torstai 7. syyskuuta 2017

Niin pientä mutta suurta

Meille odotetaan pientä ihmistä, osaksi meidän perhettä helmikuun alkuun. Aika jännittävää, mielettömän ihanaa ja muutoksia mukanaan tuovaa ihmettä.

Raskausviikko 19 vaihtui eilen ja aika on kyllä mennyt kuin siivillä, vaikka samalla tuntuukin hitaalta. En malta odottaa puolivälin ultraa ja toisaalta taas mieli on sen suhteen ajoittain tyyni ja vain odottava.



Toisen raskauteni kulku:

Saatiin tietää pienestä ollessani neljännellä viikolla raskaana. Rinnat aristi jo vaan kävellessä, väsytti ja suunniteltu kun oli niin eipä siinä tarvinnut pitkään arvuutella. Tuntui samalta kehossa, mitä Veetä odottaessa 2011 syksyllä.

Testin näyttäessä positiivista, mielen täytti kuitenkin kauhukuvat Veen synnytyksestä, sekä ensimmäisistä kahdesta vuodesta hänen kasvaessa vauvasta taaperoksi, oma sairastumiseni hoitovirheen vuoksi, ambulanssi reissut keskellä yötä tajuntani hiipuessa ja sietämättömän kovat kivut, sairaalloinen laihtuminen imeytymishäiriön vuoksi ja mielen liika kuormitus kaiken keskellä.

Vaikka kuinka tämä pieni oli tekemällä tehty ja vaikka kuinka olinkin käsitellyt Veen synnytys sekä vauva-aikaa. Olin totaalisen paniikissa! Itkin ja koitin samalla jotenkuten hengittää Jaakon rauhoitellessa. Onni on mies joka omaa empatian itseni kohdalla, se on kyllä mun suuri onneni. Tuo turvallisuutta, varmuutta ja olon miten me kyllä selvitään yhdessä ihan mistä tahansa. Koska kumpikin haluaa tehdä kaikkensa toistensa, perheen ja itsensä eteen myös. Toinen kannattelee jos toinen on heikko, se rauhoitti mielenkin pikkuhiljaa itkun hellittäessä. Huh!

Muutaman viikon pahoinvoinnit, ruokahaluttomuus, väsymys ja repäisy kivut alavatsalla, mentiin noin viikkoon 12 asti. Sen jälkeen pikkuhiljaa helpotti ja nyt olo on ollut melko hyvä, aikalailla normaali, mutta vireydeltä sitäkin parempi. Sitä kai sanotaan, miten keskiraskaus on sitä helpointa ja mukavinta aikaa jos jokin! Mielikin on pysynyt alku paniikin jälkeen melko maltillisena ja sain neuvolasta heti lähetteen synnytyspelkopolille, joka varmaan itsessään tuo myös hieman turvaa tulevaan. Ollaan myös puhuttu asioista paljon keskenämme sekä ystäville ja perheelle jotka tietää ja muistaa miten meni ekalla kerralla.

Onneksi jokainen raskaus, synnytys ja vauva-aika eroaa aina jollainlailla toisistaan. Uskon että vuodet on tehnyt tarvittavaa tehtäväänsä ja aika tälle pienelle ihmeelle, on enemmän kuin hyvä. Varovainen haave, kasvaa ja vahvistuu mahassa kovaa vauhtia. Isoveli odottaa pientä ihan mielettömän paljon kuten me vanhemmatkin. Aikamoista.

Ihanaa torstaita, uskalla unelmoida ja uskoa parempaan.




-Elisa




Be First to Post Comment !
Lähetä kommentti