Pysähtyminen

Mielen tai kehon käydessä kierroksia, olisi ensimmäisenä tärkein pysähtyä. Kun tekeminen muuttuu suorittamiseksi tai herkut huutaa kaapista suuhusi, on syytä kuulostella. Hengitä itsellesi, aisti sekä kuuntele oman kehon kertomus mikä saa sinut toimimaan kyseisellä tavalla juurikin nyt. Mikä muuttaa tekemisen pakko suoritukseen tai muuta vastaavaa?

Mulla oli eilen vahvasti tällainen päivä. Aamusta lähdettiin Veen kanssa liikenteeseen, käytiin kaupoilla, nähtiin mummia, leikittiin ja kotona siivosin täydellä teholla. Jalkoja särki ja lepo olisi varmasti ollut itselleni se fiksuin ratkaisu. En silti osannut pysähtyä, mietin mielessäni jatkuvasti mitä seuraavaksi voisin tehdä tai toteuttaa vielä ennen vauvan syntymää. Todellisuudessa, meidän koti on jo puunattu, kaikki mahdollinen valmista pientä varten. Olisin hyvin voinut kaupan ja kyläilyn jälkeen ihan vaan rentoutua, joka on äärettömän tärkeää juurikin synnytyksen lähestyessä ja tietysti muutenkin. Ihmisellä on lupa myös olla, varsinkin kun keho niin kertoo. 

Vasta saatuani tsemppi viestin vyöhyketerapeutiltani sen ymmärsin. Nyt olisi aika nostaa jalat ylös, kuunnella ja aistia mitä keholla on kerrottavana. Mielessä tunsin vyöryävän jonkinsortin pakokauhua tulevan suhteen, vaikka olinkin rauhallinen. Tiesin silti toohottamiseni johtuvan siitä, vaikka normaalistikin teen paljon, oli eilinen ihan erilaista. Vee katsoi sohvalla pikkukakkosta ja kipusi kainaloon makoilemaan pää mahani päälle, kun istuin hänen viereensä. Se oli juurikin se mitä siihen hetkeen tarvitsin, vaati se vaan hetken pysähtymistä ja kehon käytöksen ymmärtämistä. Hetkelle hengittämistä ja maailman rakkain esikoinen vierellä laskin hartioiden jännityksen. 

Ehkä mullakin on lupa olla ja pysähtyä. 

-Elisa

Ensimmäinen synnytys

Päätin kirjoittaa pieniä paloja esikoisen syntymästä, ensimmäisistä hetkistä, tunteista, hädästä ja siitä, miten mikään ei mennyt alkumetreistä lähtien pätkääkään siihen suuntaan mitä olin kuvitellut. Joten vinkki kaikille tuleville vanhemmille - älä suunnittele mitään valmiiksi. Ja jokainen tunne jota tunnet on sallittu.














Meidän matka on ollut kaukana pehmeistä poluista, se on ollut erityinen. Meidän oma yhteinen taival, ainutlaatuinen, kuten jokaisella vanhemmalla ja lapsella on se omansa. Jokaisella on oma tarinansa, oma matkansa, sekä omat kuljetut polut nyt jo menneiden askelten alla.

Tunnen vahvuutta mutta myös epävarmuutta.

Tunnen pelkoa mutta myös onnistumista.

Tunnen suunnatonta kiitollisuutta.

Tunnen jotain niin suurta rakkautta, ylpeyttä ja onnellisuutta.

Kun ajattelen häntä nousee miltein vedet silmiin, ajatellessa ensi tapaamistamme. Se oli kaikkea muuta kuin sitä, mitä olin joskus sen kuvitellut olevan. Traumaattisen ensimmäisen yhteisen päivän,  miltein kolmen ensimmäisen vuoden sairastamiseni ja muiden vaikeuksien jälkeen me ollaan tässä, käsi kädessä yhdessä elämässä.  On hän parasta, mitä maa päällään voisi koskaan elämässäni kantaa. Ei näihin riitä sanat kuvaamaan, läsnäolo lähellä on voima, josta kiitän jotain suurempaa.

Muistan edelleen sen järjettömän keskittymisen selviämisen johdosta synnytyksessä. Muistan keinutuolissa kiikkuvan kätilön mietinnät: "mitäs me sulle sitten tässä nyt keksittäis".  Muistan rauhallisuuteni läpi synnytyksen turvattomuuden tunteen ollessa äärimmillään, muistan ilokaasun. Pistot, poltot, reisiluiden hätähuudon poikki menemisen tunteesta.

Muistan hetken jolloin voimat loppuivat, milloin kummankin sykkeet romahtivat. Muistan hätääntyneen ilmeen kätilön kasvoilla. Muistan hämäränä sohjoisena kuvana joukon ihmisiä ympärilläni tuon jälkeen kun tilanne kävi vaaralliseksi, muistamatta kuitenkaan yhtäkään kasvoa kun kehoni ei enää kestänyt. Muistan käskyjä ponnistaa vaikken tiennyt enää edes supistiko minua, muistan jonkun painamassa vatsasta lasta alemmas ja huutaen kasvojeni edessä, muistan kuoleman pelon iskevän. Hetken kun kerron lapseni isälle miten en tule selviämään tästä, miten tunsin ettei yksikään todellisuudessa ymmärrä miten kuolen. En selviä, en enää.

Jollain ihmeen kaupalla kuitenkin, se joukko sai itkevän pienen poikani maailmaan. Rinnalleni. Muistan äänen pääni sisällä, joka käskee kiittää, "kiitos". Puskivat sanat suustani kuin pakosta, olinhan niin tottunut suoriutumaan, selviämään tilanteesta kuin tilanteesta aiheuttamatta muille huolta itsestäni. Jonkun ottaessa kuvia, muistan hymyn jonka koitin saada aikaan kasvoilleni, todellisuudessa olin kauhun vallassa. Jonkinasteisessa shokissa traumaattisen synnytyksen johdosta. Kehoni oltiin riistetty, olin veltto ja tunteeni kadottanut raunio. Se oli käynyt tilassa jossa kehoni tunsi totaalisen arvottomuutensa, kaikkien sulkiessa korvista ulos todellisen hätäni. "Olet uskomattoman hiljaisesti kestänyt kaiken". Niin olin, kunnes rajat täyttyivät, tulvivat ulos ryöpyten, eikä kukaan ymmärtänyt ennen sykkeiden romahtamista, miten kehoni äärirajat tulivat täyteen. En tuntenut kenenkään kuuntelevan, tunsin olevani yksin. Vaikka kuinka huone oli täynnä ihmisiä. Olo oli kuin räsynukella joka voitiin heittää leikin loputtua takaisin kaapin pohjalle. Homma paketissa, sama se miten se meni. Lapsi on nyt ulkona, hengittää, kuten sinäkin.

Muistan jonkun taluttaneen sen samaisen räsynuken (itseni) suihkuun jakkaralle peseytymään. Näin silmissäni ainoastaan suihkukaapin lattian veden vaihtuessa punaiseksi. En osannut ajatella lastani, en sitä miten todella olin tullut äidiksi. Näin yksinäisen riistetyn, rikotun kehon joka ei osannut tuntea käytännössä mitään. Tuijotin suihkun lattiaa punaisena allani ja ilmeisesti jotenkin vaan selviydyin sieltä suihkusta takaisin salin puolelle ilman muistikuvaa. Lapsen isän tarjotessa pintä ihmettä syliini, kehotin häntä pitämään lasta. Olin aivan turta, se kai voisi kuvata oloani jos joku edes voi. Jos joku olisi kysynyt haluatko lähteä kotiin, olisin varmaan lähtenyt, yksin.

Ja taas kerran elämässäni olin tilanteessa josta oli vain selvittävä. Jota oli elettävä eteenpäin omista tunteista huolimatta. Ei ollut vaihtoehtoja, olin saanut lapseni josta olin aina haaveillut. Olin valmistellut kaiken kotiin ja elämäni lasta varten. Nyt oli löydettävä sisältäni edes jotain saadakseni itseni jonkinsortin järkitilaan. Vaikka todellisuudessa taisin itse tarvita omaa äitiä lohduttamaan itseäni.

Nyt viisi ja puolivuotta pojan synnytyksen jälkeen, voin onneksemme todeta tätä kirjoittaessa teille muillekkin. Yhteytemme kehittyi aika nopeaan ja kehittyy ikuisesti. Päivääkään en vaihtaisi ja jokaisesta päivästä tuon pienen ihmeen vuoksi, tunnen mittaamattoman suurta onnea ja kiitollisuutta. Alkumme oli ihan äärettömän pelottava, en ollut kuullut keneltäkään etteikö yhteys lapseen syntyisi heti. Ainoastaan tarinoita miten oman lapsen saaminen rinnalle on jotain häkellyttävän ihanaa, jotain joka pyyhkii mielestä kaiken sen kivun ja tuskan. Kunpa olisin tiennyt omienkin tunteideni olleen normaaleja ja melko yleisiäkin. Nyt onneksi sen tiedän ja se tunne ei kanna mukanaan pelkoa tai häpeää. Ainoastaan ymmärrystä ja pientä surua ajatellessa tilannetta, johon olisin kaivannut lohtua ja jonkun kertomaan: "Tunnet sen vielä ja olet paras äiti tälle pienelle."

Onni on tämähetki ja kaikki se ymmärrys, oppi ja vuodet jotka ovat muovanneet ja antaneet mittaamattoman paljon. Onni on olla äiti ja juurikin tässä elämässä.

-Elisa

Kesä juttuja

Lomasta on mennyt puolet ja tuntuu että kamera on lomaillut ihan yhtä pitkän ajan. Satunnaisia kuvia sieltä täältä, mutta niin paljon jäi kuvaamatta. Toivon loppu lomalle hyviä ilmoja ja yhdessä touhuamista, ystäviä, hymyjä sekä ihan vaan hetkille hengittämistä. Aikalailla siis sitä mitä  parisen viikkoa jo ehdittiin toteuttaa, ensimmäisien viikkojen aikana. Meidän kahdenkeskinen loma on mennyt festareilla, mökillä, sukulaisten luona Porissa, hyvin syöden ja ihan vaan nauttien hetkistä sekä ystäviä nähden. Ehtisin sairastaa flunssan ja huonovointisia päiviä myöskin loman aikana, millä ihmeellä sujahti juuri tuohon ihmettelin. Samalla kiitollisin mielin siitä, että ollaan tosi terveinä saatu olla viime vuosi, joten eipä tuo ehtinyt loma fiilistä viedä.

Pari päivää töitä ja loma jatkuu yhdessä Veen kanssa, ensimmäisen loma osion Vee vietti lomaillen isänsä ja hänen naisystävänsä  kanssa. Joten me touhuttiin Jaakon kanssa se aika ihan keskenämme lomalla ja töissä. En malta odottaa maanantaita, kun saan tuon pikku ihmisen taas kotiin. Kolme viikkoa erikseen lapsesta, on jotenkin ihan järjettömän pitkä aika. Ensimmäistä kertaa oltiin erossa niin pitkä aika hänen kanssa. Jotta he ehtivät touhuta kaikki kesä suunnitelmansa isän luona ja me taas omamme, hänen kotiutuessa. Jotenkin se kolmisen viikkoa on kuitenkin kohta selätetty ja ikävän kanssakin pärjätty. Hänellä on kaikki mennyt äärettömän hyvin ja touhua todella on riittänyt. Ollaan soiteltu ja laitettu viestiä välissä, joten sekin on itseä helpottanut kun kuulee vähän mitä toinen puuhailee ja millä mielellä. Onneksi hyvällä ja nauttien.

 Yhteinen aika arjessa rajoittuu aina iltaan Jaakon urheilun vuoksi, joten oli tämä muutenkin ihan super spesiaali tilanne meille aikuisille tässä perheessä. Näinä aikoina sitä aina hetken haikeana miettii miten olisi ihana saada tuo mies myös osaksi jo työpäivän jälkeistä aikaa, mutta eiköhän siihen normi rytmiin taas totuta oravanpyörän käynnistyessä loman jälkeen. Nautitaan siitä extra ajasta hänen loman alkaessa viikkoa omani jälkeen taas hetki.

Tosiaan ensiviikko lomaillaan Veen kanssa kaksin ja Jaakko lomailee meidän kanssa sitten sen toisen loma viikon palatessamme Kuusamon reissulta kotiin. Maanantaina starttaamme auton kohti kuusamoa äidin, pikkusiskon sekä Veen kanssa. Olen niin super innoissani! Lapsena vietimme aina kesäisin aikaa Kuusamon mökillä, se oli joka kesän kohokohta. Rukalla rännin lasku, perunarieska leipomosta, rantasauna, lampi, nuotion sytytys ja vallihautojen sekä pommi-kuoppien tutkiminen metsässä mielikuvituksen laukatessa. Nyt pääsen näyttämään omalle pojalle samat maisemat, paikat ja toivottavasti niitä poroja myös joiden perään hän on kysellyt.

Miten sun kesä on mennyt?

-Elisa

Näetkö kesän ihmeellisyyden

Kesä on kyllä ehdottomasti mun lemppari aikani kaikinpuolin. Se hellii ihmisiä, antaa välillä lämpöä ja sateen jälkeen mielettömän raikkaan tuoksun. Tuulen tuivertamat hetket, joka ajoittain auttaa kuumuuden paahteessa hetkellisesti viilentäen. Ilman aurinkoa taas, tuuli nostattaa helposti hartiat kohti korvia jännittäen kehoa, jolloin on aika rentoutua. Vilu helpottaa heti kun olkapäät laskeutuvat, kaikessa on aina oma juttunsa. Kunpa silmät ja keho muistaisi kokea kunkin olosuhteen hyvällä ja kunnolla hengittäen hetkissä.

Ollaan ulkoiltu aika reippaasti , jotenkin kaipaa luonnon lähelle tai vähintäänkin ulos nauttimaan ilmasta ja tosta upeasta luonnon vehreydestä ja valosta. Puistoilua, pallon potkimista, retkiä, mökkeilyä, lenkkejä, grillausta nuotiolla, ystäviä, perhettä, hyvää ruokaa ja ainakin yksi kokonainen kesä yö ihmetellen auringon laskun sekä nousen kauneutta. Niistä on meidän kesä tehty. Veeti toivoi myös auto-reissua Suomen eri kaupunkeihin, se käyköön toteen jossain vaiheessa kesää myös. Tämmöstä aika tavallista touhua ja rentoutumista läheisten kanssa siis tulevan kesän toiveissa. Lisäksi on suunnitteilla juttuja ihan aikuistenkesken Veen ollessa isällään. Pääasia että muistaisi nauttia hetkistä, elää välillä ilman aikataulua ja touhuta sitä mikä sillä hetkellä tuntuu just parhaalta.

Onneni on, vai onko?

Voitko vaan päättää olla onnellinen? Kyllä.

Mitä onnellisuus on? Hyväksymistä, näkemistä, aisteja ja mitä ikinä se sinulle on, se on onnellisuus. Hetkiä ja läsnäoloa.

Ketä voi olla onnellinen?  Kuka tahansa onnellisuudelle antautuva voi olla onnellinen, oli asiat miten tahansa. Asioiden huonous taikka hyvyys ei todellisuudessa määritä onnellisuutta vaikka eko jota kautta suuriosa ihmisistä elää ja tuntee ajattelee niin. Eko et ole sinä, se on sinuun vuosien saatossa rakentunut. Eko on luonut pelkosi, onnesi, tapasi reagoida sekä tuntea. Se on luonut itsevarmuutesi sekä epävarmuuden. Se on tunnetilojesi niin sanottu hallitsija, jos annat sen olla. 

Miten voi olla onnellinen? Olemalla. Asettamalla asiat balanssiin joka saa sinut voimaan paremmin. Huomaamaan hyvät ennen epäkohtia. Se voi olla mitä tahansa.

Mikä tuo sinulle onnellisuutta? 

Mitä sinulle tulee mieleen sanasta onnellisuus, mikä merkitys onnellisuudella on sinulle?

Tänään olen onnellinen. Koska päätin niin.

-Elisa

Pysähdy

Mitä jos hetkeksi lopettaisit kaiken sen mikä vähääkään vaatii sinulta jotain. Antaisin itsellesi luvan lopettaa suorittamisen, antaisit tilaa jokaiselle sisään sekä ulos tulevalle hengitykselle kehossasi. Unohtaisit hetkeksi minne seuraavaksi olet menossa, mitä seuraavaksi pitäisi tehdä. Pystyt palaamaan  takaisin ihan pienen hetken kuluttua.

Vedä nenän kautta keuhkot täyteen ilmaa niin että se tuntuu ihan vatsanpohjassa saakka. Päästä suun kautta rauhassa ulos, niin että kuulet hengityksen. Rentouta hartiat ja tunne koko kehosi. Miten jokainen jännitys kehossa pikkuhiljaa helpottaa. Moni jännitys jota ei normaalisti edes huomaa.

Näin yksinkertaista on rentoutuminen, hetkellinen kehon kuormituksen sekä mielen suorittamisen häätäminen. Yksi helpoimmista rentoutus menetelmistä, sekä stressin lieventäjistä. Käytämme kehon lihaksia ihan pienissäkin liikkeissä jatkuvasti ja unohdamme hyödyntää pieniä hetkiä jotka voisi helpottaa ja rentouttaa niin mieltä kuin itse kehoakin. Tai ehkä emme ole tulleet edes ajatelleeksi miten yksi pieni harjoitus voisi helpottaa. Yksi pieni hetki voi tehdä ihmeitä. Oli se yksi syvään hengitys tai kymmenen. Yksikin on parempi kuin ei yhtään.

Hengitä hetki itsellesi, missä ikinä oletkin.

-Elisa

Easy like Sunday morning

Luonnonvalo päässyt oikeuksiinsa tänään ihan täysillä, mä niin nautin valosta joka kumpuaa jokaisesta ikkunasta ympäri kotia! Aamu aloitettu kunnolla syöden, vähän lisää lepäillen jonka jälkeen aloitin ensimmäisen harjoituksen kolmenkymmenen päivän jooga haasteesta. Vee innostui myös ja hetken touhusi vieressä ohjeiden mukaan, kunnes kyllästyi liian rauhalliseen harjoitteluun. Ihmekkös tuo. Mutta jooga on niin mun juttuni ja haasteet tuo rutiinia joka on kiva sekin. En ihmettele miten moni on täysin jäänyt sen pauloihin lähi vuosina. Itse inspiroidun päivittäin super taitavien ihmisten jooga kuvista varsinkin instagramissa. Uuden opettelua, kehon kokonaisvaltaista hallitsemista, kuuntelua, hengittämistä läsnä olevalle hetkelle. Tekee kyllä niin hyvää. 

Viikonloppu mennyt sopivaa tahtia, perjantaina olin totaalisen loppu töistä jotka kuormittaa niskaa tällä hetkellä edelleen liikaa. Mutta jotenkin nyt on taas ihan hyvä fiilis alkavaa viikkoa ajatellen. Viikonloppu mennyt jotenkin niin näppärästi, paljon aikaan saaden, ystäviä nähden sekä Veen kanssa touhuten. Omaa kehoa kuunnellen, vähän lepuuttaen ja kevyitä harjoituksia tehden. Ollaan väkerretty yhdessä pitzaa, viety Vee parturiin, fiilistelty musiikkia ja käyty kaupoilla hakemassa uusia sisustus juttuja. Unohtamatta ihan vaan olemista. Paljon siis kaikenlaista, mutta silti olo on jotenkin todella rentoutunut ja rauhallinen. Ei stressiä tulevasta niskan vointia ajatellen, vaan keskittyen tähän olotilaan joka on hyvä juuri nyt. 

Toivon että myös sun viikonloppu on ollut itsellesi sopiva kaikinpuolin. Inspiroivaa huomista ja paljon hymyjä tulevaan uuteen viikkoon.

-Elisa 

Oikeus kasvaa

Elämä on antanut mahdollisuuden moneen, yksi suurimmista on kehityksen kautta kasvaminen. Jos tarkkaan katsoo, ei todella ole päivää kuinka ei oppisi jotain.  Ei ole päivää kun ei voisi kehittyä joksikin jota et ollut hetki sitten. Huomaatko sen, riippuu pitkälti sinusta itsestäsi. Meitä on monta erilaista, samaan aikaan jokaiselle itselle sopiva tai epäsopiva tapa. Nimittäin tapa huomata ja olla huomaamatta. Joku ei kaipaa havainnointia, toisille on hyvä vaikka seuraavat 10 vuotta olisivat vuosi toisensa jälkeen samanlaisia ilman yhtään uutta oppia tai muuttuvaa ajatusmaailmaa. Jokainen päivä ilman uudistuvaa mielikuvaa, oikeaa tai väärää. Sitten on ihmisiä jotka janoavat kasvua, kehitystä sekä oppeja muilta, elämältä, hetkiltä jne. Mihin sinä koet kuuluvasi? Jompaankumpaan ääripäähän, vaiko ehkä välimaastoon?

Itse kuulun ääripäähän, joka havannoi, seuraa oli halua taikka ei niin tilanteita, ihmisiä, hetkiä ilman että päätän tehdä niin. Joskus se on raskasta, mutta enimmäkseen mielettömän siistiä antautumista läsnäolevaan hetkeen. Omaan herkät aistit, joiden kanssa olen kompastellut, potenut ahdistusta yhtä voimakkaasti kuin hyvää oloa jossa aistit on auki parhaimmillaan ihan kaikelle. Tunnen niin fyysisesti kuin henkisestikin vahvasti ja jaksan päivitellä mm. välillä jonkun mielestä varmaan turhankin paljon miten kauniilta jokin tai joku näyttää. Miten hyvältä jokin tuntuu, tuoksuu tai miten inspiroiva yksi kuva, hetki tai tilanne voi olla. Miten voin ymmärtää olevani väärässä kun luulin alunperin olevani oikeassa, siinäkin on oma juttunsa vaikka kuinka hyvältä oikeassa olo voisikin tuntua. Ihminen on erehtyväinen syystäkin.

Älä koskaan koe huonoa omaatuntoa siitä että näet asioissa uuden näkökulman, se on rikkaus jos et pyri sillä ainoastaan olemaan oikeassa tilanteessa kuin tilanteessa. Se on kuin lapsille nannapäivä lauantaina, työntekijälle palkankorotus puskista taikka aavikolla ilman nestettä olevalle kylmä juoma (vaikka neste kuin neste olisi varmasti tuossa vaiheessa ihan yhtä hyvä). Pidän sitä lahjana, joka on meissä kaikissa, jos itse niin haluaa. Älä pyydä anteeksi sitä, jos muutit mielipidettäsi minuutissa, vartissa, viikossa taikka vuodessa. Kunhan vaan pyrit sillä hyvään/ymmärrykseen. Reilua on toki myös selventää jos tilanteeseen/hetkessä on osallisena joku toinen lisäksesi.

Ole avoin jos se tuntuu itsellesi sopivalta, jos taas ei niin jätä väliin!

Olet hyvä.

-Elisa

On ollut hyvä.

Huomenna on aika juhlistaa vuodenvaihdetta. Siirrytään taas uuteen vuoteen jossa odottaa 365 puhdasta sivua, joihin jokaisella on mahdollista vaikuttaa omalla kohdallaan. Jokaisella on lisäksi mahdollista vaikuttaa siihen, minkä tunteen välittää myös muille. Ole oma itsesi, ole hyvä sekä yritä nähdä, miten mielettömän moni asia on hyvin.

Tunnen kiitollisuutta kuluneesta vuodesta, ihan järjettömän suurta. On ollut niin ylä- kuin alamäkeä, mutta on ollut pääasiallisesti hyvä. Mitä muuta voisin toivoa, kuin tähän aikaan vuodesta tunnetta että on ollut opettavainen vuosi.

Olen oppinut hyväksymistä, olen toteuttanut ja tehnyt asioita joita toivoin tekeväni. Olen kaukana määränpäästä joka on tuntematon. Mutta uskon että suunta on oikea ja tässä mun kuuluu olla. 

Miltä tuntuu katsellessa tätä vuotta taaksepäin? Hyvältä, sopivalta. Vuosi on mennyt omalla painollaa, se on antanut paljon. On ollut haasteita etenkin niskan kuormituksen vuoksi, mutta olen tehnyt senkin eteen töitä, jotta olisi parempi. 

Mikä on ollut parasta? Perhe jonka kanssa jaan arkeni, ystävät, sekä aktiivisuus asioissa! Lämmin kesä, siltä se ainakin tuntui ja sellaisena se jäi mieleeni! Eväsretket Veen kanssa. Tanssiminen yön pikkutunneille asti ystävien kanssa. Lautapelit, hyvä ruoka sekä inspiroivat ihmiset. 

Asetatko tavoitteita tulevalle vuodelle? Ehdottomasti, ne itsessään jo motivoi toteuttamaan. On hyvä olla määränpää mitä kohti. On todella ja vaikka kuinka tuntuisi todellisen määränpään olevan tuntematon, asetan pieniä. Välietappeja. :D

Missä haluaisit kehittyä? Haluaisin oppia entistä enemmän läsnäoloa hetkissä. Oppia pysähtymään, miettiä tulevaisuuden urahaaveet ja unelmat balanssiin. Haluan oppia viemään ajatustasolla olevat asiat/keksinnöt loppuun. 

Missä kehityit? Opin laittamaan itseäni myös etusijalle. Toteutin pikku haaveilujani ja tein asioita joita en ollut tehnyt vuosiin. Opin hieman hölläämään.

Pois oravanpyörästä ja kohti uutta mielenkiintoista vuotta. Tee vuodesta hyvä, tekemällä hetkistä hyviä.

-Elisa