torstai 3. heinäkuuta 2014

Pienen pihan pieni puutarha.

Salaatteja, yrttejä, porkkanaa, kurkkua, retiisiä, sipulia nam.

pihan pikku asukit


Pienellä vaivalla saa taijottua pienellekkin parvekkeelle runsaan kasvimaan. Jos taas tilaa on enemmän voi toteuttaa kyseisen projektin astetta runsaampana.


Ostin hongkongista pieniä siemen pusseja keväällä ja aloitin istutuksen. Pussien takana oli hyvät ja yksinkertaiset ohjeet milloinka kylvö kannattaa tehdä, voiko sen tehdä suoraan kasvumaahan vaiko aloittaa kasvatus sisällä pienimmissä purkeissa ja siirtää siitä sitten kasvaneet taimet pihamaalle kunnes aika on. Miten syvälle ja minne simenet tulee istuttaa ja mitenkä paljon kannattaa kastella.






Persilja


pinaatti

Käytin biolanin mustaa multaa jonka olen todennut hyväksi käytössä, tuntuu olevan ravintorikasta ja muutenkin "laadukasta" ulkomuodoltaan. Lannoituksena käytin Green Care puutarhan kevät nimistä lannoitetta joka lisätään mullan joukkoon.
Ruohosipuli ja salaatti

porkkana

avomaakurkku

 Mikäs sen ihanampaa kuin omalta pihalta/pareveelta käydä hakemassa itse kasvattamiaan tuotoksia ja hyötykäyttää ne. Tiedät missä ne ovat kasvaneet ja mitä niiden kasvun kehitykseen on käytetty. 10pss eri siemeniä maksoi 2€, multasäkki 3,70€, lannoite oli 10€paikkeilla ja sitä jäi vaikka kuinka paljon myöhempää käyttöä varten. Vettä tulee hanasta. Noudattamalla pussien ohjeistusta, riittää salaatteja, yrttejä ja muita istutuksia kesän loppuun asti.. Tässä on jo tuntuva rahallinenkin säästö vinkki..Nami nam

-E


Related Post:

  • Kelit kohdillaanVoisin väittää että ainakin täällä Turun lähellä on kelit ollu melkosen kohdillaan nyt jo useamman päivän! Viime tekstistä löytyy omat kevät fiilistelyt.. Aurinko tekee kyllä niin … Read More
  • Iloa auringostaVietin tänään ihanan aurinkoisen aamupäivän yhdessä lempi kaupungissani nimittäin Naantalissa. Se suorastaan puhkeaa kauniiseen kukkaan aikaisin keväällä auringon löytäessä kauniis… Read More
  • Kevät tuleeImen itseeni jokaisen auringonsäteen mitä vaan suinkin pystyn! Luonto herää eloon pikkuhiljaa, päivät pitenee ja asfaltti tuntuu kenkien alla. Ihanaa! En voi saada tarpeekseni nois… Read More
Be First to Post Comment !
Lähetä kommentti