Meidän näköinen

Niin se joulu vierähti alta! Meidän joulu alkoi joulupuurolla äidin, hänen miehen, mummin, kahden siskoistani sekä siskonpoikani kanssa. Haudutin riisipuuroa miltein kaksi tuntia ja piilotin parit mantelit kattilaan jotka lopulta päätyi Jaakon ja minun lautasille.

Kolmen maissa siiryttiin isäpuoleni luokse syömään ja vihdoin Vee tuli meidän mukaan isältään aatoksi. Vuorotellaan juhlapyhät ja joulu on itselleni yksi vaikeimmista. Viimevuonna vietettiin aatto ilman Veetä ja samaa tunnetta ei saa ilman pikkuihmisen läsnäoloa. Joulua vietetään lähinnä hänen vuokseen, se on se juttu. Koko perheen kanssa yhdessä olo ja lapsen riemu sekä jännitys tulevasta.

Pukin tulo jännitti poikia ja mieleen tuli oma joulun odotus lapsena, monen saman ihmisen läsnäollessa. Ihan kuin olisi kuunnellut nauhalta omia kyselyjä ja katsonut samaa levottomuutta kun pukkia ei näkynyt. Ovikellon soidessa molempien silmät oli lautasen kokoiset, mutta kuitenkin jostain löytyi rohkeus mennä kantamaan lahjakasseja! Vee ihmetteli ääneen "olenko mä äiti oikeesti todella ollut muka näin kiltti, mistä se joulupukki voi olla kuullut että olisin ollut ihan näin kiltti?!"

Pakettien avauksen jälkeen kahviteltiin kakkujen kanssa ja autettiin poikia kokoamaan uusia lelujaan. Loppuilta pelailtiin, oltiin ja nautittiin. Joulu meni viimisenpäälle rennosti, rakkaiden ympäröimänä ja hyvin syöden.

Oon maailman onnekkain noista kahdesta, kenen kanssa saan jakaa jokaisen päiväni. Ja jokaisesta joka vaikuttaa omalla tavallaan elämässäni. Tässä on hyvä.

Kiitos joulu ja kaikki mukana olleet.


-Elisa