lauantai 1. marraskuuta 2014

Lupa olla tykkäämättä

Mietin sitä miten olen jo lapsesta asti haaveillut saavan omia lapsia jo nuorena. Ennen ehkä tykkäsin vauhdikkaammasta elämästä mutta mulla on lupa nauttia tästä tämän hetkisestäkin. Sehän on enemmän kuin normaalia ihan loogista kaikinpuolin. Ei mun tarvitse haluta samoja asioita mitä jotkut muut äidit edelleen haluavat tai tehdä jotain mitä joku muu äiti tekee. Saan olla juurikin semmoinen mikä tuntuu musta itsestä hyvältä olla. Tämähän on omani eikä kenenkään muun elämä.

Tykkään edelleen käydä "viihteellä" silloin tällöin, mutta tykkään viettää "vapaa illan" myös kyläillen, hyvää ruokaa syöden, leväten, leffoja katsellen.  Olen pitänyt sitäkin jopa epänormaalina ja miettinyt olenko siinäkin sitten nyt erilainen huonolla tavalla koska en saa samanlaisia fiiliksiä aina jonkun ehdottaessa että lähtisin ulos jammailemaan. Tai koska minua ei yksinkertaisesti enää kiinnosta lähteä niin paljon mitä ennen. Olen pelännyt sen johtuvan jostain pään sisällä koska kokoajan hypitään diagnoosista toiseen, ihmismieli taitaa vaan käyttäytyä niin. Masennustahan mulla ei ole todettu muutakun hoitovirheenä Veen synnyttyä. Se että jotkut asiat on ahdistanut mieltä ja saanut pahan mielen on sekin ihan ok eikä tarkoita sitä että kärsisin masennuksesta vaan elämän potkiessa sitä joskus voimat loppuu, tärkeintä on kuitenkin kivuta kuopasta ylös. Olisi ihme jos ei ahdistuisi pahoista muistoista ennen kuin ne on kunnolla läpikäyty ja joskus jopa senkin jälkeen. Sen päälle vielä elää sairauden kanssa jolle keksitään uusi nimi harvase viikko kunnes kumotaan sekin ja jatketaan tutkimuksia.

Mulla on nyt ihana oma perhe josta olen aina haaveillut, ei mun tarvitse haluta lähteä viihteelle, ulkomaan matkalle, minne nyt milloinkin jos joku muu vanhempi sitä haluaakin.. Enkä tarkoita että jos joku muu haluaa lähteä usein että sekään olisi jotenkin epänormaalia!! Vaan meitä on monenlaisia, joku tarvitsee enemmän irtiottoja perus arjesta ja muusta kun taas toinen ei välttämättä tarvitse tai edes halua sitä. Tarvitsen mäkin joskus irtiottoja mut erilailla.

Yksi suurimmista ongelmistani mielen kannalta tämän kaiken muun stressaamisen keskellä on varmaankin ollut se että mietin AIVAN liikaa mikä on ja mikä ei ole normaalia, mietin jatkuvasti mitä muut ajattelevat musta. Pohdin itse mikä sairaus tämä on samalla kun muut ympärilläni pähkäilee ja ehdottelee eri asioita. Saan harmitusta/ ahdistusta aivan turhista asioista koska kuvittelen olevani jotenkin erilainen sairauteni vuoksi. En ole ollut itselleni / ajatuksilleni armollinen niin että hyväksyisin oman mielipiteeni sellaisena kuin jonkun asian tunnen. Osaan edelleen pitää hauskaa ja nauttia, joskus käyn viihteelläkin ja tanssin pilkkuun asti.. Mutta koska kroppani ei ole sietänyt alkoholiakaan sairastumisen kautta onko se sitten jotenkin epänormaalia että en jaksa lähteä katsomaan / kuskaamaan muita humalaisia kovinkaan usein.... Silti en ole jättänyt sitäkään kokonaan nimittäin silloin tällöin baarissa käymistä, olen oppinut pitämään hauskaa ilman alkoholiakin. Nykyään olen ensimmäinen joka rupee tanssimaan ja pyytää muita mukaan. Toiset tulee vasta muutaman kupillisen jälkeen... Muistan koko illan tapahtumat ja nautin tuttujen kanssa hauskanpidosta ja heidän näkemisestään ja kaiken huippu on se kun pääsen omalla autolla kotiin ilman taksitolpalla jäätymistä. Käydään kylässä ja pyydetään muita meille.. Ei ehkä samoissa määrin mitä joskus mut sekin johtuu vaan siitä et välillä mennään päiväkerrallaan ja kipujen mukaan.  Mutta pidän ihanana asiana sitä että paras mun on olla mun oman perheen lähellä.

Tiedän miten ympärillä jotkut puhuvat millaiseksi olen muuttunut ja pähkäilevät olenko ahdistunut, erakoitunut yms.. En koe olevani, mun elämän tilanne on tehnyt musta tämmösen ja oikeesti täähän on juuri niin kuin pitääkin. Se mikä musta tuntuu nykyään hyvältä, mitä juttuja itse arvostan eniten se on se tärkein juttu ja ennenkaikkea normaali. Jos tietäisin että ympärillä puolitutut ja jotkut tutut ei pähkäilisi keskenään sanomatta mulle ajatuksiaan en ehkä olisi joutunut ajattelemaan "onko tämä nyt sitten jonkun ahdistuksen aiheuttama etten halua niin paljon ravata juhlimassa tai lähteä ulkomaan matkalle, jatkuvasti kyläillä tai järjestää tapaamisia muiden perheiden kanssa". Kuka nyt haluis tämmösen kropan kanssa maata esim. turkissa kylppärin lattialla puoli tajuissaan kipujen kanssa. Ehkä jos tämä tulee seuraamaan mua aina niin silloin ehkä oppii elämään tän kanssa ja erilailla touhuamaan. En kuitenkaan koe olevani missään määrin kytköksissä kotiin tai muuta. Tämä on ollut varmaan myös yksi mikä on itsetuntoa kolkuttanut kun olen antanut liikaa itseni pohtia kelpaanko tällaisena ja mitä muut ajattelee..

Viime aikoina mun itsetuntonikin on taas alkanu löytämään paikkaansa kun oon tajunnut että mun oma mielipide on tärkein ja oon hyvä ja sopiva tämmösenä!  Mulla on takana 2,5-vuotta hemmetin rankkaa elämää silti koen etten ole eläessäni ollut näin vahva henkisesti koska mä oon oikeesti tässä ihan täysissä järjissäni tuon 2,5-vuoden kamppailunkin jälkeen ja näen edelleen valoa tunnelin päässä ja uskon että tulen kuntoon kunhan varmistuu mikä kroppaa varmasti vaivaa ja sit toimitaan sen mukaan että olot paranee. Ja mikä tärkeintä, koen olevani äiti ja mielettömän hyvä siinäkin, omalla tavallani. Täytyy luottaa itseensä, pelkkä itsestä välittäminen ei riitä.


Täten ihan luvalla annan itselleni oikeuden olla tykkäämättä asioista ilman että kuvittelen sen johtuvan sairauden aiheuttamasta stressistä tai muusta. On ihan ok että joskus harmittaa ja kaikkialle ei aina kiinnosta mennä. Leimautuminen on ärsyttävää ja muiden pähkäilemät diagnoosit. Olen just hyvä näin.

:)



-Elisa
3 kommenttia on "Lupa olla tykkäämättä"
  1. funaatko sitäkin myös jos puhut näin puhutaanko sinulle takas ja kuinka hyvin itseäsi kuunnellaan tuollaisena kuin olet? tuleeko sinun sydämmen äänesi esille hyvin ihmisten seurassa?

    täyttä rauhaa lukee sun tekstei mun ongelma ei oo se miltä näytän muitten seurassa mutta kun puhun omana itsenä on vaikeampaa jutella harva ymmärtää sitä kieltä .

    niin ja funaan juttui kans liikaakin mut yllättävää sekin tavallaan jääny tai se liika analysointi ku se estää eläytymisen :) siinä itelläkin tapahtunu parannusta oli yksi joka sai mielen lukot auki ja suun puhtaaksi uuden auringon enkeli :)

    lis

    VastaaPoista