Onneni on tässä

Tätä onnellisuuden määrää ei etsien tarvitse hakea, se näkyy ihan kaikessa tässä ympärilläni itselleni, näissä kahdessa pienessä pojassa, jota katsella ja lähelläni pitää saan. Se on miehessäni, tuossa vierellä läsnä ja koti jossa elämme. Se on olotila jota tunnen, sekä terveys josta kiitollisena nautin, ilman ajatusta sen olevan itsestäänselvyys.  Elämän pieniin paloihin kiteytyy lisäksi niin paljon positiivisia hetkiä, joita itse kukin meistä annostelee ominpäin. Kukaan ei pysty pakottamaan toista näkemää kaikkea sitä hyvää, mitä ympärillä jo nyt on. Helppoa on haluta lisää tai jotain jota toisella on.

Eräs sanoi kerran minulle: "Miten helppo sun on olla onnellinen! On omistusasunto, autot, vakituinen työ ja hymy huulilla kun olet aina niin iloinen." Kyseinen ihminen tunsi kateellisuutta, huonoa fiilistä ja suuttumusta siitä, miten hänellä ei ollut juuri nämä hänen mittapuullaan onnen määrittelevät  asiat samallalailla. Miten toisen elämä voikin näyttää niin täydelliseltä, että omat unelmat ja haaveet vaihtuvat inhoon tai olotilaan jossa ei enää nähdä sitä mikä on kuitenkin hyvin myös omassa. Miten toisten hyvä, ajatellaan johtuvan juuri tietyistä asioista. Ei nämä asiat ole taivaasta luokseni pudonnut, eikä meidänkään elämä helppoa aina ole, vaikka päällisinpuolin arkea helpottavat asiat on tietyllä mallilla. Olen kuitenkin tehnyt ison työn kaiken sen eteen mitä elämässäni nyt on, kun puhutaan niistä mitkä määritteli hänelle onnen. Työ ei kuitenkaan kävellyt kotiovelle koputtelemaan, asunto tai auto ei myöskään. Niiden eteen tein töitä jotta ne itselleni onnistuin "saamaan". Kysyinkin häneltä "Mitä olet tehnyt sen eteen että löytäisit itsellesi vaikka sitten sen vakituisen työn?" Vastaus oli lähinnä selitystä siitä, miten on turhauttavaa laittaa hakemuksia tai muuta kun kuitenkin joku muu saa paikan..?!?

Mitä tulee elämäni suurimpaan onneen, on se itselleni kaikkea muuta kuin hänen mainitsemansa. Minulle se on ennenkaikkea tämä perhe, jonka eteen tehdään yhdessä asioita. Tätä perhettäkin on rakennettu hartaudella, rakkaudella ja toisten tavoille oppien sekä ymmärtäen, hyvin pienin askelin alussa. Yhteinen lapsi oli haave, mutta ei itsestäänselvyys, edes siinä vaiheessa kun pientä alettiin yrittämään, eihän sitä koskaan tiedä miten kaikki menee. Veen ja Jaakonkin yhteys on rakentunut omalla painollaan, ei se syntynyt sormia napsauttamalla vaan rauhassa tutustuen, luottoa toiseen luoden ja kiinnostuen.

Mielestäni on harmillista, miten moni määrittää oman elämän puutteellisuutta, sen perusteella mitä jollain muulla on. Onhan se loogisesti ajateltuna äärettömän helppoa ajatella niin. Minä kuitenkin päätin olla onnellinen, onnellinen omassa elämässäni, itse asioiden eteen tehden ja nähden. Päätin pitää itsestäni huolta perheemme lisäksi, enkä sivuuttaa sitä mitä myös minä tarvitsen. Näen jokaisessa päivässä hyvää ja elän läsnäolevaa hetkeä parhaani mukaan hyväksyen ja kiitollisena. Kyllähän kaikkea keksii mitä haluaisi, mutta olenko valmis tekemään töitä haaveideni eteen myös, vai junnaanko ajatustasolla? Tavoitteet on juurikin niin ruokaisia mitä itse itsestäsi niille annat. Jos en, miksi tuntea kateutta heitä kohtaa, joilla jokin muu on toisin. Miksi ylipäänsä määrittäisin onnea sen perusteella mitä ei juuri nyt ole, kun voisi lähteä ajattelemaan sitä mitä kaikkea jo on? Meillä jokaisella on elämässä hyvää, jopa tekemättä mitään sen eteen.

Näetkö sen, se on itsestäsi kiinni.

Mikä tuo sulle onnea?

-Elisa