Nollaus

Huippu viikonloppu takanapäin ja olo on kuin etanalla. Aamusalin jälkeen kotiin kävellessä kenkien tilalla tuntui olevan 100kg betonia, ihan finaalissa. Vaatteiden vaihto vei aikaa, sarjojen välillä tauot venyivät ja silmät seisoivat, mutta silti treeni tuli vedettyä loppuun.

Onko tää nyt sitä kun kuulee ihmisten suusta miten juhlinnan jälkeinen alkuviikko tai vähintään maanantai menee allapäin vähin voimin pikku morkkiksessa. Ehkä tä on sitä, voiko se tulla vaikka ei alkoholia käytäkkään? Ehkä se voi. Oudoimmalta kuitenkin tuntuu se miten se morkkis voi tulla vaikka oli ihan älyttömän kiva viikonloppu! Osasin pitää hauskaa ilman että joka hetki olisin tarkastellut puhelinta ja miettinyt pikku Veetä, hänellä kun tiedän kaiken olevan hyvin ja luotan että Veen isi soittaisi jos syytä olisi. 

On ollut vaan jotenkin älyttömän surullinen ja kurja mieli ihan kokopäivän. Hassua tuntea kurjaa mieltä vaikka olo on periaatteessa melko hyvä jollei kropan väsymystä lasketa. Mikä juttu?

Voisiko morkkis tullakkin siitä että alitajunnassa tunnen pahaa oloa siitä että osasin nauttia ja pitää hauskaa myös ilman Veetä? Edelliskerralla kun Vee oli isällään teki vielä mieli lähinnä itkeä, vaikka tuolloinkin pakotin itseni kavereiden kanssa tekemään kivoja juttuja. On kai opittava elämään siedettävää elämää tuonakin aikana kun poika ei ole läsnä. Pitäähän ne kokonaistenkin perheiden äidit joskus jotain ilman lasta tai ainakin suurinosa. Näin kuitenkin tulee olemaan jatkossakin vaikka kuinka ikävä on itsellä ihan järjettömän suuri siitä huolimatta että ekaa kertaa osasin kunnolla pitää kivaa ja nauttia elämästä tuonakin aikana. Tai no hetkellisesti osasin, kävihän hän mielessäni useaan otteeseen ja kysyin kuulumiset välissä. 

On niin outoa miten yhtäkkiä onkin "mahdollisuus" jokatoinen viikko, viiden päivän ajan aikaa elää vain itselleen. Mahdankohan mä ikinä oppia elämään niin etten tuntisi jatkuvasti huonoa omaatuntoa jostain? 

-Elisa