Toivoisin että jokaiselle äidille annettaisiin synnäriltä mukaan vihkonen, ihan pieni vaan. Jossa kerrottaisiin että "sä olet hyvä ja riittävä äiti kunhan lapsesi saa rakkautta, ruokaa ja huolenpitoa. Turvallisen kodin, paikan jossa kasvaa ja kehittyä. Lapsen kasvaessa muistat asettaa rajat ja pidät huolen että itse myös pyydät apua kun sinusta tuntuu ettet tiedä mitä tehdä tai omat voimavarasi ovat koetuksella, äitikään ei ole kone. Jos laitat lapsesi joskus hoitoon, sekään ei tee sinusta huonoa vanhempaa kunhan tiedät lapsesi olevan hyvässä hoidossa! Usko itseesi, pärjäät hyvin noudattamalla näitä neuvoja". On ihan ok olla väsynyt, on ihan ok että kaikkea ei voi jaksaa ja joskus aurinkoinenkin päivä voi tuntua sysimustalta voimien ollessa lähellä nollaa. Päätin taas kirjoittaa äitien jaksamista koskevan kirjoituksen koska tuntuu että se on enemmän esillä taas tällähetkellä. Ja luulen että moni ei uskalla myöntää tai edes halua myöntää. Äidin kun on "aina jaksettava".
Itse olen kahta mieltä...
1) Jos olet itse totaalisen loppu, täytyy huolehtia siitä että lapsen kanssa auttaa tai on joku ketä voi helpottaa äidin väsymystä. Väsymys ei tee äidistä huonoa mutta se ei saa myöskään tehdä hallaa lapselle. Lapsesta on AINA pidettävä huoli, jollei itse pysty, on nöyrryttävä ja pyydettävä apua!
2) Äiti saa olla muutakin kuin pelkästään kotona hääräävä pullan tuoksuinen äiti joka on kokoajan täysissä voimissaan monen kuukauden kestäneen nukkumattomuudenkin jäljiltä. Äidille tekee hyvää tehdä jotain ihan ilmankin vauvaa ja vauvvalle tekee hyvää saada pienestä asti rakentaa sidettä esim. isovanhempiinsa myös!
Näin Veen vauva ajan ollessa ohitse voin myöntää että omaa aikaa en itselleni haalinut, enkä paljoa tehnyt ilman Veetä. Mutta katsellessani taaksepäin olisi voinut olla hyvä joskus keskittyä itseensäkin, olisin näin ehkä pysynyt henkisesti enemmän voimissani. Esim. M:n ollessa pojan kanssa olisin voinut käydä lenkillä yksiksenikin joskus, tai kaverin kanssa kahvilla.. Tein yksin TODELLA vähän vaikka minulla jopa olisi ollut mahdollisuus tehdä, olisi ollut se toinen vanhempi joka jää hetkeksi lapsen kanssa. Kaupassa käyminen joskus yksin oli mun oma aikani ja mielestäni kyllä tosi antoisa! Sai hetken laahustaa ihan rauhassa kauppaa ympäri ihan omaa tahtia. Ehkä mun sairastaminen ja jatkuvat kipukohtauksetkin vaikutti siihen miten vähän mitään tein kun koin jo itsessään siitä huonoa omaatuntoa. Onneksi kuitenkin me selvittiin rankastakin vauva vuodesta ja Veellä on kokoajan ollut kaikki hyvin! En kuitenkaan tarkoita että vauva vuoden pitäisi olla mielestäni jatkuvaa helppoutta, ei.. älä käsitä väärin! Tiedän että monella on rankempaakin ja joku on esim. yksin lapsen kanssa tai muuta.. Mutta mun mielestäni ei ole haitallista jos vauvan kanssa joskus auttaa esim. isovanhemmat, pidän sitä siunauksena jos isovanhemmat tarjoavat apuaan ja auttavat!
Äitiys on melko mullistava kokemus, kyllä se muuttaa elämää vaikka ajattelisikin kaiken jatkuvan ennallaan. Väistämättään jossakin vaiheessa se elämä kuitenkin muuttuu edes hieman ja hyvä niin sehän kuuluu siihen. Muutos voi olla helppo, ilman minkään laisia ongelmia. Voi syntyä lapsi jonka kanssa vauva vuosi menee yksinkertaisesti helpolla ja kaikesta selviää pelkällä maalaisjärjellä. Tai voi syntyä lapsi jonka kanssa on ehkä haastavampaa, jos lapsi ei nukukkaan öitä, kitisee, on koliikki, masuvaivoja, jokainen uusi hampaan puhkeaminen aiheuttaa vieläkin enemmän huutoa, nukkumattomia öitä, kuumeen nousua ja ärtyneisyyttä. Kumpikin lapsi on yhtä normaali ja hyvä lapsi, se ei määritä myöskään sitä onko äiti hyvä vaikka lapsi olisikin "haastavampi" kuin ystävän lapsi. Mutta se voi vaikuttaa suuresti siihen millaiseksi äiti itsensä tuntee, koska varsinkin ensimmäisen lapsen kohdalla kaikki on uutta ja hämmentävää, entistäkin hämmentävämpää vielä yli väsyneenä..
Vee oli ns. haastavampi vauva, silti täysin normaali, terve, hurmaava ihana meidän oma vauva. Lapsi jota olin aina halunnut ja vihdoinkin saanut. Meillä oli rankempi vauva vuosi ja ei se elämä nyt vieläkään aina helppoa ole omien kipukohtauksien, muiden perus arkisten ongelmien, uhman ym. vuoksi. Jossain vaiheessa vasta olen "oppinut" kelpaavani äidin roolin vaikka sitä olenkin ehtinyt pähkäilemään "olenko todella"?! Olenko todella hyvä äiti jos en aina jaksa, olenko oikeasti riittävä vaikka välillä saan kipukohtauksia josta selvittyä haluaisin käpertyä peiton alle lämpimään, nukkumaan jotta saisin energiat kerättyä takaisin sen kamaluuden ollessa ohitse. Vaikka tiedänkin että kasa pyykkejä odottaisi viikkaamista, imuroidakkin pitäisi ja silloin sitä alkaakin elämään suorittajana ja tekemään kaikki asiat joita olisi voinut tehdä kipukohtauksen aikana(silloin kai olisi hyvä sanoa itselleen: "Sun kuuluu välittää myös itsestäsi ja on ihan ok että äitikin väsyy ja tarvitsee lepoa tai hetken irtiottoa").
Vaikka todellisuudessa tiedän että mullakin on oikeus olla väsynyt ja herranjestas vielä kohtauksen jälkeen olisi ihan ok levätä M:n ollessa pojan kanssa. Mutta silti, vaikeeta se joskus on koska haluaisin olla se super mutsi joka jaksaa, hoitaa, tekee, leipoo, siivoo, kirjoittaa jne. Ja kaikkea melkeen samanaikaisesti. Ja todellisuudessa tiedän jopa olevan noita kaikkia, ihan tarpeeksi. Mutta joskus haluaisi olla vieläkin enemmän.. Välillä tuntuukin että itsellä olisi kahden käden sijasta 6 kättä koska rupean suorittamaan ja touhuan kuin itse tuulispää. Joskus se on kyllä ihan hyvä koska saan mä paljon aikaankin! :D Ja toisaalta mä ihan tykkään pitää kodin kunnossa ja teen sitä mielelläni jopa. Ajan tällä asialla ehkä takaa sitä että pitäisi oppia olemaan itselle armollisempi tässäkin asiassa.
En tiedä ymmärtääkö jokainen nyt mitä todella tarkoitan. Jos ei ole itse kokenut huonommuuden tunteita missään vaiheessa ja tuntee itsensä aina varmaksi ja hyväksi, sillon ehkä ei. Nää jutut vaan ei ole kaikille niin yksinkertaisia..
Tajusin sen vasta kun rankin aika oli ohitse. Tajusin sen vasta kun välillä sain nukuttua kokonaisen yön heräämättä, ihminen kun tarvitsee myös unta ja joskus ehkä omaakin aikaa.
On lukematon lista, tässä äitiydessäkin josta voisi kokea huonoa omaatuntoa ja voin sanoa että sitä on tullut koettua ihan älyttömistäkin asioista. Olen kysynyt jopa M:n mielipidettä "olenko mä nyt oikeasti hyvä äiti, vaikka korotin ääntäni kun Veehen ei saanut kontrollia hänen heitellessä leegoja paikkaan minne ei saisi, lukuisista kielloista huolimatta". M: "Sä olet maailman parhain äiti, älä koskaan ajattele ettetkö olisi." Korottaa ne muutkin.. Loogistahan se on, ei lapsi mene rikki vaikka ääntä korottaisikin(toki rajansa silläkin korottamisella ja on tärkeää selittää miksi hermostui koska se voi olla lapsesta myös hämmentävää). Mutta kun kaikki ei menekkään kuin satukirjoissa tulee kaikenlaista pohdittua ja vaikka menisikin niin riittämättömyyden tunne tai se että kokee huonoa omaatuntoa milloin mistäkin on joskus ahdistavaa ja taitaa kuulua tähän äitiyteen. Ja se on varmasti asia jota pohtii silloin tällöin vielä monen vuoden päästäkin vaikka tietäisikin olevansa ns. hyvä äiti, ihan vaan olemalla läsnä, rakastava, rajat asettava äiti joka antaa luvan itselleen myös väsyä joskus ja tehdä muitakin juttuja. Ja pyytä apua, kun sitä tarvitsee..
Kuvat aiheen sivusta mutta mielestäni hauskat! Meillä on tässä möyritty nyt jo reilu 5 viikkoa eri flunssapöpöjen kourissa. Toisen mennessä ohi, Vee saa hoidosta uuden flunssapöpön ja seuraava viikko mennäänkin sitä parannellen. Nyt Veen voidessa paremmin ja itse ollessa melko lenssussa, on tämä pikku huolehtiva mini lääkäri Vee alkanut hoitaa äitiä. Tunkemalla mun sukat täyteet leegoja! hihi, huvittavaa. Jos tää todella toimii, lupaan laittaa ne leegot sukkiin jatkossakin! ;D
Ihanaa viikonloppua jokaikinen! <3
-Elisa
Itse olen kahta mieltä...
1) Jos olet itse totaalisen loppu, täytyy huolehtia siitä että lapsen kanssa auttaa tai on joku ketä voi helpottaa äidin väsymystä. Väsymys ei tee äidistä huonoa mutta se ei saa myöskään tehdä hallaa lapselle. Lapsesta on AINA pidettävä huoli, jollei itse pysty, on nöyrryttävä ja pyydettävä apua!
2) Äiti saa olla muutakin kuin pelkästään kotona hääräävä pullan tuoksuinen äiti joka on kokoajan täysissä voimissaan monen kuukauden kestäneen nukkumattomuudenkin jäljiltä. Äidille tekee hyvää tehdä jotain ihan ilmankin vauvaa ja vauvvalle tekee hyvää saada pienestä asti rakentaa sidettä esim. isovanhempiinsa myös!
Näin Veen vauva ajan ollessa ohitse voin myöntää että omaa aikaa en itselleni haalinut, enkä paljoa tehnyt ilman Veetä. Mutta katsellessani taaksepäin olisi voinut olla hyvä joskus keskittyä itseensäkin, olisin näin ehkä pysynyt henkisesti enemmän voimissani. Esim. M:n ollessa pojan kanssa olisin voinut käydä lenkillä yksiksenikin joskus, tai kaverin kanssa kahvilla.. Tein yksin TODELLA vähän vaikka minulla jopa olisi ollut mahdollisuus tehdä, olisi ollut se toinen vanhempi joka jää hetkeksi lapsen kanssa. Kaupassa käyminen joskus yksin oli mun oma aikani ja mielestäni kyllä tosi antoisa! Sai hetken laahustaa ihan rauhassa kauppaa ympäri ihan omaa tahtia. Ehkä mun sairastaminen ja jatkuvat kipukohtauksetkin vaikutti siihen miten vähän mitään tein kun koin jo itsessään siitä huonoa omaatuntoa. Onneksi kuitenkin me selvittiin rankastakin vauva vuodesta ja Veellä on kokoajan ollut kaikki hyvin! En kuitenkaan tarkoita että vauva vuoden pitäisi olla mielestäni jatkuvaa helppoutta, ei.. älä käsitä väärin! Tiedän että monella on rankempaakin ja joku on esim. yksin lapsen kanssa tai muuta.. Mutta mun mielestäni ei ole haitallista jos vauvan kanssa joskus auttaa esim. isovanhemmat, pidän sitä siunauksena jos isovanhemmat tarjoavat apuaan ja auttavat!
Äitiys on melko mullistava kokemus, kyllä se muuttaa elämää vaikka ajattelisikin kaiken jatkuvan ennallaan. Väistämättään jossakin vaiheessa se elämä kuitenkin muuttuu edes hieman ja hyvä niin sehän kuuluu siihen. Muutos voi olla helppo, ilman minkään laisia ongelmia. Voi syntyä lapsi jonka kanssa vauva vuosi menee yksinkertaisesti helpolla ja kaikesta selviää pelkällä maalaisjärjellä. Tai voi syntyä lapsi jonka kanssa on ehkä haastavampaa, jos lapsi ei nukukkaan öitä, kitisee, on koliikki, masuvaivoja, jokainen uusi hampaan puhkeaminen aiheuttaa vieläkin enemmän huutoa, nukkumattomia öitä, kuumeen nousua ja ärtyneisyyttä. Kumpikin lapsi on yhtä normaali ja hyvä lapsi, se ei määritä myöskään sitä onko äiti hyvä vaikka lapsi olisikin "haastavampi" kuin ystävän lapsi. Mutta se voi vaikuttaa suuresti siihen millaiseksi äiti itsensä tuntee, koska varsinkin ensimmäisen lapsen kohdalla kaikki on uutta ja hämmentävää, entistäkin hämmentävämpää vielä yli väsyneenä..
Vee oli ns. haastavampi vauva, silti täysin normaali, terve, hurmaava ihana meidän oma vauva. Lapsi jota olin aina halunnut ja vihdoinkin saanut. Meillä oli rankempi vauva vuosi ja ei se elämä nyt vieläkään aina helppoa ole omien kipukohtauksien, muiden perus arkisten ongelmien, uhman ym. vuoksi. Jossain vaiheessa vasta olen "oppinut" kelpaavani äidin roolin vaikka sitä olenkin ehtinyt pähkäilemään "olenko todella"?! Olenko todella hyvä äiti jos en aina jaksa, olenko oikeasti riittävä vaikka välillä saan kipukohtauksia josta selvittyä haluaisin käpertyä peiton alle lämpimään, nukkumaan jotta saisin energiat kerättyä takaisin sen kamaluuden ollessa ohitse. Vaikka tiedänkin että kasa pyykkejä odottaisi viikkaamista, imuroidakkin pitäisi ja silloin sitä alkaakin elämään suorittajana ja tekemään kaikki asiat joita olisi voinut tehdä kipukohtauksen aikana(silloin kai olisi hyvä sanoa itselleen: "Sun kuuluu välittää myös itsestäsi ja on ihan ok että äitikin väsyy ja tarvitsee lepoa tai hetken irtiottoa").
Vaikka todellisuudessa tiedän että mullakin on oikeus olla väsynyt ja herranjestas vielä kohtauksen jälkeen olisi ihan ok levätä M:n ollessa pojan kanssa. Mutta silti, vaikeeta se joskus on koska haluaisin olla se super mutsi joka jaksaa, hoitaa, tekee, leipoo, siivoo, kirjoittaa jne. Ja kaikkea melkeen samanaikaisesti. Ja todellisuudessa tiedän jopa olevan noita kaikkia, ihan tarpeeksi. Mutta joskus haluaisi olla vieläkin enemmän.. Välillä tuntuukin että itsellä olisi kahden käden sijasta 6 kättä koska rupean suorittamaan ja touhuan kuin itse tuulispää. Joskus se on kyllä ihan hyvä koska saan mä paljon aikaankin! :D Ja toisaalta mä ihan tykkään pitää kodin kunnossa ja teen sitä mielelläni jopa. Ajan tällä asialla ehkä takaa sitä että pitäisi oppia olemaan itselle armollisempi tässäkin asiassa.
En tiedä ymmärtääkö jokainen nyt mitä todella tarkoitan. Jos ei ole itse kokenut huonommuuden tunteita missään vaiheessa ja tuntee itsensä aina varmaksi ja hyväksi, sillon ehkä ei. Nää jutut vaan ei ole kaikille niin yksinkertaisia..
Tajusin sen vasta kun rankin aika oli ohitse. Tajusin sen vasta kun välillä sain nukuttua kokonaisen yön heräämättä, ihminen kun tarvitsee myös unta ja joskus ehkä omaakin aikaa.
On lukematon lista, tässä äitiydessäkin josta voisi kokea huonoa omaatuntoa ja voin sanoa että sitä on tullut koettua ihan älyttömistäkin asioista. Olen kysynyt jopa M:n mielipidettä "olenko mä nyt oikeasti hyvä äiti, vaikka korotin ääntäni kun Veehen ei saanut kontrollia hänen heitellessä leegoja paikkaan minne ei saisi, lukuisista kielloista huolimatta". M: "Sä olet maailman parhain äiti, älä koskaan ajattele ettetkö olisi." Korottaa ne muutkin.. Loogistahan se on, ei lapsi mene rikki vaikka ääntä korottaisikin(toki rajansa silläkin korottamisella ja on tärkeää selittää miksi hermostui koska se voi olla lapsesta myös hämmentävää). Mutta kun kaikki ei menekkään kuin satukirjoissa tulee kaikenlaista pohdittua ja vaikka menisikin niin riittämättömyyden tunne tai se että kokee huonoa omaatuntoa milloin mistäkin on joskus ahdistavaa ja taitaa kuulua tähän äitiyteen. Ja se on varmasti asia jota pohtii silloin tällöin vielä monen vuoden päästäkin vaikka tietäisikin olevansa ns. hyvä äiti, ihan vaan olemalla läsnä, rakastava, rajat asettava äiti joka antaa luvan itselleen myös väsyä joskus ja tehdä muitakin juttuja. Ja pyytä apua, kun sitä tarvitsee..
Kuvat aiheen sivusta mutta mielestäni hauskat! Meillä on tässä möyritty nyt jo reilu 5 viikkoa eri flunssapöpöjen kourissa. Toisen mennessä ohi, Vee saa hoidosta uuden flunssapöpön ja seuraava viikko mennäänkin sitä parannellen. Nyt Veen voidessa paremmin ja itse ollessa melko lenssussa, on tämä pikku huolehtiva mini lääkäri Vee alkanut hoitaa äitiä. Tunkemalla mun sukat täyteet leegoja! hihi, huvittavaa. Jos tää todella toimii, lupaan laittaa ne leegot sukkiin jatkossakin! ;D
Ihanaa viikonloppua jokaikinen! <3
-Elisa
Be First to Post Comment !
Lähetä kommentti