keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Hyvän olon hypetys

Elämän pieniin iloihin joista jaksan innostua ja joita jaksan ihmetellä. Mitä ne sitten on.. Minulta voisi ennemminkin ehkä kysyä mitkä eivät aiheuta itsessäni iloa ja innostusta. Nimittäin oikean fiiliksen ollessa yllä sitä saa valtavan hyvänolon vaikka ja mistä jos antaa sille sen hetkiselle fiilikselle vallan. Pätee se myös tietysti kurjissakin fiiliksissä. Miten paljon annat painoarvoa millekkin, määrittää se sen miten syvälle kyseinen fiilis ylettyy.

Tiedätkö sen fiiliksen kun aamulla heräät pienen ihmisen hyvän huomenen toivotukseen ollessasi vielä puoliksi unien kaukomatkalla mutta kuitenkin jo samalla skarppina uuteen päivään. Aurinko ehkä jo kurkistaa ikkunan raosta, ihan vähäsen vasta. Nyt on aika nostaa jokainen rullaverho ikkunoiden edestä, avata sälekaihtimet ja vetää syvään henkeä ja huokaista sanoen ääneen "Tä on hyvä päivä". Niitä sanoja toivoisin jokaisen ihmisen aamuun, päättäväisyyttä ja uskoa miten juuri se tuleva päivä voisi olla hyvä, edes jollakin lailla.

Kurjat jutut menneisyydestä on nykypäivän positiivisuutta. 

Sain anonyymiltä kommentin jossa hän kysyi miten erotan sanat fiilis ja tunne toisistaan. Kerroin että itse ajattelen "fiiliksen" olevan hetkellistä joka voi muuttua yhtä nopeasti hyvästä huonoon kuin huonosta hyvään. Nollasta sataan ja toisinpäin. Se on juuri se hetki (just nyt kun se hymy on siellä korvissa tai kurjassa fiiliksessä se hetki kun maa katoaa jalkojen alta). Kun taas "tunne" on mielestäni syvempää ja kauemmin tunnettua. Se on jotain joka ulottuu syvemmille tasoille pitkäaikaisemmin, pysyvämmin. Kyseinen ihminen sai muokattua epämääräisen vastaukseni yhdeksi lauseeksi joka oli mielestäni varsin hieno joten kerronpa sen teille muillekkin!

"Fiilis on nousu ja tunne on rauha tiessä".  Ehkä mielettömin lause mitä olen kuullut pitkiin aikoihin. Oma selitykseni puettiin hetkessä yksinkertaiseksi paketiksi joka vastasi juuri sitä mitä hain takaa.

Jossain vaiheessa en osannut tarttua hyvään fiilikseen kuten toivoisin jokaisen voivan. Mutta nyt sekin muuttunut. En ole ikinä pystynyt ottamaan niin paljon irti hyvästä fiiliksestä mitä pystyn tällähetkellä ja voin kertoa että se jos jokin saa mun fiilikseni kattoon jo vaan sitä ajatellessa. Olen onnekas ja haluan sanoa jokaiselle että kuoppainenkin tie voi joskus muuttua tasaisemmaksi edes osittain ja siitä todella kannattaa nauttia vaikka välillä edelleen tulee niitä harmituksia mutta kun nekin oppii hyväksymään on elämä huomattavasti leppoisampaa.


Hyvää fiilistä just sun päivään. Naura niille hassuille jutuille jotka yleensä ärsyttää. Mua esimerkiksi nauratti ihan vedet silmissä se miten yhtenä aamuna kaikki "hakkas" vastaan oikeen olan takaa. Aamu alkoi väärin asennettuun herätyskelloon (aivan liian myöhään). Vee heräili ns. väärällä jalalla ja aivan jokainen asia oli väärinpäin, huonosti, en halua, en syö, haluan pissata housuihin tyylisesti?! Oltiin myöhässä ja hoitotädille käveltiin kahteen otteeseen koska ensimmäisellä kerralla piti lähteä takaisin kotiin hakemaan kassia ja nyt ei ole kyse mistään parista metristä. Me molemmat emme todellisuudessa kävelleet kaikkia matkoja koska pikku känkkäränkkä päätti ettei kävele enää metriäkään vaan oli aika hypätä äidin sylkkyyn. Siinä sitten 17kg rimpuileva toppapuku ukkeli sylissä matkaa jatkaen. Myöhästyin myös omasta koulutuksestani, aamupalan söin matkalla ja jalat oli aivan jumissa edellisestä treenistä. Aamu meni aivan penkin alle mutta se ehkä just hauskinta olikin koska mua edelleen hymyillytti ja aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta silmiin. Ja siitä todella tuli hyvä päivä kaikkine aamun kompastuksista huolimatta. Kuitenkaan ei tapahtunut mitään elämää mullistavaa vaan juttuja joita vaan joskus sattuu.

-Elisa


3 kommenttia on "Hyvän olon hypetys"
  1. Muuttuuko äänes sillonku tunnelma sydämmes on katos ? oma isä sano mitä sun äänelle on tapahtunu ku se väräjää noin :)

    toi valinta aamulla just pätee voi valita kiukun tai ilon just esim oman skidin kohalla ottaako .

    puheen vastaan miten määrittelee yhteyden.

    välil se aamun herätys kiukututtaa ku oot syvissä unissa ja vaikka se herättäjä onki sun oma lapses.


    mut ihan konkreettisesti näin kun otan ilolla vastaan aamu on paaljon parempi . Ku toiste päin.

    Mielen hallintaa ja sydämmen ohjausta ennen kaikkea jos on menossa negaatioiden maailmaan liikaa.

    Ei siinä pitää niitä negatiivisia juttuikin olla muistaa pysyy ihmisiksi :)

    parashan se on herää ikkä ralas helää lausahduksiin tai ilon kiljahduksiin. poislukien jos joku hyvä leffa menos omissa unissa sit on se nukkuva karhu fiilis :).

    tiiäkkkö mitä se liiallinen hyvä olo oli aluks pelottavaa lieskat suusta meininkii ja sydän meinaa pakahtua :). kaikki näyttää omituiselta siks sitä varmaan aina välillä alkaa himmailemaankin.

    heräät hyvänä kipinä sytyttää liekin ja vain taivas rajana.

    https://www.youtube.com/watch?v=KZJFWTWXzZs

    avain 5 päivää 5 yötä :)

    VastaaPoista
  2. rauhallinen ja kaunis hymy :) onks noi kukat tulppaaneita? Mutta aivan erinomainen aamun avaus puhe näitä lisää :)

    VastaaPoista
  3. yks omituisuus tossa robotti tekstissä muuten oli :) nehän on yleensä joku prytskis kuka hemmetti enyway elää noin deepisti scifiä et luulee robon kirjottelevan siis ton programmen tekijä.

    siis ne on sana sekamelskoi. no tänään aamulla se anto mun nimeni. Joka ei oo ees yleisin toki 2000 luvulla yleistynyt todennäkösyys sille promile kuitenkin. ei noi oo ennen ees antanu mitään nimiä mysteerillistä :)

    VastaaPoista