Nollaus

Huippu viikonloppu takanapäin ja olo on kuin etanalla. Aamusalin jälkeen kotiin kävellessä kenkien tilalla tuntui olevan 100kg betonia, ihan finaalissa. Vaatteiden vaihto vei aikaa, sarjojen välillä tauot venyivät ja silmät seisoivat, mutta silti treeni tuli vedettyä loppuun.

Onko tää nyt sitä kun kuulee ihmisten suusta miten juhlinnan jälkeinen alkuviikko tai vähintään maanantai menee allapäin vähin voimin pikku morkkiksessa. Ehkä tä on sitä, voiko se tulla vaikka ei alkoholia käytäkkään? Ehkä se voi. Oudoimmalta kuitenkin tuntuu se miten se morkkis voi tulla vaikka oli ihan älyttömän kiva viikonloppu! Osasin pitää hauskaa ilman että joka hetki olisin tarkastellut puhelinta ja miettinyt pikku Veetä, hänellä kun tiedän kaiken olevan hyvin ja luotan että Veen isi soittaisi jos syytä olisi. 

On ollut vaan jotenkin älyttömän surullinen ja kurja mieli ihan kokopäivän. Hassua tuntea kurjaa mieltä vaikka olo on periaatteessa melko hyvä jollei kropan väsymystä lasketa. Mikä juttu?

Voisiko morkkis tullakkin siitä että alitajunnassa tunnen pahaa oloa siitä että osasin nauttia ja pitää hauskaa myös ilman Veetä? Edelliskerralla kun Vee oli isällään teki vielä mieli lähinnä itkeä, vaikka tuolloinkin pakotin itseni kavereiden kanssa tekemään kivoja juttuja. On kai opittava elämään siedettävää elämää tuonakin aikana kun poika ei ole läsnä. Pitäähän ne kokonaistenkin perheiden äidit joskus jotain ilman lasta tai ainakin suurinosa. Näin kuitenkin tulee olemaan jatkossakin vaikka kuinka ikävä on itsellä ihan järjettömän suuri siitä huolimatta että ekaa kertaa osasin kunnolla pitää kivaa ja nauttia elämästä tuonakin aikana. Tai no hetkellisesti osasin, kävihän hän mielessäni useaan otteeseen ja kysyin kuulumiset välissä. 

On niin outoa miten yhtäkkiä onkin "mahdollisuus" jokatoinen viikko, viiden päivän ajan aikaa elää vain itselleen. Mahdankohan mä ikinä oppia elämään niin etten tuntisi jatkuvasti huonoa omaatuntoa jostain? 

-Elisa

Lapsen hyvä olo

Mielipide yleisellä tasolla..
Erimielisyydet eronneiden vanhempien kesken rikkoo eniten pientä tyyppiä. Se on asia joka saa mut jo pelkän ajattelun voimalla voimaan pahoin.

Mun mielestäni aikuinen on aina aikuinen ja hänen on pystyttävä käyttäytymään kunnioitettavasti toista vanhempaa kohtaan vaikka kuinka suhde olisikin loppunut. Ymmärrän että kaikissa tilanteissa näin toki ei voi olla tai se voi olla hyvin vaikeaa. Mutta tilanteessa jossa lapsi kuitenkin voi edelleen olla kummankin vanhempansa kanssa en ymmärrä miksi sopu on joillekkin eronneille mahdottoman hankala.

Itse nielen kilo kaupalla "kuraa" kunhan Vee voi hyvin jos tarvis on. Pitkään jatkunut haukkuminen, kiukku, huuto ja uhkailu toki rikkoo myös lapsen lisäksi toista vanhempaa ja on se jo siinäkin mielessä väärin jos toinen vanhemmista syystä tai toisesta ei osaa olla väleissä ja koittaa haastaa riitaa jo pelkästään kuullessaan toisen hengityksen. Ei kenenkään pitäisi joutua voimaan huonosti toisen ihmisen vuoksi kun syytä ei ole.

Kuvat ovat omiani eivätkä liity kirjoitukseen / omaan elämäämme.

Pahin mitä tapahtuu tilanteessa jossa toinen vanhempi haukkuu toista on se että suurin kärsiä on aina lapsi sen lisäksi toinen vanhempi voi ruveta voimaan henkisesti huonosti. Vahvallakin ihmisellä on voimavaroja rajallisesti. Lapsi aistii kaiken vaikka ei pahoja sanoja edes kuulisi. Mutta vielä ne kuullessaan romuttuu myös pienen ihmisen elämä, kuka haluaa kuulla pahaa omasta vanhemmastaan? Voisiko se tuntua hyvältä? Se on niin väärin että mun suusta ei löydy edes riittävästi negatiivisia sanoja kuvaamaan miten kyseinen asia nostaa kiukkuani.

Miten sovussa sovittu ero voi johtaa toisen ihmisen vihaan ja mikä laittaa päänsisään kasvamaan luuloja ja oletuksia joissa ei ole päätä eikä häntää? Eikö elämä ole helpompaa, kun elää elämää sovussa, kompromissein, hyvällä mielellä ja positiivisia asioita ajatellen sekä tehden? Miksi kukaan haluaa tehdä kiusaa, haukkua, huutaa ja uhata ilman syytä? Kiltti luonteeni ei riitä ymmärtämään sitä, ei vaikka kuinka asiaa mietin. Kuka jatkaa nähdessään lapsen kärsivän? Kuka jatkaa nähdessään miten entinen puoliso on hajoamis pisteessä? En tiedä.

Liian usein kuulee miten kyseisellä tavalla tapahtuu ja se tuntuu ihan kamalalta. Ei kenenkään lapsen kuulu joutua elämään elämää kiukun, huudon ja haukkujen keskellä, syystä että äiti ja isi ei enää jatkaneet yhdessä. Miksi toista vanhempaa pitäisi mustamaalata muille ja lapselle? Miksi toisesta koitetaan antaa muille kuva mikä ei vastaisi todellisuutta? Miksi lähes pakonomaisesti kiukutaan heti kättelyssä kerta toisensa jälkeen. Miksi exän pitäisi aina olla paha ja miksi exässä pitäisi kaikki olla huonoa jos vielä muutama kuukausi sitten halusi elää kyseisen exän kanssa lopun elämäänsä? Monesti kuulee miten mustamaalaava ja kiukkuava ihminen on jätetty osapuoli tai osapuoli joka löytää nopeasti uuden kumppanin. Jos mietin että omaan elämääni tulisi mies jolla olisi lapsi, jos kuulisin hänen kohtelevan lapsensa äitiä huonosti, tuntuisi se minusta itsestäni ainakin mielettömän pahalta koska tietäisin sen todellisuuden että noiden kahden tyypin välillä on joskus ollut jotain niin suurta että yhteistä tietä on tullut tallottua, jokaisessa on aina myös hyvää.

Pieni ihminen on juuri kokenut elämänsä ehkä ensimmäisen ison käänteen joka on mullistanut hänen elämäänsä. Jos kuitenkin elämään on jäänyt vielä molemmat vanhemmat eikö pienin teko olisi antaa lapselle isi ja äiti jotka käytöksellään näyttävät esimerkkiä miten erimielisyyksistä selvitään, miten voidaan edelleen olla väleissä ja kunnioittaa toista ihmistä.

Luin esimerkin johon ajatukseen oli helppoa samaistua ja muistella aikaa omasta lapsuudesta, se meni jokseenkin näin (kyseinen lainaus oltiin sanottu juuri esikoisensa maailmaan saaneelle isälle : "mieti tarkkaan minne menet, nuori mies, mieti tarkkaan mitä teet. Pienet silmät katsovat sinua nyt ja pienet jalat seuraavat sinua." On helppo unohtaa, että nuo pienet silmät huomaavat asioita, joista ei ehkä tajua edes välittävänsä. Esimerkiksi sen miten ihmiset kohtelevat toisiaan. Kuinka usein sanotaan kiitos ja anteeksi. Pysähdytäänkö stop-merkin kohdalla kokonaan vai ei. Lapset saattavat vaikuttaa tietämättömiltä, mutta he katselevat kyllä.

-Elisa