ponnistusasennoista sekä siitä mikä olisi ehdoton ei. Paineen tunne alkoi astumaan kuvioihin ja parin h jälkeen kivut alkoivat taas hiipiä hallitsemattomina osaksi. Pyysin lisäannoksen epiduraalia, sain sen ja varttia myöhemmin kohdunsuu oli edennyt tilaan josta saisi aloittaa ponnistamisen. Olin rauhallinen, valmis ponnistamaan ja nyt alkoi olla sen aika. Muistin Annan neuvon, miten ponnistamista ei kannata aloittaa täysiä puskien, vaan pienin ponnistuksin. Näin vauva saisi itse hakeutua alemmas, kohtu työntäisi mukana luonnostaan supistuksen tullessa ja voimani riittäisivät pidempään. Kokeilin ponnistamista kylkiasennossa, hetken kuluttua polvilleen sängyn päätyyn nojaten ja lopulta ponnistin taas kyljellään. 20min aktiivisen ponnistamisen saattelemana pieni syntyi maailmaan klo 19:30.

Ponnistin omin voimin, omaa kehoa kuunnellen enkä imukupin avulla tällä kertaa. Olin edelleen tilassa jossa ymmärsin kaiken, tilassa joka ei vienyt nyt kipu-shokkiin. Nyt hän on siinä! Hän todella on rinnallani ja meillä molemmilla on kaikki enemmän kuin hyvin. Ei ole sanoja kuvaamaan sitä onnen ja kiitollisuuden määrää! Jaakosta tuli isä tuolle pienelle, täydelliselle pojalle juuri hetki sitten ja meidän synnytysmatka on tullut päätökseen tuntein, jotka jokaisen pitäisi saada tuntea ja kokea.

Nyt ymmärsin sanoja joita olin kuullut ennen esikoisen syntymää, ymmärsin vasta toisen synnytykseni jälkeen sanoja jotka kertoivat miten kaikki kipu unohtuu kun pienen saa rinnalle. Nyt tunsin sen ensimmäistä kertaa vaikka kahdesti olen rinnalleni saanut sen maailman rakkaimman, oman odotetun vastasyntyneen. Tällä kertaa kipu ei vienyt mukanaan ja sumuttanut sitä kaunista hetkeä, pienen ihmisen syntymää. Tämä kokemus kuitenkin muutti myös edellistä kertaa jotenkin herkemmäksi ja enemmän ymmärrettäväksi. Se teki siitä myös kauniimman ja jotenkin koin uudestaan myös mielessä hetkeä kun Vee nostettiin rinnalle miltein 6-vuotta sitten.




Itkin ja hoin miten tein sen, miten pystyin hallistemaan kehoani, miten nyt osasin kuunnella sitä ja pääsin toteuttamaan asioita synnytyksen edistämiseksi ilman yhtäkään lääkkeellistä supistusta. Kehoni teki sen, teki sen jo toistamiseen.

Synnytys oli kaikkea muuta mitä ikinä olisin osannut edes toivoa. Se oli voimaannuttava, korjaava esikoisen synnytyksen jälkeen. Kaiken kaikkiaan upea ja sen sanominen tuntuu vieläkin ihan hullulta. Hetki sitten vielä pelkäsin tulevaa ihan järjettömän paljon, olin kauhuissani edellisestä ja nyt voin huokaista onnesta. Aidosti sydämestäni kiittää jokaista ihmistä ympärilläni salissa, siitä, miten kaikki teki juuri sen, mitä todella tarvittiin tämän pienen ihmisen kauniiseen syntymään.  Sain kokea jotain sellaista mitä en ikinä koskaan voisi edes itse uskoa todeksi, kaiken sen jälkeen mitä kannoin mielessä mukana traumana, pahimpana pelkona, oli tuossa hetkessä pyyhkäisty mielestäni pois.

Nyt mulla on kaksi täysin erilaista synnytyskokemusta koettuna ja kummastakin tunnen maailman suurinta kiitosta, onnistumista ja onnea. Kaikella on tarkoituksensa, onneksi en jättänyt yhteistä haavettamme ajatustasolle pelkojen vuoksi. Saatiin kokea yhteisen lapsen syntymä ihan mielettömän upein fiiliksin ja tuntein. Sain korjaavan kokemuksen ja jotain joka tuntuu armahtavan viimekertaisen pelot kauas pois.

Nyt sylissä tuhisee terve pieni poika ja isovelikin pääsi heti häntä nuuhkuttamaan. Oon maailman onnekkain omassa elämässäni, ollessani äiti näille kahdelle. <3 


Kaunis kiitos kaikille odotus matkassa mukana olleille, sekä synnytystä edistäville ja apukeinoja kertoville. Kiitos ystävät, Kiitos Kätilön koti Anna, Kiitos vyöhyketerapeutti Mari Sipilä, Kiitos isosiskoni Jassi, Kiitos esikoiseni ja ennnekaikkea Kiitos järjettömän suuresta tuesta, uskosta minuun, turvasta ja rakkaudesta Jaakko. 

-Elisa




5 kommenttia on "Synnytyskertomus"
  1. Ihanaa että sait kokea noin voimaannuttavan synnytyksen, kun ensimmäinen ei mennyt niin hyvin kuin olisi toivonut. Ja hienoa että osaat silti olla ensimmäisestä kokemuksestakin kiitollinen. Tuli vähän itku tätä lukiessa. <3

    Minkälaisia rentoutuskeinoja käytit synnytyksen eri vaiheissa? :) nimimerkillä, vinkkejä kaipaillen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voih, kiitos kommentistasi! <3 Matka oli tosiaan ihmeellinen ja kaiken kukkuraksi vielä korjaava. <3

      Itseni kohdalla kaikki lähti omasta mielestä, koen että se on ollut suurin vahvuuteni sekä voimavarani. Luin, keskustelin synnytysvalmentajan kanssa sekä kätilöille puhuin suoraan peloistani ja siitä mitä tulevalta toivon, jos suinkin pystyisin johonkin vaikuttamaan. Lisäksi kumppanin osallistuminen ja tieto akupisteistä, guasha-kamman käytöstä, liinalla lantion värisyttäminen jne. (harjoitteli synnytysvalmentajan avustuksella ne etukäteen) oli jotain äärettömän suurta ja turvallisuutta tuovaa. Muistutin itseäni siitä miten jokainen supistus tuo vauvaa lähemmäs, koitin välillä ihan konkreettisesti miettiä supistuksen aikana vauvaa ja sitä miten hän tekee tilaa itselleen. Synnytyksessä lepohetkiä on 2/3 ja itse supistuksia 1/3 näin ollen kun supistusksen helpottaessa saa itsensä irti kivusta, rennoksi ja liikkeelle, auttaa se ihan valtavasti. Alussa tosiaan koin parhaaksi olla "itsekseni" tehdä omia juttuja, hengittää keskittyneesti, kävellä, käydä suihkussa, kokeilla keikuttamista jumppapallon päällä ja nojailua kävelytukeen. Kuitenkin mies oli jatkuvasti läsnä tapeen tullen. Hän antoi tarvitsemani tilan ja kiikkui keinutuolissa. Jutteli kanssani supistusten välissä kun halusin höpöttää ja muuten taas antoi tilan jossa sain olla ihan omassa mietinnässäni. Keskusteltiin paljon etukäteen siitä miten minä olen se jonka olo täytyy ja kuuluu turvata, se jota kuunnellaan ja jonka mukaan hommassa toimitaan. Jotenkin se että olin valmiiksi tehnyt listan mitä haluan ja mikä on ehdoton ei, tiesin että mieheni tulee olemaan ääneni jos kivuiltani en pystyisi, oli sellaista joka loi itselleni turvallisen ympäristön joka on äärettömän tärkeää. Välillä halailtiin, hän silitti ja tuli vierelle, oltiin välittämättä siitä missä oltiin, kunhan vaan mulla oli hyvä olla. Ei mietitty onko ok napata minua kainaloon sängylle kun lähelle häntä tarvitsin jne. Olin luonut vahvan luoton omaan kehooni, sekä nyt tiesin keinoja joista mahdollista apua voisin saada. Pohjatyö ns. oli kunnossa. Oli hypättävä matkaan mukaan avoimin mielin luottaen ja itseä kuunnellen. Väkisin ei kannata jotain rentoutus juttua tehdä jos ei koe omakseen tai saa tarvittavaa helpotusta, sitten kokeilee muuta. Joku toimii jossakin hetkessä ja taas toisessa siitä ei enää ehkä ole mitään hyötyä. Keho kertoo missä on paras olla missäkin hetkessä. Oma keskittyminen ja rauhallisuus helpottaa. Hengittäminen syvään nenän kautta ja suusta piiiiitkäään ulos kunnon "suhinan" kanssa on parasta. Oli mahtavaa aina tuntea jokaisessa supistuksessa se, miten taas tämänkin supistuksen pahin piikki alkaa helpottaa ja taas pystyn olemaan ilman kipua. Uutta supistusta ei kannata jäädä ns. odottamaan vaan liikuskella ja rentoutua ilman ajatusta mitä seuraavaksi heti kun pahin alkaa helpottamaan. Rentous lähtee leukaluista asti!! Se kannattaa pitää mielessä, jos jännittää itsensä yläkropasta, on se myös jarru alas... Keskittyy oikeen tuntemaan miten jännitys höllää. Menetelmiä on valtavan paljon! Myös oma rentoutuminen ennen synnytystä on tärkeää, kävin vyöhyketerapiassa, synnytysvalmentaja teki koko vartalo hieronnan ja mies hieroi jalkojani iltaisin jos tuntui siltä että sitä kaipasin. Laitoin kotona valmiiksi kaiken niin ettei tarvinnut stressata jonkun olevan kesken jne. Kaikki oli valmista ja mieli rauhallinen. :) <3

      Kaikkea parasta tulevaan! <3 :)

      -Elisa

      Poista
  2. Pieni sana, mutta täynnä tunnetta. ONNEA <3
    Kiitos että jaoit tämän hetken tänne. Olet Elisa timantti <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos! <3 Toivon tämän tuovan toivoa ja luottoa myös muille joiden mukana pelko kulkee. <3 Menneisyys ei koskaan saisi määrittää tulevaa, tuoda mörköjä osaksi jotain, josta ei todella voi tietää ennen uutta kokemusta.

      <3 - Elisa

      Poista
  3. Kirjoituksesi herkisti. Mulla on jollain tapaa sama kokemus lääkkeellisestä käynnistyksestä kun sulla: kipushokin kaltainen tila, jonka hallitsemiseen minulla ei ollut osaa eikä arpaa. Meillä synnytys oli kuitenkin näennäisesti onnistunut, kulki vaan vaihe vaiheelta nopeutetusti loppuun. Ihana kuulla, että tuollaisen kokemuksen jälkeen toinen synnytyksesi on ollut onnistunut <3

    VastaaPoista