torstai 16. lokakuuta 2014

Musiikkia kiitos

Katsottiin M:än kanssa tallennuksista "Vain Elämää" pojan nukahdettua yöunille. Tiedän muutaman PMMP:n kappaleen mutta en sen enempää ole koskaan niitä kuunnellut tai sanotuksia varsinkaan. Toki rusketusraitoja on tanssittu monet kerrat...

Mutta jakson katsottuani, olinkin ihmeissäni mitä kaikkea kappaleet todella kätkevät sisälleen.Jokainen kappale kätkee sisäänsä tarinan oikeasta elämästä ja sanotuksethan on ihan mielettömiä. Oma elämä kun on ollut melkoinen tunnemyrskyjen seassa myllerrystä jo pikku tytöstä lähtien, jakso kosketti ihmeellisellä tavalla.  En ole ennen nähnyt noin tunnerikasta ohjelmaa jossa joku kertoisi avoimesti elämänsä menetyksistä ja muista niin että siihen liittyisi musiikki ja niin että se herättäisi vahvoja muistoja omasta elämästä vaikka meidän elämän tarinat ei samanlaisia olekaan täysin. Näin ollen sain ajatuksen kirjoittaa musiikin merkityksestä omassa elämässäni.

 Musiikin kuuntelu on ollut minulle aina iso osa omaa jaksamista. Siitä saa jotain ihme voimaa ja uskoa. Vaikka kuuntelisin jotain nyyhky biisejäkin niin nekin on voimauttavia. Autoa ajaessa olisin oikee näky jollen rauhoittuisi muiden autojen ohittaessa tai viereen ajaessa. Mulla on aina jäänyt kappaleiden sanat nopeasti muistiin, jo ensimmäistä kertaa jonkun kappaleen kuullessa osaan kertosäkeen ulkoa ennen kappaleen loppua. Tiedän etten ole ainut autossa lauleleva henkilö, sillä monesti sitä näkee muidenkin jammailut puoli vahingossa! :D (joten nyt jäit sinäkin kiinni!) Musiikki herättää mussa mielettömän paljon tunteita ja rakastan sen kuuntelua ja laulamista! Välillä olen kuin Naantalin aurinko ja hymyilen vaan koska se tekee mulle niin hyvän mielen. Viereen ajavat autoilijat ajattelee varmaan että mikä ihme tota yksin ajavaa voi noin hymyilyttää.. MUSIIKKI ja ne mielettömän hienot sanotukset!

Kerran mietin miten pitäisi kyllä joku kerta ihan kuvata omat automatkat videolle ja jakaa ne muidenkin kanssa. Jos tietäisin että siitä sais moni muukin hyvät naurut ja tajuis miten paljon pelkkä musiikki voikaan tehdä niin mä varmaan tekisin sen vaikka moni pitäisikin mua sen jälkeen varmaan ihan kajahtaneena! Ehkä jo nyt tämän jaettuani....

Muistan jo pienenä tyttönä erään kerran kun kävelin koulusta kotiin mietiskellen "miksi jokaisessa lyhtypylväässä ei voisi olla kaiutinta lampun lisäksi". Mietin että jokaisen pitäisi kuulla sitä koska uskoin sen tekevän tästä maailmasta paremman paikan. Kuvittelin ihmisten tanssahtelua busseissa ja muualla... :D  Musiikki kun on aina saanut itselleni paremman mielen. Myös vanhemmiten olen kyseistä asiaa ajatellut uudestaan. Miten mahtavaa olis että kaduilla kuulisi musiikkia samalla kun tallustelee, lenkkeilee, pyöräilee yms. eteenpäin. Toki mitä musiikkia niistä sitten soisi, niin että se miellyttäisi kaikkia ja kun jotkut tykkää vielä ihan vaan hiljaisuudestakin. hmph. Siihen tyssäs se super idea. Joku kyllä löytäisi narisemisen aihetta. Siksi onkin parempi varmaan tökätä kuulokkeet korviin omille lenkki reissuille. Ja toki kyllä mä itsekin pidän joskus hiljaisuudestakin varsinkin jos päässä myllertää miljoona eri asiaa on vaikea löytää sopivaa kappaletta joka sopis niiden ajatusten keskelle. Tuolloin rämppäänkin radio-kanavia edestakaisin.

Meidän perheeseen on aina kuulunut musiikki ja pojallakin rupeaa vähintäänkin varpaat taputtamaan rytmiä maahan kun musiikki kantautuu korviin.

Musiikin täyteistä päivää siispä! Päästäkää itsenne irti, se on vapauttavaa, ei kaiken tarvitse olla niin vakavaa ja sivistynyttä.  khihihi ooooo soooooo le mi oooooo!

-Elisa

8 kommenttia on "Musiikkia kiitos"
  1. ja sit joskus käy niin et esim jossain liikenenne valois dallaillessa ku pysähdyt venaamaan

    valojen vaihtumista sulta pääsee laulu ääneen ulos hetken päästä huomaat katseet ja sulle tulee se tunne ku kohtaukses fear and loathing omg puhuinko mä ääneen meitskin kuuntelee jatkuvasti musaa

    se tuo laulajan rakkautta sinulle :) ei oo koskaan yksin ne on sun seurana ja hymyilyttää vaan musiikki luo rakkautta vaikeina ja väsyneinäkin päivinä saa viellä rutistettua jotain irti

    toki mul paha tapa jumahdan liiaks kuuntelee musaa :( muu unohtuu tiiäkkö mitä toi oli loisto idea musaa lampuis eipä itel käynny mieles annoit lampuille uuden merkityksen.

    tiiäklö mitä meitsi soittaa junas kajarist tybylle musaa ja tiiäkkö mikä on se niksi kaikki sanonu et hyvää musaa sen pitää olla rauhallista ja rakkaudellista suoraan sydämmestä tulevaa koska vanhemmat on kovii narisemaan. okei kerran ite asiassa tos pari päivää sitten tultiin tybyn kaa stadista stadin kujat hpukuttaa muuttamaan no junas laitoin peter rockin what u say se o jazahtavaa niin rouva mulkkas tollasta jumputusta ja lähti seuraavaan vaunuun eka kerta 2.2 vuoteen ku joku valittaa musast meil on tybyn kaa musakärrytkin :) joten soita vaan pitää se musaa olla ja jos joku valittaaa vaihda vaik biisi:)

    VastaaPoista
  2. hei mun on vaan pakko tietää ootko lis ku se kysymys jäytää mieltä :) meitsi on tällänen kyseliä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mä kyllä ole.. :/ anteeksi kun en ole ehtinyt vastaamaan kommentteihin. Olen ollut tosi kiireinen nyt muutaman päivän ja ei oo ehtinyt koneelle ollenkaan.. Olen otettu kun oot jaksanut lukea mun kirjoituksia ja pohtia mun tekstejä niin paljon! :) mukavaa viikonloppua.. -Elisa / glmamma

      Poista
    2. En mä kyllä ole.. :/ anteeksi kun en ole ehtinyt vastaamaan kommentteihin. Olen ollut tosi kiireinen nyt muutaman päivän ja ei oo ehtinyt koneelle ollenkaan.. Olen otettu kun oot jaksanut lukea mun kirjoituksia ja pohtia mun tekstejä niin paljon! :) mukavaa viikonloppua.. -Elisa / glmamma

      Poista
  3. no rehellisesti noit samoi juttui on tullu pohdittua niin paljon tuli se sydämmen hulluus et ootko sä täysin samanlainen ku mä :)

    VastaaPoista
  4. ja hei miks mutru huuli ku ihan oikeesti sä oot mä ainakin sisimmäs lue tää musa kirja jos jaksat t 9mm

    http://kaksplus.fi/keskustelu/plussalaiset/mitas-nyt/2380972-perjantain-tiskoteekki/

    VastaaPoista
  5. ootko koskaan halunnu olla musa dj? paas joku tykki biisi pyörimään tähän blogiin katotaan saatko

    tanssi jalan liikkeelle mä voin laittaa tän
    https://www.youtube.com/watch?v=82-g08C4xZk

    aki amano sweet twilight.

    VastaaPoista