3 päivää leikkauksesta..

Päätin että nyt mun on kyllä kivuttava sängynpohjalta yrittämään josko jonkun moisen tekstin jo aikaseks tänne saisin.. Leikkauksesta on nyt kulunut 3 päivää, osastolla olin 2päivää eli yksi päivä kotona takana..

tippa-tauolla

Aloitetaanpas ihan alusta, palataan siis kolme päivää taaksepäin klo 07.00 jolloin saavuin naistentautien osastolle sydän pamppaillen, vedet silmissä. Osastolla hoidetaan potilaita joilla on esim. kasvain naisten"alueilla" kuten kohdussa, munasarjoissa taikka jokin muu sairaus vastaavilla alueilla kehon sisällä. Kyse ei siis ole sukupuolitauti osastosta. Hoitaja ohjasi minut istumaan päiväsaliin jossa otettaisiin vielä pari labraa ennen leikkaukseen menoa. Siinä odotin ja kävin pääni sisällä ja äidilleni samalla ahdistuneena kertoen miten haluan pois sairaalasta, haluan olla terve, miksi niin moni joutuu sairastamaan, en halua että maailmassa ketään joutuu sairastamaan ja voi kamalaa sitä ja voi kamalaa tätä....

Nuori poika tuli labra-hoitajan kanssa kysymään josko hän saisi otatuttaa veri-näytteeni ja mikäpäs siinä, yhtä kokemusta rikkaampi tuon oton jälkeen. Hetken sähellettyään kiristys "remmin" kanssa hän lopulta sen käteeni sai ja näytti hieman hermostuneelta vaikka samalla skarpin oloinen olikin. Katsoin poikaa ja sanoin " noniin, nyt sitten ihan rauhassa". Poika. "juu rauhassa, juu toki, noniin , tuossa taitaa tuntua hyvä suoni ja noin..........." hyvinhän se meni! Hellemmin ottein kuin moni vuosia tehnyt hoitaja.

Tämän jälkeen kävin kysymässä hoitajien huoneesta klo 07.40 mitähän nytten sitten tapahtuisi tai mitä mun kuuluu nyt tehdä ja sain ohjeen odottaa vielä hetkisen. Sitten hoitaja tuli, ilmoitti leikkauksen alkavan klo 08.00. "tossa rauhottava esilääke, nyt kiireellä vaihtamaan vaatteita". Sain lisäksi tukisukat joita äiti kiskoi jalkoihini kun tuntui ettei omissa käsissä ollut enää voimaa edes sukkien laittoon (toki ovathan ne kireät)... Siinä minä vollotin samalla jutellessa leikkaavan kirurgini kanssa ja pyysin että hän tuo minut takaisin sieltä leikkaus pöydältä tähänpäivään ja pitäisi minusta hyvää huolta leikkauksen aikana. Äidille nyyhkytin miten pelkään jollei leikkaus menekkään hyvin ja en pääsisi enää poikani luoke.. Melkosen tunnemyrskyn kourissa siinä vyöryttiin, nukutuksesta kun ei ollut tietoa ja toki jännitti jo valmiiksi mitä löytyy, selviänkö siitä vai löytyykö edes ylipäänsä mitään.

Minua lähdettiin kärräämään kohti leikkaus salia, pidin silmiä kiinni ja rukoilin mielessäni jo voimia joltain isommalta taholta..Hoitajat toimivat ripeästi, laittoivat kanyylin ranteen kohdille ja ilmoittivat kohta unen tulevan. Tunsin miten päässä alkoi pyöriä kun koitin katsoa kattoon, kohta pyöri lisää ja seuraavaksi havahduin 10.00 paikkeilla heräämössä. HENGISSÄ JA HEREILLÄ EIKÄ TIEOAKAAN LEIKKAUKSESTA.

Leikkaus oli sujunut hyvin, sisälle oltiin menty 5 viillon sijasta vain kahdesta koska vatsani on sen verran pikkuinen että näkyvyys oli ollut kirurgin mukaan oikein riittävä näin toteuttaa. Entä tuomio... Siinä puoli pökerryksissä taisin itse jo kysästä tuloksista kun hoitaja ilmoitti että mitään poikkeavaa ei löydetty.....

hiljaisuus......

Ahdistus valtasi hetkeksi mieleni ja aloin itkemään. Puoli hereillä itkin kunnes en jaksanut edes itkeä. Minut kärrättiin jossain vaiheessa takaisin osastolle jossa olin klo 16.00 asti puoliksi muualla kuin täällä. Silmäluomet painoivat mutta uni ei tullut, makasin sängyssä siis silmät kiinni mutta osittain hereillä. Mielessä myllersi miljoona asiaa. Äiti ja M tuli osastolle vierailuajan alkaessa klo 13. Jossain vaiheessa sanoin että pitäisi ehkä käydä pissalla. Ja sitäpä siinä alettiin yrittämään. Äiti tuki toiselta puolelta ja hoitaja toiselta. JA VOI HYVÄ LUOJA MIKÄ KIPU VALTASI YLÄKROPAN!!!! En pystynyt hengittämään, en oikeestaan edes olemaan kun vihlova murtava kipu tuntui solisluissa, rintalastassa sekä hartioissani aivan järisyttävältä. Kysyin hoitajalta onko leikkauksessa murrettu jotain luita vai mitä mulle tapahtuu.

Hoitaja kertoi että vatsan alueen tähystysleikkauksessa vatsaonteloon laitetaan hiilidioksiidi kaasua jota ei pystytä leikkauksessa kokonaan poistamaan vaan se poistuu muutamassa päivässä hengitys harojitusten kautta kehosta. Tuo kaasu pomppaa pystyyn noustessa/ollessa paineella yläkroppaan ja voi aiheuttaa joillakin ihmisillä aivan sietämätöntä kipua. Mä taisin sitten lukeutua niihin. Menin takaisin makaamaan ja hoitaja toi lämpimän geelipussin hartioilleni joka helpotti oloa pikkuhilaa.. Hetken kuluttua yritin nousua uudestaan mutta ei, ei vieläkkän siitä tullut mitään.. Kipu oli niin sietämätöntä että minua oksetti äiti sanoin kasvojeni värin valahtaneen aivan valkoiseksi ja pyysin äitiä hakemaan jotain lääkettä koska huomasin olevani menossa jo aivan paniikkiin kivusta jota en kyennyt mitenkään hallitsemaan. Mä luulin että vatsa olisi kipeä kun sitähän mulla sörkittiinkin mutta ei.

Sain lisää kipulääkettä pariinkin otteeseen jonka jälkeen päätin että nyt on noustava ja mentävä yrittämään sitä pissaamista kivusta huolimatta. M ja Äiti nosti mut ylös ja talutti käytävän wc:hen sillä huoneessa ei ollut omaa wc.tä. Yritin hengittää jotta hiilidioksiidia pääsisi edes vähän ulos. Suussa maistui kaamealle kaasusta johtuen ja tokaisinkin miten kamalalta varmasti hengitykseni haisee. Johon M vastasi "kulta sä tuoksut aina vaan kukkasille".. Voi mun aina piristävää miestäni. :D Äiti pyysi jo minua rauhoittumaan mutta sanoin että tää kipu on oikeesti saatava musta ulos joten hengitin samalla kun meinasi oksennus lentää. Pääsin pytylle jonne sain ehkä sen 2tippaa päästettyä. Samalla äiti piti lämpöpussia olallani ja tuki toisella kädellä selästä josta tuntui seuraavaksi murtuvan luut.. Sen jälkeen alkoikin loppupäivän kestävä vessa ravaus pissalla aina pieniä pisaroita kerralaan ulos saaden. (eikö olekkin mukavaa luettavaa toisen vessa reissusta, ajattelin että on hyvä kertoa jos joku lukee joka menossa vastaavaan operaatioon)? ;D

Nuorilla naisilla voi herkästi käydä niin että kun leikataan läheltä virtsarakko ei tuo rakko suostukkaan toimimaan ja pissaamisesta tulee erittäin hankalaa. Noh, vierailijat vaihtui isosiskoon ja myöhemmin vielä äitiin uudestaan ja pikkusiskoonkin. He auttoivat vessaan pääsyissä mutta silti yritin olla mahdollisimman omatoiminen ihan kaikessa vaikka apua oli vieressä, halusin pärjätä itse koska ajattelin sen edistävän paranemistani. Mietinkin mielessäni (ehkä kai yritin itseäni jotenkin tsempata henkisesti) että kyllä mä melkonen sisupussi olen vaan taistelen kipuja vastaan ja saan tuon hiilidioksiidi kaasun hengitettyä pihalle... ihan kohta.. ;)

Kivut hellittiviät hieman iltaa kohden hartiaseudulla mutta vatsan alueen kipu alkoi lisääntymään.... Lisää droppia. Ja iltapalan aika.. Kuinka ollaskaan, gluteeniton ruokavalioni oltiin unohdettu.. Niinpä sain kaksi näkkileipää ja päälle juustoa (meillä ei nyt ole muuta). Jogurtin sain erikseen pyytämällä mutta sainpahan nyt edes jotakin ettei niitä kipulääkkeitä tarvinut kokoajan tunkea tyhjään mahaan. Aamupalaa odotellessa. ;) Pötköttelin sängyssä hoitajan tullessa ultra laitteen kanssa viereen ja sanoi huomanneensa vessassa ravaamiseni ja halusi tarkistaa että rakkoon ei jää liikaa pissaa sillä muuten jouduttaisiin katetroimaan. Ekalla kerralla sinne oli jäänyt 2,5dl kun maximi on noin 1dl luokkaa mikä on vielä hyväksyttävää. Pyysin että saisin vielä yrittää itse ja kävin pari kertaa, istuin pitkään, välillä seisoskelin ja taas lisää yritystä. Valtava paine tuntui alavatsalla mutta silti määrä oli pientä.. Ultratiin uudestaan, ja tulos oli vielä ihan hyväksyttävä 1,5dl. Hoitaja pyysi minua ilmoittamaan yö-hoitajille jos ravaus jatkuisi yöllä koska sitten olisi jo katetroitava.

iltapala

iltalääkitys ja tukisukat<3

Yö meni suht ok, hoitajat kävivät kolme kertaa tarkastamassa meidät kolme siinä huoneessa sekä lisäksi aina kun jompikumpi huonepotilaista soitti kelloa. Itse soitin 05.00 maissa koska vatsakipu alkoi olemaan todella kovaa. Sain kolmiolääkettä jolla menikin loppuyö lepposasti nukkuen. Yön aikana olin käynyt kaksi kertaa pissalla. Ultrauksen aika aamu käynnin jälkeen.... Jäljelle oli jäänyt erityisen harvinainen määrä hoitajan sanojen mukaan yli 3dl vaikka luulin sieltä tulleen ihan ok määrä.. Enemmän ainakin mitä edellisenä päivänä, eipä kuitenkaan riittävästi. Aamupäivä menikin sitten siinä pissaa, ultrataan, katetroidaan, ei sittenkään, pissaa, ultrataan, juu kyllä nyt katetroidaan eiku ei sittenkään, ehkä sittenkin, soitan vielä lääkärille, ei sittenkään. Käy kerran vielä josko kuitenkin. Eikä kun ei... Pääset lähtemään kotiin ruokailun jälkeen.. ööööö häh.

Kivut olivat päivän aikana voimakkaammat kuin koko edellisenä päivänä ja koko perheeni pommitti viesteillä miten mun ei vielä pitäisi osastolta lähteä mutta en kai mä itseäni voi sinne sänkyyn sitoakkaan.. :D Joten ohjeita oli kuunneltava ja uskottava että kotona pärjää kunhan hakee apteekista lääkkeet, noudattaa niiden otto aikoja ja muistaa levätä. Ei saa nostella mitään, kurottaa mihinkään yms yms... Totesin osastolla oltaessa muutamaan kertaan että "täältä noustaan vielä entistä ehompana vaikka diaknoosia ei vielä tullutkaan". Ja niin noustiin.

päivä 1

päivä 2 ja vaihdettu toinen sidelappu

Nyt olen ollut yhden yön kotona, saanut nauttia pojan ja miehen seurasta ja olla heidän hemmoteltavana. Tää ei jotenkin kyllä sovi mulle, sanoin M.lle jo eilen että mua ei oo kyllä tehty tämmöseen makaamiseen ja toisten passattavana olemiseen, en halua valittaa miten sattuu ja haluan pärjätä ja tehdä itse. Onneks tää on ohi menevää ja kohta oon taa normaali itseni ja pystyn toimimaan itsenäisesti ja tehdä kotona sen kaiken mitä yleensäkin. Pienin askelin kipulääkkeitä popsien. Olin tehnyt ruuatkin valmiiksi pojalle ja M.lle ettei M:än tarvitse alkaa täällä kokkailemaan vaan saa sitten touhuta rauhassa pojan kanssa. Vaikka teenhän mäkin aina sen ruuan ja silti touhua pojan kanssa. Mä vaan olen tämmönen. Nautin kun saan tehdä toisten eteen asioita, teen ne sydämmestä ja en tunne siitä olevan minkäänlaista vaivaa! <3

Tää päivä menny ihan ok, kävelin jo itse postilaatikollekkin selkä kumarassa vaaleenpunasten reinojen laahatessa soratiellä. Mutta ajattelen että parempi kun liikkuu niin ei ainakaan tarvitse sressata veritulpista ja toipuminenkin varmasti edistyy.. Kyljen kautta sohvalta ja sängystä ylös ja vielä ehkä pari päivää muiden paapottavana mutta sitten kohti uusia juttuja. Eli erin alan lääkäreiden tutkimuksia. Kyl kaikki vielä selviää, siihen mä uskon vaikka tää taas melkonen takaisku olikin.

Myöhemmin tänään saan poistaa jo haavasiteet ja käydä suihkussakin ja tikitkin on onneksi itsestään sulavia... Laitan maha arvista kuvaa kunhan niistä kuvat saan.

Niin ja haluan vielä eritoten kiittää koko tyksin naistentautien osaston kerros 10. hoito henkilökuntaa joka oli aivan loistavaa!!!! Keittiöön terkut että ruokakin oli hyvää kunhan muistettiin että gluteeni ei mulle sovi. Kiitos, kun piditte musta mielettömän hyvää huolta ja olitte aidosti kultasia. Henkisesti varmasti todella raskasta työtä seurata kaikkia vaikeita sairauksia joita osaston potilailla on. Tukea ja koittaa tsempata. Arvostan työtänne koko sydämmestäni!

Vatsa turvoksissa lyllertäen, ehkä pienet unet tähän väliin. Olkapäiden pistojen pitäis helpottaa viikossa ja nyt on jo kolmas päivä joten kooohta tälle jo naureskellaan.. Aurinkoista päivää, ihanaa kun ainakaan just nyt ei edes sada! :)

päivä 3, kohta pääsee pesemään nuo oranssit puhditusaine raidatkin masusta ja reisistä pois. Tässä huomaa kyllä jo turotuksenkin hieman laskeneen.. Alamahassa housun painaumat.