Huhhuh. Nyt puskee läpi joku hullun siisti fiilis jonka haluisin pystyä jakamaan ihan jokaiselle. Mun matkan varrella on koeteltu ekaks pientä tyttöä isolla kädellä, sen jälkeen nuorta. Siitä siirryttiin äidiksi, oma terveys romahti ja läpi käytiin kaikki se kestetty tuska, viha, vääryys jota oltiin kannettu mukana ihan liian kauan sellaisenaan. Sen lisäksi joutui pelkäämään mistä tiedän että itse tulen toimimaan oikein? Mistä tiedän etten sairasta jotain joka vie multa hengen enkä edes saa elää lapseni kanssa. Mistä tiedän mitä tulevaisuus tuo? Tuleeks se olemaan ahdistusta menneestä ja kipukohtauksia hoitovirheestä johtuen läpi elämän?
Kun tää mylly oli läpikäyty melko hyvin alko pikkuhiljaa ihan pienin askelin parempi olo, luottavaisuus itseensä, hyväksyminen, unelmien uudelleen herääminen ja haaveilu. Sanotaan että jokainen ihminen laitetaan kestämään elämässä just niin paljon mitä pystyy kestämään. Joskus suoraan sanoen otti pahasti päähän kyseinen lause. Jos toi pitää paikkaansa niin miksi mut ollaan valittu näihin saappaisiin kun en enää jaksa! Kenellä on oikeus laittaa meidät kestämään ja näkemään pahuutta ihan liikaa. Kuka päättää et just mä kestän jotain mitä joku toinen ei? Miten voisi olla varmuus että mun henkinen voimavara on riittävä kun esimerkiksi mun isän ei ollut. Ehkä jokaisen meistä kuuluu olla täällä vaan tietyn aikaa. Ja mun aikani on paljon pitempi mitä mun isäni. Ei ole ketään joka tökkisi meitä voodoo nuken tavoin neuloilla ja laittaisi toiset tekemään lisää tuskaa meidän elämään. En usko siihen. Luulen että asiat tapahtuu aina jostain syystä, kaikella on aina joku tarkoitus ja ne taphatuu monen asian vuoksi just sulle tai mulle.
Musta on kasvanut nainen, vaikka kutsun itseäni edelleen tytöksi. Musta on kasvanut äiti, alku vaikeuksista huolimatta ja mulla on olo että olen siinä hyvä mun omalla tavalla mun omalle pojalle. Musta on kasvanut äärettömän avarakatseinen, auttava ja jotain uutta janoava, idearikas, innostuva, iloinen, herkkä ja pohtiva, elämästä kiinni pitävä ihminen. Vaikka kuinka se kaikki on koitettu viedä elämän myrskyjen horjuttaessa. Oon löytänyt vahvuuden siitä kaikesta mikä on koetellut. En usko että olisin voinut löytää mitään tällaista ilman sitä mitä mut on laitettu kestämään. Ainakin kaiken sen löytäminen, ymmärtäminen ja hyväksyminen olis vaatinut erilaista työtä ja paljon enemmän aikaa. Eli ehkä uskallan hiljaisella äänellä sanoa myös olevani jollainlailla kiitollinen. En olisi se joka olen ilman sitä kaikkea pahaa sekä myös hyvää! Tykkään myös siitä keskeneräisyydestä jota myös olen! Tykkään siitä etten koe olevani missään määrin lähelläkään täydellisyyttä vaan olen sitä mitä olen ja sinut sen kanssa.
Mä oon syntynyt elämään joka opettaa ja kehittää, joka muovaa ja jotenkin ehkä olen oppinut antautumaan sille vähän, jotta tunnen tuulen vireen mun kasvoilla, jotta jaksan vetää ilmaa täysillä sisään sateen jälkeen, koska se tuoksuu niin tajuttoman hyvältä. Jotta osaan fiilistellä kauniita sanoja, musiikkia ja lähteä sen mukana ihan käsittämättömiin tunne tiloihin. Jotta pystyn näkemään ja tuntemaan kaiken pienenkin vaikka muuten ympärillä myllertäisikin. Oon levoton välillä, oon levoton kun haluaisin tehdä niin paljon hyvää, auttaa, huolehtia, toteuttaa ja en aina saa kiinni siitä mitä janoan tai mitä nyt haluaisin tehdä. Ehkä mä löydän jonkinlaista rauhaa aina kun joku pitää mut hektisenä tai mielenkiinnon kiinni jotta aikaa ei jää tälle joka turhuttaa. Odotan että opin vielä joskus täydellisen läsnäolon tunteen. Tiedä siitä, mut tänään on niin hyvä olo et taidan hetken tanssia ton musiikin tahdissa ja vaan hymyillä. Kiitos tästä päivästä, kiitos että tunnen ja koen asiat vahvemmin. Ääripäästä toiseen, mut tää pääty antaa jotain niin käsittämätöntä että ehkä just siks mä välillä joudun niin rajuun koetukseenkin tunteakseni näin.
Toivon että jokainen löytäis tien katkeruuksista, vihasta ja muusta joka voi hallita elämää niin vahvasti tavalla joka on äärimmäisen kuormittava. Tää elämä antaa niin äärettömän paljon, onhan sen jotain myös otettava jotta me ymmärrettäis, kehityttäis ja kasvettais. Onneks mulla on tää elämä, ihmisiä jotka saa mulle tyyneyden mun ollessa tilassa josta en tiedä mihin suuntaan juosta. Onneks mulla on mun kokemukset ja vastoinkäymiset jotta oon oppinut tuntemaan ja hyväksymään eri tunnetiloja enkä enää pidä niitä niin vaarallisina. Ennemminkin on lahja hyväksyä miten on oikeutettu tuntemaan ilon lisäksi myös surua ja ahdistusta, kunhan löytää aina keinon edetä sieltä eteenpäin! Elämä koettelee mut jokainen meistä itse on oman elämänsä herran sen suhteen miten ottaa minkäkin.
Parasta päivää just sulle!
-Elisa
