torstai 20. marraskuuta 2014

Blogien ihanuus!

Oma suhteeni muiden blogien lukemiseen on ollut melko vähäistä ennen oman perustamista. Liekö johtuu siitä että olen aina ollut aika huono lukemaan kirjoja tai muuta niin en ole siksi ehkä "eksynyt" lukemaan blogejakaan. Nyt kuitenkin pikkuhiljaa myös omaa blogia pitäneenä olen alkanut lukemaan myös muiden blogeja ja löytänyt muutaman ihan super suosikin!

Nyt vasta olen päässyt ns. sisälle enemmän blogi-maailmaan ja tajunnut miten paljon blogien lukemisesta saakaan irti kun löytää itselle mieluisan. Blogin joka käsittelee asioita joista on itse kiinnostunut, jotka on itselle tärkeitä tai muuten vaan mukaansa vieviä. Täten olen suorastaan hurahtanut myös blogeihin jotka tempasee minut mukaansa! :D

Millaisista blogeista sitten itse pidän?

- DIY- Eli blogit joissa tehdään vanhasta uutta tai keksitään jollekkin esineelle jokin aivan uusi käyttö mahdollisuus. Vitsi miten taitavia ja kekseliäitä ihmiset onkaan, olen sanaton! Olen aina ollut idearikas ja lapsena raahannut kotiin jos jonkinmoista tavaraa joista tein omia pikku väkerryksiä. Siinä vasta unelmä työ! Tehdä juttuja joissa voisi toteuttaa kahellimmatkin ideansa ja antaa esineille uusi elämä.. Ah, i love it!

- Sisustus-blogit. Tällä hetkellä tykkään niin ruudusta, raidasta, palloista. Eri kuoseista ja kuvioista ja materiaalien yhdistämisestä. Kaikki vähän erilainen miellyttää silmää. (omasta mielestä erilainen :D )... En nyt löydä sopivaa sanaa mutta uutta ja vanhaa sekoitettuna hyvällä maulla. nam.

- Muoti-blogit Ylipäänsä postaukset jotka sisältävät kuvia ja tekstiä pukeutumiseen liittyen. Olen aina rakastanut vaatteita, silmää on miellyttänyt vähän erilainen pukeutuminen ja myös ihan "tavis" tyylikin joka sisältää jotain pientä extraa. Lähinnä ehkä se uskaliaisuus kun ei pistetä päälle samaa mitä kaikilla muillakin on, eipä siinäkään kyllä mitään vikaa. Liian harvoin itse toteutan kyseistä kauneutta (kaapista on helppo pukea päälle tuttua ja turvallista?) mutta ehkä vielä.. Vaatteita kuitenkin kun tulee käytettyä toivottavasti vielä loppuelämä.. ;) Väliä ei ole onko vaatteet ostettu kalleimmasta, halvimmasta tai kirpparilta. Jos ne miellyttää silmää on se pääasia ja mukavuus tulee hyvänä kakkosena. Jotenkuten kai sopivan huolliteltu ja näyttävä pukeutuminen, ( en kuitenkaan nyt meinaa mitään yli "fiiniä" leidi tyyliä!)

- Hyvinvointi/ruoka blogit. Itse eläessäni tämän kropan kanssa jonne suusta ei voi tiputtaa alas mitä tahansa luen mielelläni ihmisten eri ruokaremonteista, siitä miten joku on löytänyt avun pelkällä ruokavalio muutoksella.Eri ruoka-aineiden ravintorikkauksista, käyttömahdollisuuksista jne. Sen lisäksi on mielekästä etsiä myös uusia gluteenittomia reseptejä kokeiltavaksi ja löytää vinkkejä gluteenittomaan leivontaan joka ei niin nippelinappeli tietoa ole kuten "tavallinen" leivonta itselle.

- Perhe-blogit. Joskus tulee luettua myös postauksia muiden arjesta, touhuista sun muista. Joskus on ihan kiva lukea miten muidenkin lapset osaavat kiukutella ja vängätä vastaan. :D Sekä ikuisena vauvakuumeilijana on tietysti ihana myös lukea vastasyntyneiden tulosta maailmaan, miten kaikki lähtenyt rullaamaan ja mitä mieltä joku muu on jostain tietystä asiasta.

Uusin projekti! Tekopostausta myöhemmin. Jos vielä sais sen uuden kameran joskus ostettua pääsis tämäkin täysiin oikeuksiinsa! Otin varmaan 30kuvaa ja missään se ei näyttänyt siltä miltä todella. :D Tykkään ihan hirveesti, illalla tuikut palamaan! :)

Alapuolella pari omaa suosikkia:

http://parolanasema.blogspot.fi/  - Mikä "tee se itse" ideoiden entsinnän kohde! Huippu!

http://divaaniblogit.fi/kesallakerran/ - Mustavalkoista elämää sisustuksessa kuin pukeutumisessa lapsilla, hyvän maun puitteissa. Vaikka itse pidän myös kirkkaista väreistä on tässä vaan jokin mikä miellyttää. Selkeys.

http://kaisajaakkola.com/ - Monipuolisesti perehtynyt nainen/äiti joka kirjoittaa niin hormoonien vaikutuksesta, hyvistä raaka-aineista, niksejä parempaan elämään elämänmuutoksen avulla.

http://www.terveysanalyysi.fi/blogi - Blogi jossa otetaan ilo irti niin uudetsa tiskiharjasta kuin kylmästä suihkustakin. Tietoa eri vitamiinien ja mineraalien vaikutuksesta. Ruoka-aineiden sopivuudesta. Mikä on hyvä ja mikä huonoa. "Ihana elämä"

Millaisia blogeja muut tykkää seurata? Mikä miellyttää omaa silmää? Mikä saa palamaan takaisin johonkin blogiin?

-Elisa



3 kommenttia on "Blogien ihanuus!"
  1. Ihan hyvä toi Kaisa Jaakkola, mut sen juttu ravintolisistä ei ollut kovin vakuuttava. Ei puhettakaan luonnollisista ravintolisistä, senkö takia ettei hän voi myydä niitä firmassaan? En usko, että selluloosaa sisältävillä tuotteilla voi saada parasta tulosta :P

    VastaaPoista
  2. Juu oon kyllä samaa mieltä! Itse suosin meinaan luonnollisia ravintolisiä, mutta luen hänen bloginsa lisäksi monia muita enkä toteuta jokaisen suosituksia luonnossa.. On vaan mielenkiintoista lukea monen eri näkökulmat ja suositukset, sen jälkeen tehdä itse päätökset ja kokeilut mikä olisi omalle keholle parhain missäkin, mielipiteitä ja suosituksia kun on laidasta laitaan. :)

    VastaaPoista