Liikunta osana arkea

kaupallinen yhteistyö Suomen Voimistelutuotteen kanssa.

Kaikki lähti ajatuksesta, millä tuoda liikunta mahdollisuuksia sisälle kotiin. Jotain joka miellyttää silmää, sellaista mitä koko perhe pystyy hyödyntämään ja mihin kiinnostus riittäisi alku innostuksen jälkeen. Puolapuista olin haaveillut jo pidemmän aikaa, niitä ehdotin miehelleni ensimmäisenä. Siitä ajatus sitten sai tuulta alleen ja nyt olohuoneesta löytyy jo oma tila liikkumiselle perus löhöily mahdollisuuden lisäksi. Olohuoneessa vietetään muutenkin paljon aikaa yhdessä, siksi tuntui luonnolliselta suunnitella jotakin sinne.

Puinen leuanvetotanko on miehen ehdoton lemppari, toimii loistavasti niin selän venytyksessä kuin itse leuanvedoissakin. On se myös ihan mielettömän kaunis ja helposti pois nostettava tarpeen tullen. Valkoisen värinsä ansiosta uppoutuu se oven karmien kanssa melko huomaamattomaksi myös. Vee pääsee apinoimaan puolapuista erilliseen leuanvetotankoon, näiden ollessa asennettuna vierekkäin ja niin hänenkin temppuilu mahdollisuutensa on monipuolisempi. Siksi tanko on juurikin tuon oven karmeissa.

Lisäksi tilasta löytyy puiset voimistelurenkaat, joihin taas Vee on totaalisen hurahtanut. Strapetsi on myös kovassa käytössä ja toimii se hänellä myös keinuna. Samoihin kiinnityskoukkuihin saadaan myöhemmin kiinni vauvalle turvallinen sisäkeinu sekä pomppukiikku.

Ehdoton plussa tulee tuotteiden kotimaisuudesta, tuore koivu tuoksui vielä pakkauksia avatessa, ihanaa. Meille on tärkeää tuoda lapsille liikunta osaksi jokapäiväistä elämää, mutta vielä kuitenkin niin sanotusti leikin kautta myös kotona. Pidetään tärkeänä tukea lapsien motorista kehitystä ja varsinkin puolapuut tukevat näiden taitojen kehitystä mainiosti. Puolapuut on osoittautuneet monipulisiksi niin Veelle kuin meille aikuisillekin ja niiden kanssa pystyy toteuttamaan mm. erilaisia venytyksiä kuin lihaskuntoharjoituksiakin. Näyttää ne myös aika kivoilta osana olohuonetta.

Suomen voimistelutuotteella on nyt myös tarjous, joka ehdottomasti kannattaa hyödyntää, jos puolapuiden hankinta on mielessä ollut. Nimittäin puolapuiden ostaja saa valita kaupan päälle puisen leuanvetotangon, voimistelurenkaat taikka trapetsin. 

Seuraavaksi mielessä on pyörineet mm. bOblesit ja Wobbelin tasapainolauta, jota Vee toivoikin synttäri lahjaksi laudan nähdessään.

Miten teidän kotona liikutaan arjessa, harrastusten ulkopuolella? Onko jotain ehdotonta lempparia jota suosittelisit? :) 

Aurinkoista tiistaita.
-Elisa

Kun niitä on nykyään yhden sijasta kaksi

Suurin muutos tapahtui esikoisen synnyttyä, nyt jotenkin vauvan tuoma muutos, ei ollut samanlaista luonnollisestikaan. Vauva istui valmiiseen lapsiperhe elämään rennoin ottein, siltä se ainakin nyt tuntuu, heh. Toisella kertaa monesti osaa ottaa astetta rennommin ja luottaen myös itse vanhempana. Asiaa helpottaa myöskin se, miten toinen näistä nukkuu yöt, ruokailee, pukee, peseytyy jne ihan itse. Ikäero näiden välillä tuntuu hyvältä, meidän perheeseen meille sopivalta. Nautin suuresti siitä miten pystyn antamaan huomion kummalekkin lapselle. Pienen ollessa rinnalla, pelataa usein Veen kanssa esim. Aliasta tai jotain muuta, johon en niin tarvitse käsiäni. Lisäksi Vauvan nukkuessa päikkäreitä, on meillä aikaa touhuta muitakin juttuja ja Vee on aina tykännyt olla mukana niin ruuanlaitossa kuin siivouksessakin. Ei sen tekemisen mielestäni aina tarvitse niin ihmeellistä olla, läsnäolo on kaiketi sitä tärkeintä.

Pikkuinen on kietonut meidät kaikki nyt jo pienen pikkurillinsä ympärille. Vee on ihan haltioissaan pikkuveljestä ja onnessaan siitä miten saa osallistua tämän hoitoon ja viihdyttämiseen. Sekin on yhteistä touhua hänen ollessaan täällä kotona ja lähtöisin hänen omasta kiinnostuksestaan pientä tulokasta kohtaan. Vauvan päästäessä korkeampaa äänähdystä, on hän ekana hyssyttämässä: "Ei hätää, isoveli on tässä. Ei mitään hätää." Vauvan nukahtaessa vaunuihin hänen työntäessä, kertoo hän miten onnelliseksi tulee siitä että saa vauvan itse nukahtamaan. Vielä illalla häntä peitellessä, viimeisen lauseen huikkaa perääni: "Äiti, mä oon niin onnellinen kun saan pitää vauvaa sylissä ja hoitaa."

Mahdolliset mustasukkaisuudet kuuluu kuvioon, jos niikseen tulee joskus olemaan. Mutta nyt koen ainakin homman rullaavan polulla, jossa jokaisen meistä on hyvä. Jokaiselle on oma tilansa ja paikkansa tässä yhdessä.

Nyt saan kutsua itseäni äidiksi kahdelle, kahdelle pienelle pojalle. Olen maailman onnellisin siitä ja juurikin tästä elämästä.

Miten teidän vauva-arjen alun kuviot on poikenneet toisistaan, tai mitä muutoksia esikoinen on mukanaan tuonut? 

-Elisa

Onneni on tässä

Tätä onnellisuuden määrää ei etsien tarvitse hakea, se näkyy ihan kaikessa tässä ympärilläni itselleni, näissä kahdessa pienessä pojassa, jota katsella ja lähelläni pitää saan. Se on miehessäni, tuossa vierellä läsnä ja koti jossa elämme. Se on olotila jota tunnen, sekä terveys josta kiitollisena nautin, ilman ajatusta sen olevan itsestäänselvyys.  Elämän pieniin paloihin kiteytyy lisäksi niin paljon positiivisia hetkiä, joita itse kukin meistä annostelee ominpäin. Kukaan ei pysty pakottamaan toista näkemää kaikkea sitä hyvää, mitä ympärillä jo nyt on. Helppoa on haluta lisää tai jotain jota toisella on.

Eräs sanoi kerran minulle: "Miten helppo sun on olla onnellinen! On omistusasunto, autot, vakituinen työ ja hymy huulilla kun olet aina niin iloinen." Kyseinen ihminen tunsi kateellisuutta, huonoa fiilistä ja suuttumusta siitä, miten hänellä ei ollut juuri nämä hänen mittapuullaan onnen määrittelevät  asiat samallalailla. Miten toisen elämä voikin näyttää niin täydelliseltä, että omat unelmat ja haaveet vaihtuvat inhoon tai olotilaan jossa ei enää nähdä sitä mikä on kuitenkin hyvin myös omassa. Miten toisten hyvä, ajatellaan johtuvan juuri tietyistä asioista. Ei nämä asiat ole taivaasta luokseni pudonnut, eikä meidänkään elämä helppoa aina ole, vaikka päällisinpuolin arkea helpottavat asiat on tietyllä mallilla. Olen kuitenkin tehnyt ison työn kaiken sen eteen mitä elämässäni nyt on, kun puhutaan niistä mitkä määritteli hänelle onnen. Työ ei kuitenkaan kävellyt kotiovelle koputtelemaan, asunto tai auto ei myöskään. Niiden eteen tein töitä jotta ne itselleni onnistuin "saamaan". Kysyinkin häneltä "Mitä olet tehnyt sen eteen että löytäisit itsellesi vaikka sitten sen vakituisen työn?" Vastaus oli lähinnä selitystä siitä, miten on turhauttavaa laittaa hakemuksia tai muuta kun kuitenkin joku muu saa paikan..?!?

Mitä tulee elämäni suurimpaan onneen, on se itselleni kaikkea muuta kuin hänen mainitsemansa. Minulle se on ennenkaikkea tämä perhe, jonka eteen tehdään yhdessä asioita. Tätä perhettäkin on rakennettu hartaudella, rakkaudella ja toisten tavoille oppien sekä ymmärtäen, hyvin pienin askelin alussa. Yhteinen lapsi oli haave, mutta ei itsestäänselvyys, edes siinä vaiheessa kun pientä alettiin yrittämään, eihän sitä koskaan tiedä miten kaikki menee. Veen ja Jaakonkin yhteys on rakentunut omalla painollaan, ei se syntynyt sormia napsauttamalla vaan rauhassa tutustuen, luottoa toiseen luoden ja kiinnostuen.

Mielestäni on harmillista, miten moni määrittää oman elämän puutteellisuutta, sen perusteella mitä jollain muulla on. Onhan se loogisesti ajateltuna äärettömän helppoa ajatella niin. Minä kuitenkin päätin olla onnellinen, onnellinen omassa elämässäni, itse asioiden eteen tehden ja nähden. Päätin pitää itsestäni huolta perheemme lisäksi, enkä sivuuttaa sitä mitä myös minä tarvitsen. Näen jokaisessa päivässä hyvää ja elän läsnäolevaa hetkeä parhaani mukaan hyväksyen ja kiitollisena. Kyllähän kaikkea keksii mitä haluaisi, mutta olenko valmis tekemään töitä haaveideni eteen myös, vai junnaanko ajatustasolla? Tavoitteet on juurikin niin ruokaisia mitä itse itsestäsi niille annat. Jos en, miksi tuntea kateutta heitä kohtaa, joilla jokin muu on toisin. Miksi ylipäänsä määrittäisin onnea sen perusteella mitä ei juuri nyt ole, kun voisi lähteä ajattelemaan sitä mitä kaikkea jo on? Meillä jokaisella on elämässä hyvää, jopa tekemättä mitään sen eteen.

Näetkö sen, se on itsestäsi kiinni.

Mikä tuo sulle onnea?

-Elisa