Kyllähän se sattuu

Viime viikon lauantaina lähdettiin Jaakon kanssa ensimmäistä kertaa ulos,  yhdessä vauvan syntymän jälkeen. Jotenkin ajattelin, että ei tässä mitään sen ihmeellisempää. Mummi tulee hoitamaa (meille kotiin) ja hän on Veetäkin aina hoitanut, pikkaisesta lähtien. Hän on Jiillekkin tutuksi tullut ihminen ja tietää mistä toinen tykkää. Parempaa hoitajaa en siis olisi voinut edes toivoa, mutta kyllä se "laastarin repiminen" silti vaan sattui ihan saakelisti, jälleen kerran!  Veen eka kerta hoidossa oli aikanaan itselleni,ihan mielettömän vaikea, vaikka kuinka kukaan ei minua pakottanutkaan siihen silloinkaan luonnollisesti. Mietin paljon myös muutakin, kuten mitä jos vauva on kovin itkuinen tai ei nukahda hyvin jne. Mietin miten tuntuu vähän väärältä laittaa joku toinen hoitamaan tilanne, jotta itse pääsen tekemään jotain muuta. Se on jotenkin niin tunteita herättelevä asia, joka samalla sattuu kun tekee sitten myös hyvääkin. Kunhan vaan pääsee sinne viihteen puolelle taikka yleisesti aikuiseen seuraan hetkeksi. Pieni tuulettuminen tekee monesti kuitenkin hyvää.

Edeltävänä iltana alkoi jo ahdistamaan seuraava päivä melkolailla. Halisin pikkuista ja höpöttelin seuraavasta illasta, vaikkei hän tietysti ymmärtänytkään sanojani. Kirjoitin Mummille valmiiksi lapulle maito määrän ja nappasin pari kuvaa (jonkun mielestä hullua! :D) missä asennossa pieni parhaiten nukkuu jne. Mä olen itse aina rakastanut kuulla kunnon "ohjeet" ja vinkki vitoset, mistä esim. hoidossa oleva lapsi pitää. Näin ajattelen lapsella sekä hoitajalla olevan helpointa yksinkertaisesti. Tuo se myös pienelle turvaa, joka ei vielä edes ymmärrä olevansa erillinen ihminen äidistään. Kaiken ne aistii ja mikä onkaan sen tärkeämpää, kuin asiat jotka ovat tuttuja, sekä tietysti hellä ja huolehtiva syli ja se maito! 

Noh, pikkuruisesta jännityksestä huolimatta lähdettiin ja hyvä niin. Mulle paras "nollaus" vaikka en nyt sellaista tuntenutkaan kaipaavan erityisesti, mutta kumminkin. Niin on musiikki, se on ollut sitä aina. Mentiin kuuntelemaan muutamaa esiintyjää festareille ja vitsit miten nautin. Ympärillä rakkaat ystävät ja tuo tuore aviomieheni. Ihan parasta! <3 Tyttöjen kanssa tanssittiin, tuttujen kappaleiden tahtiin ja fiilisteltiin festareiden tunnelmaa. Itse en ole Veen odotuksen jälkeen juonut enää alkoholia, vaikka en itseäni absolutistina pidäkään. Ehkä itselläni jäi "tapa päälle" raskauden aikana ja nykyään näin 7 vuotta myöhemmin, en enää osaa edes ajatella asiaa. Syntymähumalalla mennään ja samalla lailla mukana kuten ne muutkin. Plussana ehkä se muistin pysyminen ja asioiden todellisen ymmärryksen laita yön pikkutunneilla, koska krapulaiselta tuntuu ilman sitä alkoholiakin seuraavana päivänä. Se on jo vähän väärin kyllä, heh. Ehkä valvominen ja yöllinen tanssiminen saa olon huonoksi tai jotain.

Loppu hyvin kaikki hyvin! Kotona odotti rauhallista unta uinuva pikkuinen, joka heräsi melko pian itse syömään rinnalle, meidän kotiuduttua alku yöstä.

Itse ajattelen, että ei ole oikeaa taikka väärää aikaa laittaa lasta hoitoon. Kukaan toinen ei ole oikeutettu määrittelemään milloinka on sopiva hetki. Toisille se on kk synnytyksen jälkeen, toisille vuosi tai kolme. Mun mielestä, niin tässä kuin kaikessa muussakin, on hyvä luottaa siihen, mikä omasta mielestä on parhainta milloinkin. Mielipiteitä tulee aina olemaan, suuntaan ja toiseen. 

Aurinkoa ja kaikkea ihanaa uuteen viikkoon.

-Elisa

Nollaus

Huippu viikonloppu takanapäin ja olo on kuin etanalla. Aamusalin jälkeen kotiin kävellessä kenkien tilalla tuntui olevan 100kg betonia, ihan finaalissa. Vaatteiden vaihto vei aikaa, sarjojen välillä tauot venyivät ja silmät seisoivat, mutta silti treeni tuli vedettyä loppuun.

Onko tää nyt sitä kun kuulee ihmisten suusta miten juhlinnan jälkeinen alkuviikko tai vähintään maanantai menee allapäin vähin voimin pikku morkkiksessa. Ehkä tä on sitä, voiko se tulla vaikka ei alkoholia käytäkkään? Ehkä se voi. Oudoimmalta kuitenkin tuntuu se miten se morkkis voi tulla vaikka oli ihan älyttömän kiva viikonloppu! Osasin pitää hauskaa ilman että joka hetki olisin tarkastellut puhelinta ja miettinyt pikku Veetä, hänellä kun tiedän kaiken olevan hyvin ja luotan että Veen isi soittaisi jos syytä olisi. 

On ollut vaan jotenkin älyttömän surullinen ja kurja mieli ihan kokopäivän. Hassua tuntea kurjaa mieltä vaikka olo on periaatteessa melko hyvä jollei kropan väsymystä lasketa. Mikä juttu?

Voisiko morkkis tullakkin siitä että alitajunnassa tunnen pahaa oloa siitä että osasin nauttia ja pitää hauskaa myös ilman Veetä? Edelliskerralla kun Vee oli isällään teki vielä mieli lähinnä itkeä, vaikka tuolloinkin pakotin itseni kavereiden kanssa tekemään kivoja juttuja. On kai opittava elämään siedettävää elämää tuonakin aikana kun poika ei ole läsnä. Pitäähän ne kokonaistenkin perheiden äidit joskus jotain ilman lasta tai ainakin suurinosa. Näin kuitenkin tulee olemaan jatkossakin vaikka kuinka ikävä on itsellä ihan järjettömän suuri siitä huolimatta että ekaa kertaa osasin kunnolla pitää kivaa ja nauttia elämästä tuonakin aikana. Tai no hetkellisesti osasin, kävihän hän mielessäni useaan otteeseen ja kysyin kuulumiset välissä. 

On niin outoa miten yhtäkkiä onkin "mahdollisuus" jokatoinen viikko, viiden päivän ajan aikaa elää vain itselleen. Mahdankohan mä ikinä oppia elämään niin etten tuntisi jatkuvasti huonoa omaatuntoa jostain? 

-Elisa

Mutsi vapaalla

Viikonloppuna lähdettiin monta kuukautta sitten varatulle laivamatkalle M:n ja 31 muun ryhmäläisen kanssa ikähaarukan ollessa 18-34+... Ryhmä koostui kavereista ja kavereiden kavereista, pikkusiskosta ja hänen miehestään! Oli niin kivaa, onneksi lähdettiin! :) Oli se mulle pieni saavutuskin lähteä tietoisesti paikkaan josta ei lääkäriin pääsisi muuta kuin mediheli kyydillä jos kohtaus tulisi ja menisi pahaksi. Näin ei onnekseni kuitenkaan käynyt vaan kaikke meni enemmän kuin hyvin. Laatuaikaa M.n kanssa kaksistaan ja kavereiden kanssa tanssimista, höpöttelyä, syömistä.. Nauramista, laulamista ja kipeitä jalkoja niistä oli tämä reissu tehty.

Samalla tuli myös katsastettua "uusi" Viking Grace laiva, joka oli sokkeloinen, matalahko, mutta yllättävän toimiva kuitenkin. Ravintolat (tanssi, baari, karaoke) löytyi kaikki samalta porras tasanteelta joten vaikka ryhmä hajosikin jo ennen laivaan menoa oli jokaisessa paikassa aina joitakin tuttuja. Hytit oli melko samanmoisia kuin vanhoissa laivoissa mutta värimaailmaltaan paljon raikkaampia, vaaleieta pehmeitä sävyjä.

Mitä erityisruokavalioisen laiva syömiseen tulee niin valikoimaa löytyi ihan ok. Kokki oli ymmärtäväinen ja ystävällinen vaikka annos loppujen lopuksi olikin kaikkea muuta kuin piti. Joten sämpylää punnituspaikasta ravintolakäynnin jälkeen. :D Mutta masu pysy kylläisenä koko reissun ajan joten ei ongelmaa. Vaihtoehtoja kyllä oli, niin makean kuin suolaisenkin puolella. Helpoimmaksi koin syömisen "punnitus" paikassa. Buffetti jätettiin itse väliin tällä kertaa,  sai se kyllä kehuja niiltä jotka kävivät siellä ruokailemassa joten ilmeisesti sielläkin tarjottavat kohdillaan.

Lasinuudeleita kanan ja kasvisten kanssa GL

Normaali hampurilainen lisukesalaatilla

Normaali pasta carbonara

Lasten leikkipaikkoja oli useita ja ne saa kyllä ison plussan tässä laivassa! Itse ei olla vielä laivalla käyty Veen kanssa, mutta pidin siitä miten lapsiperheet oli otettu huomioon joten miksipäs ei tulisi joskus mentyä koko perheen voimin.

Ostokset hoitui kaikki yhdessä ja samassa paikassa! Taxfree oli iso ja valikoima oli mielestäni sopiva tämänkokoiseen laivaan! M löysi kengät, minä Victoria`s Secretin bodymistin nam. sekä "Glutfree" salmiakkia ja muuta namia, Veelle spiderman ukkeli ja parille muullekkin pikku tulijaiset tuli napattua mukaan.

Pikkusisko sai mutkin hurahtamaan ihaniin tuoksuihin joita ei maista saa.

Perus "laiva discoa" ei Gracella ollut mutta clubi jossa soitti live-bändi ja niiden ollessa tauolla kaijuttimista soi kappaleita joita kuulee baareissakin tällähetkellä. Pikkusiskon mielestä siitä syystä ei ihan 18-vuotiaiden paikka, mutta kyllä hän tanssilattialla viihtyi meidän muiden kanssa siitä huolimatta. Ihmetystä sai taas aikaan alkoholittomuuteni ja monta hatun nostoa miten joku voi lähteä tollaselle reissulle selvinpäin ja "uskaltaa" tanssia ja irrotella kuten muutkin. Kaikkeen tottuu ja mulla oli mielettömän kivaa eikä se saanut mua erottumaan joukosta muutakun ehkä että mä taisin olla ainut suoraan kävelevä loppuillasta. Toisaalta keinuihan se laivakin.. ;) Siellä mentiin muiden mukana ihan niinkuin silloin kun vielä alkoholia käytin juhliessa. Ps. en pidä itseäni kuitenkaan absolutistina, ehkä joskus. Nyt vaan olen jo niin tottunut pitämään hauskaa ihan ilman viinaakin niin eipä tee kyllä tippaakaan mieli hommata krapulaa koska on se irtiotto ihan ilman sitäkin. Se kuitenkin on niin erilaista kuin perus arki ja miten ihanaa on hakea se pikku mummilasta takaisin kotiin kun itsellä on pahanolon sijasta vaan hippasen enemmän univelkaa. ;)

Toki mulla oli hattukin mukana! :D

Kyl tää perus arki kuitenkin on niiiiin <3. Nam. Väsynyt mami jatkaa viikkoa pikku nuhanenä yskiän kanssa saman viltin alla välillä itse lämmintä mehua juoden ja välillä toisesta mukista sitä pojalle antaen. Voi syksyn lenssut. :(

-Elisa