Henkinen kasvu

Joulu hömpötyksen sivusta, postaus perus voinnista tällä hetkellä...

Luin tossa blogini ensimmäisiä tekstejä aina tähän päivään ja huomasin positiivisen muutoksen. Huomasin miten paljon paremmin voin niin henkisesti kuin fyysisestikkin verrattuna blogin aloitukseen. Kohtauksia on kesän jälkeen ollut vähemmän, ne ovat olleet osittain helpompia eikä jokainen kohtaus ole läheskään niin voimakas mitä aluksi oli jokakerta..

Huomaan käsitelleeni lapsuuden asiat entistäkin paremmin, uskon että alan hyväksymään menneen. Ja se taitaa johtua siitä että ensimmäistä kertaa elämässä en enää peittele tai häpeile vaan uskallan puhua kurjistakin jutuista avoimemmin.

Toki edelleen pidän monet asiat yksityisinä ja jaan osan ainoastaan lähimpien ihmisten kanssa mutta muutos entiseen on huomattava. Kuori on ruvennut halkeilemaan ja sitä kautta olen löytänyt erilailla taas itseni..

Osaan tuoda oman mielipiteen isommin julki, itsetunto on parantunut huomattavasti koska uskon kelpaavani näin. Jos joku ei minusta tykkää tällaisena mitä olen niin olkoon sitten tykkäämättä.. Sillä haluankin ympärilleni ainoastaan niitä ihmisiä jolle kelpaan omanaitsenäni. Sehän on tärkeintä.

Alusta asti olen teksteissäni kirjoittanut miten uskon paranemiseeni ja parempaan. Ja niinhän sitä sanotaan että kun tarpeeksi uskoo se voi toteutua. Parantunuthan mä en sairaudestani ole mutta ehkä olen pikkuhiljaa oppinut elämään sen kanssa.(Pahoinvointiin en kyllä totu ikinä, se on kamalaa kun välillä tuntuu laatan lentävän monta tuntia putkeen.) Se on osa minua, mutta vain pieni osa. Se ei kuitenkaan määritä sitä kuka minä olen tai mihin kaikkeen pystyn. Se ainoastaan rajoittaa satunnaisesti, mutta toivottavasti ei ikuisesti.

Vaikka tähänkin viikkoon on mahtunut aivan liian monta kurjaa asiaa, en anna sen lannistaa.. Asioilla kun on tapana järjestyä ja jokaisella jutulla on tarkoituksensa mennä miten menee, jostakin syystä.

Eteenpäin sanoi mummo lumessa... :D

-Elisa

Pienillä muutoksilla kiloja lisää

Kävin kuukausi sitten lääkärillä joka meinasi kaiken johtuvan hoitovirheinä määrätyistä antibiooteista jotka olisivat syyllisiä tuhoutuneeseen hyvään bakteerikantaan, suolinukan tuhoutumiseen ja mikrobikantoihini yms.. Ja tämä aiheuttaisi kohtaukseni joista olen sen jälkeen kärsinyt, kuulostaisi ihan loogiselta jos miettii että jo yhden antibioottikuuri jälkeen voi mennä puoli vuotta että elimistö on normaaleissa kannoissaan. Saati sitten 5 päällekkäin syödyn jälkeen jotka eivät suinkaan jääneet siihen. No varmuutta asiaan ei vielä ole mutta viime viikkoisen lääkäri käynnin jälkeen oli hän edelleenkin samaa mieltä ja otti puheeksi kuitenkin neurologin josta jo aijemmin ovat muutkin lääkärit puhuneet.. Hän kuitenin sanoi että ei näe mitään hälyttäviä merkkejä jotka viittaisi esim. aivokasvaimeen niin odotellaan vielä tämä kuukausi ennen seuraavaa käyntiä. Sitten katsotaan miten kuukausi on mennyt ja missä paino on pysynyt, onko hormoonitoimintaan tullut positiivisia muutoksia sekä mietitään lähetettä neurolle jotta olisi sekin varmistettu.

Iloisin uutinen itselle ainakin on se että olen saanut sen +2,5kg painoa lisää kuluneen kuukauden aikana, tavoitteeksi lääkäri asetti 2kg. Huolimatta siitä että kipukohtauksia on ollut 3krt kuluneen kuun aikana. Silti puntari näytti 49,5kg! JEEEIJ! 

Miten tämä sitten onnistui.. Suurempia muutoksia en tehnyt sillä syön ravintoterapeutin määräämiä annoskokoja ja sen 5-6krt päivässä niinkuin ennenkin. Ainut mitä olen muuttanut on ollut voin määrä leivälle, juustosiivujen tuplaus, leikkeleen tuplaus, paistamiseen oliiviöljyn lisäksi nokare voita. Siinä se. En tiedä johtuuko siitä, mutta siinä ainoat muutokset. Toki paino on sahannut sen 47-49kg välissä viimeisen vuoden ainakin, mutta nyt pidän kuitenkin peukkuja josko tämä nyt olisi askel eteenpäin.

Tiedän että edelleen ruokavaliossani on puutteita ja muokattavia alueita joten entistä enemmän perehtymistä siihenkin. Oliko vatsaongelmat lähtöisin sitten antibiooteista tai mistä tahansa muusta niin sen ainakin tiedän että oikeanlaisella ruokavaliolla (mikä ei yleensä palvele perinteistä ruokaympyrää) on mielettömän iso vaikutus siihen miten vatsa käyttäytyy (turpoaa, kipuilee jne). Ja ainoastaan kokeilemalla jokainen voi löytää juuri itselleen sopivan ruokavalion.

Uusi saliohjelma on nyt tehty, kun lupa ja kehotus leikanneelta kirurgilta on saatu taas liikkumiseen täysin normaalisti ja lihaksien kasvatus yritys alkakoon jotta kiloja tulisi sieltäkin! Muotoa tää rimpula tarvitsee ja parempaa kuntoa. Nyt vaan toiveet siitä että proteiinia imeytyisi sen verran että todella ne lihakset jaksaisivat kasvaa eikä käy niin että salilla rehkiminen pistää paino käyrän laskuun imeytymishäiriön vuoksi. Siitä lisäpostauksia myöhemmin. 

Saas nähdä, jatkan ainakin samaan malliin ja kunhan tämä jo toista viikkoa kestävä kuumeeton flunssa-yskä-nuha loppuu, pääsee taas salillekkin! :) 

-Elisa

Nuolasin.. ja toivon että ei tipahda! ;)

Edellisessä tekstissäni kerroin siitä miten leikkauksestani johtuen alavatsaani oli kasvanut jonkinmoinen tyräportti josta tursuaa väärälle puolelle sisäelintä.. Onko se kuitenkin pelkkää rasvaa ja verta, sitä ei tiedetä koska kirurgi ei halunnutkaan leikkausta suorittaa koska olen vielä heikkona edellisestä leikkauksesta ja tämän hetkisen laihuuteni vuoksi myös muutenkin heikommassa kunnossa mitä ihminen joka on terve ja energiaa olis kropassa enemmän sekä rasvaa josta ei haittais se että pari kiloa tippuu jo pelkästä leikkauksesta johtuen lisää..

Mut niin... Elämää on jatkettava, mä en aio täällä kotona vaan istua ja odottaa koska rusahtaa lisää sisuksia väärälle puolelle vaan aion elää elämääni joka muutenkin on jo rajoittuvainen niin juurikin niin mitä ennen leikkaustakin. Kotona haluun pystyä hoitamaan perus kotityöt ja voi luoja miten mä odotan että pystyn taas kohta nostamaan tuon pienen prinssin syliini AINA kun siltä tuntuu ja hän sitä haluaa. Mun ihan sydämestä sattuu kun pikku itkee välillä kun haluaisi että kannan yläkertaan tai alakertaan hänen ollessa väsynyt. Tai joskus autosta sisälle kun hän hoitopäivän jälkeen kaipaa äidin syliä ja halausta. Se on ihan turhauttavaa kun ei voi toimia normaalisti kun tuo masu kipuilee jo pelkästään jos yrittää yläkertaan "huutaa" jotain miehelle. Vatsan lihaksia käyttää lähes kaikessa tekemisessä jonkun verran.

Täytyy kehitellä jotain touhua näihin päiviin jotta mieli pysyy kirkkaana ja uskovana parantumiseen! Jos vaan suree kurjaa kohtaloaan niin tuskin sitä ainakaan paremmin voi.. Jotkut tuntuu luovuttavan liian helposti ja monesti ei kehokaan jaksa taistella samalla lailla jos mieli on jo luovuttanut.. Tuulta päin loppuun asti, ja mun lopulla tarkoitan sitä että tervehdyn!  Kävelylenkkejä, kodin puunausta ja viikonloppuna olis yhdet juhlatkin... Meinasin sinnekin möngertää, on siellä tuoleja missä istua ja levätä jos siltä tuntuu. Saanpahan jotain ihan muuta ajateltavaa ja keskustelua muustakin kuin vaan sairaudesta tai leikkaus jutuista.

Kuukauden päästä uuteen ultraan tarkistamaan tilannetta jos siihen asti olo ei pahemmaksi mee. Ja ei se mene, kun mä olen päättänyt niin. ;)


Täältä tullaan...

-E

Älä nuolase ennen ku tipahtaa...

Laparoskopiasta (vatsanalueen tähystysleikkaus) on tänään 1vk 1pv ja kuvittelin jo paranemisen olevan hyvällä mallilla. Kolme päivää sitten olo muuttui kovin heikoksi, pyörryttää vähän väliä ja vasempaan alareunaan lähelle leikkaushaavaa särkee jonkin verran. Pystyasennossa kipu kovimmillaan mutta kuitenkin siedettävää. Päätin kuitenkin olla yhteydessä osastolle ja kysyä onko kipu ihan normaalia kun kuitenkin alkoi 4pv vasta leikkauksen jälkeen. He pyysivät minun olemaan yhteydessä seuraavana päivänä suoraan naistenpoliklinikalle, jos kipu koventunut tai olo huonontunut entisestään.
Niinpä tänä aamuna päätin soittaa vaikka olo oli samoissa mitä edellisenä päivänä. Ei siis koventunut tai muuta mutta huoli painoi mieltä joten ajattelin että jospa nyt soitan ja menen hakemaan diaknoosin että kaikki on hyvin ja siitä sitten jatketaan normaalisti eteenpäin. Saisinpahan ainakin mielenrauhan.

Tällainen hieno teos koristaa T-sairaalan yhtä seinään. Tätähän se parantuminen on parhaimmillaan.

No.. hemoglobiini ja isompi verenkuva normaalit kuulemma oikeen briima luokkaa. Perus ultrassa ei näkynyt ihmeempiä, hoitaja sanoi että no ehkä jotain pientä varjostumaa mutta kun ei hän noista tyristä tai muista mitään kyllä tiedä. Pyysin pyytämään paikalle jonkun joka tietää jotta varma diaknoosia tulisi. Paikalle tulikin minut viikkoa aijemmin leikannut kirurgi joka tunnusteli vatsaani. Hän pyysi laittamaan lähetteen pikaisesti radiologille (erikoistunut röntgen/ulträäni lääkäri?) koska ei ollut varma oliko siellä jokin huonosti vaiko ihan normaalia leikkauksen jälkeistä kipua.

Hoitaja soitti kuljettajan hakemaan mut U-sairaalasta T-sairaalan puolelle tutkimuksiin kun en voinut kävellä vielä niin pitkää matkaa huimauksesta johtuen. Siellä mä viiletin tukkaputkella sairaalan maanalaisia tunneleita pitkin ja laitoin viestejä perheelle lisätutkimuksista.

Ultraus sujui hyvin, lääkäri oli mukava ja vaikutti pätevältä. Ensin ylävatsaa, hengityksen pidättelyä, kyljet, ja navan alueelta pikkuhiljaa alavatsalle... Vasenpuoli on hyvin arka jo kosketuksellekkin ja ultra töttörön liikkuessa edestakas kipeän kohdan päällä ei ollut kovinkaan herkkua mut ei sen väliä, odotin vaan sitä diagnoosia. Vasemmalla hieman leikkaus haavasta sivulle ja alaspäin on melko laaja alue joka on arka ja ultratessa näkyi selkeästi tyräportti josta oli "vuotanut tai tunkeutunut" sisuksia väärälle puolelle vatsaonteloa. Ilmeisesti siis leikkaus "putkeen" oli tullut aukko josta oli työntynyt ylimääräistä tavaraa (elimiä/osa elimistä) väärälle puolelle vatsaonteloa joka aiheuttaa kivun. SIIS MITÄ?!?!?

Rauhallinen olin tutkimuksen ajan ja sieltä poistuessa kuuntelin ohjeet mihin seuraavaksi ja rupesin soittamaan perhettä läpi. M vastasi ja oli turhautunut, ärsyyntynyt miksi mun pitää kestää kokoajan kaikkea pas#aa ja miksei meidän perhe saa koskaan normaalia elämäntilannetta vaan kokoajan jotain. Äiti puhuu toista puhelua, Isäpuoli puhuu toista puhelua, mummi puhuu toista puhelua, isosisko ei vastaa, joten soittoa pienimmälle pikkusiskolle jonka ajattelin olevan koulussa joten en viitsinyt heti hänelle soittaa. Hän kuitenkin vastasi, kerroin lyhyesti diaknoosin ja sen että johonkin operaatioon tässä joudutaan mutta en tiedä mihin. Pyysin ilmottamaan muille. Odotin kyytiä takaisin U-sairaalan puolelle ja sain loputkin huolestuneet puhelimen päähän.

Pääsin osastolle, samalle jolta kotiuduin viimeviikolla. Ranneketta ranteeseen ja hoitaja näytti missä huoneessa nyt olis mun oma sänky ja paikka. Pari huonetta toiseen suuntaan mut muuten sama ykköspaikka heti ovesta tultaessa oikeella. Mies hoitaja kysyi kengän koon ja kertoi tuovansa sairaalavaatteet ja leikkauspaidan sekä tukisukat. Voi sitä huolestuneen pelokasta tunnemyräkkää jota kävin läpi. Kohta taas veitsen alle ja uutta operaatiota. Miten mulla voi olla tämmönen tuuri?!! Hoitajia ravas huoneessa juttelemassa tulevasta leikkauksesta, kyselemässä syömisestä, ja kaikesta muusta mahdollisesta.

Päivystävä kirurgi asteli huoneeseen, esittäytyi. Pyysi nostamaan paitaa jotta hän selvästi näkee missä kipeä kohta sijaitsee ja voisi sitä tunnustella. Hän ei tuntenut kovaa kohtaa jonka normaali tyrä aiheuttaa mutta sanoi ymmärtävänsä miltä musta tuntui kun se on niin kovin kipeä koskiessa. Hän sanoi että varmaksi ei voi sanoa onko tyräportista kulkeutunut rasvaa tai suolta väärälle puolelle vaiko mitä. Portti oli kuitenkin kooltaan melko ahdas joten kirurgi uskoi ettei sieltä paljoa mitään ole voinut mennä. Hän kertoi myös epäilevänsä siellä olevan jonkin moinen verenvuoto "lätäkkö" joka voi aiheuttaa kipua...

Sitten päästiinkin siihen kyseiseen leikkaukseen. "En mä sua kyllä rupee leikkaamaan". Siis mitä mä just kuulin. Sen jälkeen kun olin itkenyt silmät päästäni, pelännyt miten mun jo valmiiksi heikko kroppani selviää uudesta leikkauksesta kun vanhastakin on vielä toipuminen kesken. Sillä välin mun äiti ja siskot oli itkeny töissä ja kotona silmiään päästä ja muukin perhe huolesta sekaisin ja "kiukkuisia" siitä miksi mä joudun kokoajan kestämään jotain tämmöstä. Tuleekin tällainen päätös. Toki helpotuin hetkessä, ihmeissäni olin kuin mikäkin ja melko epäileväinenkin miten tää päätös nyt yhtäkkiä näin kääntys...

Kirurgi selitti sen johtuvan siitä että kun olen kovin pienikokoinen painoltani tällähetkellä, ja tosiaan toipumassa vielä edellisestä leikkauksesta hän ei leikkausta halunnut tehdä, koska ei kokenut sitä täysin välttämättömäksi tällähetkellä kun kuitenkin tulehdusarvotkin oli normaalit. Sain ohjeet kuulostella vointiani, seurata nouseeko lämpö, ilmestyykö mahalle pattia tai muuttuuko vointi muuten erilaiseksi. Ja jos jotain muutosta tulisi niin välittömästi takasin osastolle (ilman päivystyksessä käyntiä). Sain lähteä kotiin, mummi oli ehtinyt jo bussilla paikalle sekä M ja pikku-poikani joten kyytikin oli jo valmiina.

Ennen lähtöä eräs hoitaja tuli vielä huoneeseen selittämään miten ei ole sitten varma tästä maksusta että kun tästä varmaan tulee kyllä se vuorokausimaksu osastolla kun täällä nyt olet ollut (JOO KAIKKI 30MINUUTTIA ja muut 5 tuntia siellä sun täällä pitkin sairaalaa ennen osastolle kirjautumista). Sanoin vaan että mulla on nyt aika paljon muuta ajateltavaa kuin se että joudunko tästäkin jotain maksamaan kun kaapissa odottaa jo muutenkin muutama poliklinikka lasku, tulossa leikkaus lasku ja osastolla olot edellis viikolla sekä tän päivän tutkimusmaksu naistenklinikalla... Mulla on mun sisällä joku kolo josta on työntynyt jotain ulos niin mulle on oikeesti yks lysti maksanko mä tästäkin nyt jotain vaikkei mitään ylimäärästä olekkaan kun kerta en töissä pysty käymään. Kunhan mä nyt vaan olisin kunnossa. Tai jotenkin vaan hassua miks hänen piti tulla siitä edes mainitsemaan mulle. Kyllähän mä niitä laskuja sieltä postilaatikosta nään sitten tulevan.. Ehkä lääkärin ei niin empaattinen olemuskin mua ärsytti sillä hetkellä.

Nyt oon sitten kotona ja melko sekavin fiiliksin. Perhe saanu rauhan mieleen vaikka huoli toki jatkuu kun tästä ei nyt sitten tiedä. Tänään mä koin kyllä suunnatonta vääryyden tunnetta ja kiukkua tästä vaikka muuten aina koitankin jaksaa ja uskoa miten kaikki paranee. Mut kun mä nään miten mun vierellä olevat ihmiset on ihan hajalla tästä mun tilanteesta niin se on jotain ihan järkyttävää. Oon aikasemmin kirjottanutkin siitä miten harmittaa kun jotkut unohtaa sen tärkeimmän tuen siitä vierestä miten rankkaa sillä on tai muullakin lähiperheellä. Joo tiedän että mun pitäis keskittyä omaan paranemiseen ja omaan jaksamiseen mut pakko mun on huolta kantaa siitä miten mun perheenikin jaksaa koska ne on kuitenkin niitä jotka musta huolehtii ja välittää. Niiden ansiosta mä jaksan, mitä jos mun lähimmäiset ei kohta enää kestä tätä jatkuvaa murheissa kipuamista...

Peukut pystyssä ja taputtaen.. Mehän ei tänne synnytty luovuttamaan. ;)

Mä olen päättänyt että minähän jaksan ja selviän vielä tästä. Tää ei mua kaada! Jos kerran jokainen ihminen laitetaan kestämään niin paljon kun kukin kestää. Tiedän olevan mielettömän vahva ihminen henkisesti ja uskon että kyllä mullekkin jo on niiden myötätuulien tuulahdusten tultava. Ei tää voi jatkua näin...

Toivottavasti siellä on nyt vaan joku rasvapallero ja verilammikko josta ei haittaa ole ja leikkaukselta säästytään ja oikeesti tää toipuminen olis jo pian ohi.

Huominen on parempi, sain suklaatakin...

4 päivä leikkauksesta..

Tää päivä on tehty miehen tekemästä pannarista, olkapäiden kipupistoksista, pikkusen paremmasta voinnista, puhtaista hiuksista ja haavojen kuivailusta.

Alkaa käydä melko tylsäks tämmönen makoilu, toki nyt oon keittiöön kävellyt ihan omin jaloin, pukeutunut, käynyt suihkussa itsenäisesti yms. Mut kuitenkin pääosin täytyy vielä lepäillä. Katson olkkarin yhtä nurkkaa joka kaipaa jotain, ehkä jotain viherkasvia jota haluaisin lähteä heti hakemaan mutta ehkä tässä ei nyt vielä minnekkään kaupoille oo voimia lähteä. Polvet ja kädet on hyytelöä jo pikasen suihkunkin jälkeen. Enkä mä sillä että oikeesti tää makaaminen nyt olis jotain mielettömän kamalaa mutta enpä oo vaan tottunu moiseen. Parin päivän päästä pitäis jo kipujenkin olla vähäisempiä, josko sitten lähtis vaikka käppäilemään koko perheen voimin.

Eilen iltapäivästä menin istumaan pihapuiston penkille ja seuraamaan pojan ja muiden pihan lasten touhuja. Heti muutama äiti tuli kertomaan miten poika oli heti mennyt heille selittämään "äiti sattuu, äätillä masussa pipi". Onneks on mukavia naapureita ja heille kerroinkin sitten ekaa kertaa tästä sairaudestani josta en nyt tuolla pihalle oo aikasemmin sen enempää sanonut. Ihanan myötätuntoisia ihmisiä! Mutta kun mulla on jo valmiiksi matala verenpaine niin nyt huomaa kyllä heikotuksen olevan melkosen herkässä kun enemmän liikuskelee.

Pikkutohtori silittää äidin masua ja siinä haavat suihkun jälkeen.. Turvotuksesta ja mustelmista huolimatta on kyllä siistit! :)

Vointi kohenee päivä päivältä! :) Vaikka jo ehtisin edellisessä tekstissä kirjoittamaan miten "täältä noustaan entistä ehompana, vaikkei diagnoosia tullutkaan..." On tuo lause jäänyt pyörimään mun päähäni ja hakemaan vastauksia... Kyllä mä tunnen olevani taas kokeneempi jotenkin vahvempi kun jännitin sitä niin kovasti ja onnellinen kun operaatio on ohi ja paraneminen on hyvässä vauhdissa mutta kyllä mua silti mietityttää miks syytä ei vieläkään löytynyt.

Mitä kun toipuminen leikkauksesta on ohi, pysyykö se mieli yhtä kirkkaana ja toiveikkaana. Puhkuen uskoa parempaan ja paranemiseen. Uskonko että syy vielä selviää. Niin mä ainakin toivon tapahtuvan mutta nyt kun on itse "sairaus" pysyny pois mielestä kun kivut on jatkuvia leikkauksen jäljiltä niin automaattisesti sitä miettii jatkuuko se sama sitten taas. Ehdin jo uskoa että tää operaatio on viimeinen, saisin diagnoosin ja alkaisimme elämään sen mukaisesti. Mutta kun sitä ei tullutkaan niin tietysti se sama epätietoisuus jatkuu ja lääkärissä juoksu myös. Taas uudelle puolelle, nyt todennäköisesti neurologille.

Leikkauksesta turvonnut masu

Pannukakkua nami nam! :)

Noh, päivä kerrallaan.. Onneks tuo pieni jaksaa isinsä kanssa mua piristää ja pitää mielen muussakin välillä. Toivottavasti tää pahoinvointi alkais pikkuhiljaa myös helpottamaan ja tunne että joku istuis rintakehän päällä myös vois kadota. Kiitos.

-E

3 päivää leikkauksesta..

Päätin että nyt mun on kyllä kivuttava sängynpohjalta yrittämään josko jonkun moisen tekstin jo aikaseks tänne saisin.. Leikkauksesta on nyt kulunut 3 päivää, osastolla olin 2päivää eli yksi päivä kotona takana..

tippa-tauolla

Aloitetaanpas ihan alusta, palataan siis kolme päivää taaksepäin klo 07.00 jolloin saavuin naistentautien osastolle sydän pamppaillen, vedet silmissä. Osastolla hoidetaan potilaita joilla on esim. kasvain naisten"alueilla" kuten kohdussa, munasarjoissa taikka jokin muu sairaus vastaavilla alueilla kehon sisällä. Kyse ei siis ole sukupuolitauti osastosta. Hoitaja ohjasi minut istumaan päiväsaliin jossa otettaisiin vielä pari labraa ennen leikkaukseen menoa. Siinä odotin ja kävin pääni sisällä ja äidilleni samalla ahdistuneena kertoen miten haluan pois sairaalasta, haluan olla terve, miksi niin moni joutuu sairastamaan, en halua että maailmassa ketään joutuu sairastamaan ja voi kamalaa sitä ja voi kamalaa tätä....

Nuori poika tuli labra-hoitajan kanssa kysymään josko hän saisi otatuttaa veri-näytteeni ja mikäpäs siinä, yhtä kokemusta rikkaampi tuon oton jälkeen. Hetken sähellettyään kiristys "remmin" kanssa hän lopulta sen käteeni sai ja näytti hieman hermostuneelta vaikka samalla skarpin oloinen olikin. Katsoin poikaa ja sanoin " noniin, nyt sitten ihan rauhassa". Poika. "juu rauhassa, juu toki, noniin , tuossa taitaa tuntua hyvä suoni ja noin..........." hyvinhän se meni! Hellemmin ottein kuin moni vuosia tehnyt hoitaja.

Tämän jälkeen kävin kysymässä hoitajien huoneesta klo 07.40 mitähän nytten sitten tapahtuisi tai mitä mun kuuluu nyt tehdä ja sain ohjeen odottaa vielä hetkisen. Sitten hoitaja tuli, ilmoitti leikkauksen alkavan klo 08.00. "tossa rauhottava esilääke, nyt kiireellä vaihtamaan vaatteita". Sain lisäksi tukisukat joita äiti kiskoi jalkoihini kun tuntui ettei omissa käsissä ollut enää voimaa edes sukkien laittoon (toki ovathan ne kireät)... Siinä minä vollotin samalla jutellessa leikkaavan kirurgini kanssa ja pyysin että hän tuo minut takaisin sieltä leikkaus pöydältä tähänpäivään ja pitäisi minusta hyvää huolta leikkauksen aikana. Äidille nyyhkytin miten pelkään jollei leikkaus menekkään hyvin ja en pääsisi enää poikani luoke.. Melkosen tunnemyrskyn kourissa siinä vyöryttiin, nukutuksesta kun ei ollut tietoa ja toki jännitti jo valmiiksi mitä löytyy, selviänkö siitä vai löytyykö edes ylipäänsä mitään.

Minua lähdettiin kärräämään kohti leikkaus salia, pidin silmiä kiinni ja rukoilin mielessäni jo voimia joltain isommalta taholta..Hoitajat toimivat ripeästi, laittoivat kanyylin ranteen kohdille ja ilmoittivat kohta unen tulevan. Tunsin miten päässä alkoi pyöriä kun koitin katsoa kattoon, kohta pyöri lisää ja seuraavaksi havahduin 10.00 paikkeilla heräämössä. HENGISSÄ JA HEREILLÄ EIKÄ TIEOAKAAN LEIKKAUKSESTA.

Leikkaus oli sujunut hyvin, sisälle oltiin menty 5 viillon sijasta vain kahdesta koska vatsani on sen verran pikkuinen että näkyvyys oli ollut kirurgin mukaan oikein riittävä näin toteuttaa. Entä tuomio... Siinä puoli pökerryksissä taisin itse jo kysästä tuloksista kun hoitaja ilmoitti että mitään poikkeavaa ei löydetty.....

hiljaisuus......

Ahdistus valtasi hetkeksi mieleni ja aloin itkemään. Puoli hereillä itkin kunnes en jaksanut edes itkeä. Minut kärrättiin jossain vaiheessa takaisin osastolle jossa olin klo 16.00 asti puoliksi muualla kuin täällä. Silmäluomet painoivat mutta uni ei tullut, makasin sängyssä siis silmät kiinni mutta osittain hereillä. Mielessä myllersi miljoona asiaa. Äiti ja M tuli osastolle vierailuajan alkaessa klo 13. Jossain vaiheessa sanoin että pitäisi ehkä käydä pissalla. Ja sitäpä siinä alettiin yrittämään. Äiti tuki toiselta puolelta ja hoitaja toiselta. JA VOI HYVÄ LUOJA MIKÄ KIPU VALTASI YLÄKROPAN!!!! En pystynyt hengittämään, en oikeestaan edes olemaan kun vihlova murtava kipu tuntui solisluissa, rintalastassa sekä hartioissani aivan järisyttävältä. Kysyin hoitajalta onko leikkauksessa murrettu jotain luita vai mitä mulle tapahtuu.


 Hoitaja kertoi että vatsan alueen tähystysleikkauksessa vatsaonteloon laitetaan hiilidioksiidi kaasua jota ei pystytä leikkauksessa kokonaan poistamaan vaan se poistuu muutamassa päivässä hengitys harojitusten kautta kehosta. Tuo kaasu pomppaa pystyyn noustessa/ollessa paineella yläkroppaan ja voi aiheuttaa joillakin ihmisillä aivan sietämätöntä kipua. Mä taisin sitten lukeutua niihin. Menin takaisin makaamaan ja hoitaja toi lämpimän geelipussin hartioilleni joka helpotti oloa pikkuhilaa.. Hetken kuluttua yritin nousua uudestaan mutta ei, ei vieläkkän siitä tullut mitään.. Kipu oli niin sietämätöntä että minua oksetti äiti sanoin kasvojeni värin valahtaneen aivan valkoiseksi ja pyysin äitiä hakemaan jotain lääkettä koska huomasin olevani menossa jo aivan paniikkiin kivusta jota en kyennyt mitenkään hallitsemaan. Mä luulin että vatsa olisi kipeä kun sitähän mulla sörkittiinkin mutta ei.

Sain lisää kipulääkettä pariinkin otteeseen jonka jälkeen päätin että nyt on noustava ja mentävä yrittämään sitä pissaamista kivusta huolimatta. M ja Äiti nosti mut ylös ja talutti käytävän wc:hen sillä huoneessa ei ollut omaa wc.tä. Yritin hengittää jotta hiilidioksiidia pääsisi edes vähän ulos. Suussa maistui kaamealle kaasusta johtuen ja tokaisinkin miten kamalalta varmasti hengitykseni haisee. Johon M vastasi "kulta sä tuoksut aina vaan kukkasille".. Voi mun aina piristävää miestäni. :D  Äiti pyysi jo minua rauhoittumaan mutta sanoin että tää kipu on oikeesti saatava musta ulos joten hengitin samalla kun meinasi oksennus lentää. Pääsin pytylle jonne sain ehkä sen 2tippaa päästettyä. Samalla äiti piti lämpöpussia olallani ja tuki toisella kädellä selästä josta tuntui seuraavaksi murtuvan luut.. Sen jälkeen alkoikin loppupäivän kestävä vessa ravaus pissalla aina pieniä pisaroita kerralaan ulos saaden. (eikö olekkin mukavaa luettavaa toisen vessa reissusta, ajattelin että on hyvä kertoa jos joku lukee joka menossa vastaavaan operaatioon)? ;D

Nuorilla naisilla voi herkästi käydä niin että kun leikataan läheltä virtsarakko ei tuo rakko suostukkaan toimimaan ja pissaamisesta tulee erittäin hankalaa. Noh, vierailijat vaihtui isosiskoon ja myöhemmin vielä äitiin uudestaan ja pikkusiskoonkin. He auttoivat vessaan pääsyissä mutta silti yritin olla mahdollisimman omatoiminen ihan kaikessa vaikka apua oli vieressä, halusin pärjätä itse koska ajattelin sen edistävän paranemistani. Mietinkin mielessäni (ehkä kai yritin itseäni jotenkin tsempata henkisesti) että kyllä mä melkonen sisupussi olen vaan taistelen kipuja vastaan ja saan tuon hiilidioksiidi kaasun hengitettyä pihalle... ihan kohta.. ;)

Kivut hellittiviät hieman iltaa kohden hartiaseudulla mutta vatsan alueen kipu alkoi lisääntymään.... Lisää droppia. Ja iltapalan aika.. Kuinka ollaskaan, gluteeniton ruokavalioni oltiin unohdettu.. Niinpä sain kaksi näkkileipää ja päälle juustoa (meillä ei nyt ole muuta). Jogurtin sain erikseen pyytämällä mutta sainpahan nyt edes jotakin ettei niitä kipulääkkeitä tarvinut kokoajan tunkea tyhjään mahaan. Aamupalaa odotellessa. ;) Pötköttelin sängyssä hoitajan tullessa ultra laitteen kanssa viereen ja sanoi huomanneensa vessassa ravaamiseni ja halusi tarkistaa että rakkoon ei jää liikaa pissaa sillä muuten jouduttaisiin katetroimaan. Ekalla kerralla sinne oli jäänyt 2,5dl kun maximi on noin 1dl luokkaa mikä on vielä hyväksyttävää. Pyysin että saisin vielä yrittää itse ja kävin pari kertaa, istuin pitkään, välillä seisoskelin ja taas lisää yritystä. Valtava paine tuntui alavatsalla mutta silti määrä oli pientä.. Ultratiin uudestaan, ja tulos oli vielä ihan hyväksyttävä 1,5dl. Hoitaja pyysi minua ilmoittamaan yö-hoitajille jos ravaus jatkuisi yöllä koska sitten olisi jo katetroitava.

iltapala

iltalääkitys ja tukisukat<3

Yö meni suht ok, hoitajat kävivät kolme kertaa tarkastamassa meidät kolme siinä huoneessa sekä lisäksi aina kun jompikumpi huonepotilaista soitti kelloa. Itse soitin 05.00 maissa koska vatsakipu alkoi olemaan todella kovaa. Sain kolmiolääkettä jolla menikin loppuyö lepposasti nukkuen. Yön aikana olin käynyt kaksi kertaa pissalla. Ultrauksen aika aamu käynnin jälkeen.... Jäljelle oli jäänyt erityisen harvinainen määrä hoitajan sanojen mukaan yli 3dl vaikka luulin sieltä tulleen ihan ok määrä.. Enemmän ainakin mitä edellisenä päivänä, eipä kuitenkaan riittävästi. Aamupäivä menikin sitten siinä pissaa, ultrataan, katetroidaan, ei sittenkään, pissaa, ultrataan, juu kyllä nyt katetroidaan eiku ei sittenkään, ehkä sittenkin, soitan vielä lääkärille, ei sittenkään. Käy kerran vielä josko kuitenkin. Eikä kun ei... Pääset lähtemään kotiin ruokailun jälkeen.. ööööö häh.

Kivut olivat päivän aikana voimakkaammat kuin koko edellisenä päivänä ja koko perheeni pommitti viesteillä miten mun ei vielä pitäisi osastolta lähteä mutta en kai mä itseäni voi sinne sänkyyn sitoakkaan.. :D Joten ohjeita oli kuunneltava ja uskottava että kotona pärjää kunhan hakee apteekista lääkkeet, noudattaa niiden otto aikoja ja muistaa levätä. Ei saa nostella mitään, kurottaa mihinkään yms yms... Totesin osastolla oltaessa muutamaan kertaan että "täältä noustaan vielä entistä ehompana vaikka diaknoosia ei vielä tullutkaan". Ja niin noustiin.

päivä 1

päivä 2 ja vaihdettu toinen sidelappu

 Nyt olen ollut yhden yön kotona, saanut nauttia pojan ja miehen seurasta ja olla heidän hemmoteltavana. Tää ei jotenkin kyllä sovi mulle, sanoin M.lle jo eilen että mua ei oo kyllä tehty tämmöseen makaamiseen ja toisten passattavana olemiseen, en halua valittaa miten sattuu ja haluan pärjätä ja tehdä itse. Onneks tää on ohi menevää ja kohta oon taa normaali itseni ja pystyn toimimaan itsenäisesti ja tehdä kotona sen kaiken mitä yleensäkin. Pienin askelin kipulääkkeitä popsien. Olin tehnyt ruuatkin valmiiksi pojalle ja M.lle ettei M:än tarvitse alkaa täällä kokkailemaan vaan saa sitten touhuta rauhassa pojan kanssa. Vaikka teenhän mäkin aina sen ruuan ja silti touhua pojan kanssa. Mä vaan olen tämmönen. Nautin kun saan tehdä toisten eteen asioita, teen ne sydämmestä ja en tunne siitä olevan minkäänlaista vaivaa! <3

Tää päivä menny ihan ok, kävelin jo itse postilaatikollekkin selkä kumarassa vaaleenpunasten reinojen laahatessa soratiellä. Mutta ajattelen että parempi kun liikkuu niin ei ainakaan tarvitse sressata veritulpista ja toipuminenkin varmasti edistyy.. Kyljen kautta sohvalta ja sängystä ylös ja vielä ehkä pari päivää muiden paapottavana mutta sitten kohti uusia juttuja. Eli erin alan lääkäreiden tutkimuksia. Kyl kaikki vielä selviää, siihen mä uskon vaikka tää taas melkonen takaisku olikin.

Myöhemmin tänään saan poistaa jo haavasiteet ja käydä suihkussakin ja tikitkin on onneksi itsestään sulavia... Laitan maha arvista kuvaa kunhan niistä kuvat saan.

Niin ja haluan vielä eritoten kiittää koko tyksin naistentautien osaston kerros 10. hoito henkilökuntaa joka oli aivan loistavaa!!!! Keittiöön terkut että ruokakin oli hyvää kunhan muistettiin että gluteeni ei mulle sovi. Kiitos, kun piditte musta mielettömän hyvää huolta ja olitte aidosti kultasia. Henkisesti varmasti todella raskasta työtä seurata kaikkia vaikeita sairauksia joita osaston potilailla on. Tukea ja koittaa tsempata. Arvostan työtänne koko sydämmestäni!

Vatsa turvoksissa lyllertäen, ehkä pienet unet tähän väliin. Olkapäiden pistojen pitäis helpottaa viikossa ja nyt on jo kolmas päivä joten kooohta tälle jo naureskellaan.. Aurinkoista päivää, ihanaa kun ainakaan just nyt ei edes sada! :)

päivä 3, kohta pääsee pesemään nuo oranssit puhditusaine raidatkin masusta ja reisistä pois. Tässä huomaa kyllä jo turotuksenkin hieman laskeneen.. Alamahassa housun painaumat.

Näin pikkusilla arvilla suoritettiin koko vatsan alueen tähystys! :)

äiti vaihto nokkamukiin

verenpaineiden mittailua

-E

Valmistautuminen huomiseen leikkaukseen

Mitenkäs muutenkaan tämä aamu olis alkanut kun sairaskohtauksella.. Mut huomenna... ehkä huomenna selvii syy kaikelle. Kukaan ei voi valmiiks luvata että näin olis mutta toki syvällä sisimmissäni uskon siihen. Toivon sitä mielettömän paljon! Usko multa ei oo missään vaiheessa kokonaan hävinny, uskon aina parempaan ja näin on nyttenkin. Ennen kaikkea uskon paranemiseeni!

Luin sairaalan lähettämiä ohje lappusia huomista varten jotta tiedän vähän mitä pakata mukaan, miten vierailuajat menee, kivun lievityksistä jne...
Kynsilakatkin poistin kun näin käskettiin, aamulla pitää muistaa vielä ottaa korvikset ja napakoru veks jotta oon sit vimosenpääl valmis menemään leikkauspöydälle. Voisko tää vatsan kipuilu ja huonovointisuus jo loppua. Koitan maata kippurassa sohvalla jotta olo vähän helppais ja samalla kirjotella tänne. Kovimmissa kohtauksissa maataan vessan lattialla toivoen tajun pysyvän..

Otin aamusta heti masukuvia, ajattelin että voin lisätä tänne kuvan ennen ja jälkeen. Saa sitten muutkin osviittaa siitä mimmosta jälkeä laparoskopia jätti mun vatsanahkaani ja leikkaushaavojen paranemisesta. Voisin toki lisätä kuvat jo nyt ja ottaa kuvan vielä tän mahan tyhjentymisen jälkeenkin. Siinäkin on aina melkonen ero vaikkei vatsassa muutenkaan ylimääräistä ole. Kuvitelkaa tuo monta kertaa viikossa, ihmekkös jos siinä laihtuu.

Kuva ennen mahan kipuilun ja kaiken ulos tulemista, pieni pöhö ylä ja alavatsalla joka tulee useasti ennen kohtausta. 

Maha tyhjillään kohtauksen jälkeen

Vielä ei jännitä niinkään kun oon pitäny itseni ns. kiireisenä viimepäivät mutta tunnen itseni sen verran hyvin että huomenna osastolle mentäessä tää tyttö varmaan purskahtaa itkuun ennen esilääkitystä. Toivottavasti on kiltti ja huomaavainen henkilökunta tän herkkiksen kanssa jota pelottaa niin nukutus kuin tuloskin jo valmiiksi. Puaah. Vedän syvään henkeä, hyvin se menee! :)

Loppupäivä kevyttä syömistä, ehkä kaupoille jos olo helpottaa, perheen kanssa touhuilua ja illemmalla laukun pakkailua!

Kirjoittelen tänne heti sitten kun vointi sen sallii ja kerron kokemuksesta ja tietysti myös tuloksista!

Peukut pystyyn (myös varpaiden!) ;) Heikunkeikun.

-E

Holter-tutkimus

Sydämmen rytmien seurantaa

Holter-tutkimuslaite (24 tunnin EKG, vuorokausi – EKG rekisteröinti)  on vyötärölle sijoitettava laite, johon kiinnitetään iholle asetettavat sydämen sähkökäyrää  rekisteröivät johdot. Laite rekisteröi potilaan jokaisen sykkeen vuorokauden tai 2 vuorokauden ajalta.

Tutkimuksessa tarkastellaan mahdollisia eteis- tai kammioperäisiä lisälyöntejä tai nopeita rytmihäiriöitä. Tutkimuksessa tarkastellaan eteiskammiojohtumista ja poissuljetaan sydämen toiminnan vaaralliset tauot.

Tutkimuksen avulla selvitetään rytmihäiriöiden luonne ja mahdollisesti rytmihäiriölääkityksen tarvetta tai tehoa tai sydämen tahdistihoidon tarvetta. Lisäksi rekisteröintien analyyseistä voidaan päätellä autonomisen hermoston toimintaa. (yllä oleva teksti kopioitu Hus:in sivuilta.)

Tutkimukseen ei tarvinnut valmistautua mitenkään. Vastassa oli aivan ihana pirtsakka hoitaja joka kyseli miksi minulle tämä kyseinen tutkimus tehdään. Hän kauhisteli miten paljon minua oli jo tutkittu ja tsemppasi minua. Hoitaja pyysi minua riisumaan ylä kroppani paljaaksi ja menemään makuulle sängylle.

Ensiksi hän otti perus sydänfilmin jonka jälkeen alkoi asentamaan antureita eri kohdille yläkroppaani. Kohtia rapsutettiin hiekkapaperilla jotta läpyskät pysyisivät paikallaan 48h. Läpysköiden päälle laitettiin isot teipit jotta voisin elää mahdollisimman normaalisti (ainoa kielto oli suihkussa käynti). Intiimipesut sai suorittaa kunhan läpyskät eivät kastuneet.

Siinä epäselvää kuvaa teipatusta rintakehästä, johdoista ja laitteesta joka roikkui lanteilla 48h.

Lappujen ja johtojen asennuksen jälkeen sain lähteä kotiin. Hoitaja antoi mukaani olkalaukun, jossa oli pieni laite joka rekisteröi sydämeni lyöntejä yms. Sivussa oli myös pieni nappula mitä tuli painaa jos tuntui epämukavalta tai lisälyöntejä tai jos kohtaukseni sattuisi alkamaan testin aikana. Näin ei kuitenkaan käynyt. Eli filmille ei jäänyt jälkeä kohtauksestani ja sen aikana sydämeni toiminnasta. Mikä oli kurja koska olisi ollut toki tärkeää saada se rekisteröityä vaikka kohtaus onkin kamala. Liikuin normaalisti ja touhuin tavalliseen tapaan mutta mitään erikoista ei tuona aikana sydämessä tuntunut.

Palautin tutkimuslaitteen ja johdot 2 vuorokauden jälkeen pulssiin ja jäin odottamaan hoitajan soittoa. Hän totesi filmin muuten normaaliksi lukuun ottamatta muutamaa verenpaineen äkillistä laskua/nousua. Ja harmitteli myöskin kun laitetta ei voinut pitempään pitää jotta olisi kohtauskin sinne saatu tallennettua.

Omalle lääkärille soittoaika ja jatkotoimenpiteiden suunnittelu. Gynekologille varmaan kymmenettä kertaa sisätutkimukseen ja alateitse tehtävään ultraan. Tutkimuksia on tehty monia koska on haluttu selvittää olisiko synnytyksessä voinut tapahtua jotain josta kaikki johtui. Mitään ei löytynyt tälläkään kertaan. Normaalit munasarjat ja kohtu, ei mitään ylimääräistä. 

-E

Kamerakapseli tähystys

ja lisää tutkimuksia....

Tämän tähystys on tutkimus jonka avulla kuvataan ruoansulatuskanava. Kamerakapselitähystys soveltuu parhaiten ohutsuolen tutkimiseen. Se ei korvaa mahalaukun eikä paksusuolen tähystystä mutta nehän mulle onkin jo tehty.

Tähän tutkimukseen ei tarvinnut myöskään tyhjennystä suorittaa mutta ruokailu tulee lopettaa tutkimusta edeltävänä päivänä klo 12. Mehua jotka eivät sisällä hedelmälihaa, mehukeittoja tai apteekista saatavia energiajuomia voi nauttia jottei tule liian heikko olo.

Kuitenkin 8h ennen tutkimukseen tuloa täytyy lopettaa näidenkin nesteiden nauttiminen, se ei kohdallani heikotuksia aiheuttanut koska pääsin tutkimukseen heti aamusta.

kamerakapseli

Pienellä jännityksellä tähänkin ja kyyneleet silmissä join lasillisen cuplaton nestettä joka hajottaisi suolistossani olevat ilmakuplat ja siitä sitten nielaisin kapselin (toki tätä ennen kysyin hoitajalta lupaisiko hän että kapseli löytää itse ulos kehostani ja näin hän lupasi). Hoitaja kertoi tutkimuksen kulun ja miten päivä etenisi ja asensi minulle olkalaukun jossa oli pieni laite joka rekisteröi kokoajan kapselin kuvaamaa matkaa sisuksissani. Ensiksi sain lähteä kävelylle ja pyöriä sairaalan käytävillä tunnin verran jonka jälkeen olisi ensimmäinen kurkistus laukkuun jotta nähtäisiin oliko kapseli jatkanut matkaa vatsalaukustani pohjukkais-suoleen ja sieltä ohutsuoleen ja näin oli onneksi käynyt. Jollei kapseli olisi jatkanut matkaansa, olisi se pitänyt onkia sieltä haavilla, jonka vuoksi olisi ollut pakko suorittaa vatsalaukun tähystys.

Tämän jälkeen klo 9 sain lähteä 5h pois sairaalan alueelta. Klo 10 sain juoda lasillisen nestettä ja klo 12 sain syödä kiinteän lounaan normaalisti. Klo 14 oli aika palata sairaalalle katsomaan oliko kapseli edennyt paksusuoleeni ja näin ei kuitenkaan vielä ollut käynyt joten tunniksi taas liikkeelle ja takaisin. Hoitaja katsoi noin 20min kuvaa suolistostani ja totesi ristin kuvan muodostumisen näytölle varjona tarkoittavan että kapseli oli nyt paksusuolessani joten sain lähteä kotiin.

tutkimuksen ajan olalta roikkuva laukku

Kapselikuvauksen tulos: Ei löydöksiä.

Nyt gastron puolella oltii tehty minulle kaikki mahdolliset tutkimukset joten minun oli aika varata tk:sta aika perus lääkärille ja miettiä hänen kanssaan mitä tutkittaisiin seuraavaksi.

Päätös: Sydämen Holter-tutkimus koska lääkäri epäili kohtauksillani olevan yhteys verenpaineeseen/sydämen toimintaan.

-E

Ravintoterapeutilla käynti

Ruokaremppa

Sain melko pian lähetteen tyksin ravintoterapeutille. Olin pitänyt muutaman viikon ajan ennen käyntiä ruoka päiväkirjaa jotta terapeutin oli helpompi nähdä mitä söin ja milloin ja sen pohjalta alkaa suunnittelemaan uutta ruokalistaani.

Söin tuolloin noin 5krt päivässä mutta hieman liian pieniä annoksia joten muutoksia oli edessä. Keskustelimme ruokailuistani ja määristä ja aloimme siltä pohjalta rakentamaan uusia annoskokoja.

Terapeutti ohjeisti näin ja kertoi tämän kyllä nostavan painoani jos painonlaskun syy olisi liian vähäisessä ruuan saannissa.

Aamupala: 2kpl leipää joissa levite, juusto x2, leikkele x2 ja jokin vihannes  per leipä, lasillinen maitoa ja 4palaa suklaata

lounas: iso kanafile, 2,5dl riisiä, kasviksia, lasi maitoa

välipala: 2,5dl mysliä + maustamaton jogurtti ja hedelmä

päivällinen: 150g lihaa, perunaa, kasviksia, salaattia + salaatin kastiketta

iltapala: 2kpl leipää, levite 2x juusto, 2x leikkele per leipä, lasillinen maitoa

Voisin mahdollisesti lisätä vielä yhden välipalan lisää päivä aterioihini jos siltä tuntui että vain saisin sen syötyä.

Saihan sieltä ihan ok neuvoja mutta ei se mielestäni sen hinnan väärtti ollut. Minulle olisi voinut vaan sanoa lääkäri että lisää annoskokojasi hieman.

Ja tästä taas gastron polille josta lähete kamera kapselikuvaukseen ja lisä labroihin.

-E

Gastroskopia

 vatsalaukun tähystys

Tähän tutkimukseen oli huomattavasti helpompi valmistautua kuin suolen tähystykseen sillä tässä täytyi ainoastaan vatsalaukun olla tyhjä. Eli edellisenä iltana tuli lopettaa syöminen eikä tutkimus aamuna saanut enää juoda mitään jotta vatsalaukku olisi todella tyhjä.

Olin pyytänyt etukäteen vieläkin järeämpää rauhoittavaa kuin viime kerralla koska siitä en kokenut olevan kyllä yhtään rauhoittavaa apua enää tutkimusta tehdessä. Sieltä pilleri kiikutettiin suuhuni ja hetken päästä riemu repesi.. Hihittelin ja tuijotin seinää vuorotellen. Ajatusten kulku oli todella heikkoa ja jos minulta jotain kysyi, kesti hetken että osasin vastata.

Tutkimus huoneeseenkin menin hilpeillä mielin ja purskahdin nauruun vielä tutkimus sängylle istuessani. Lääkäri vaikutti mukavalta eikä turhaa aikaillut vaan laittoi minut makaamaan sängylle ja asetti suuhuni ”palikan” jonka läpi putki sujautettiin ruokatorven kautta mahansuuhun ja sieltä mahalaukkuun ja pieni kurkkaus pohjukkais-suolen alkuun. Lääkäri toimi salaman nopeasti ja minä koitin hengittää suun ja nenänkautta isoja hengityksiä. Olin lukenut että siitä olisi apua tutkimuksessa jotta minua ei niin paljoa yökätyttäisi.. Yökkäilin ainoastaan siitä kohtaan kun letku vietiin ruokatorveen. 

Lääkäri selitti koko tutkimuksen ajan mitä hän minulle teki ja nappasi perus koepalat järkyttävällä vauhdilla. Tämä lääkäri ainakin oli oikeassa työssä ja teki sen kaikenlisäksi ihan mielettömän hyvin ja rauhoitti potilasta olemuksellaan.

Tutkimus tulos: ruokatorvi terve, ei esofagiittiam mahansuu varsin väljä (voi aiheuttaa refluksin kaltaisia vaivoja, eli ruuan nousua ruokatorveen, närästystä ja röyhtäilyä), ventrikkeli laajenee normaalisti, ei kasvaimia tai ulkuksia. limakalvo normaali. Pylorun, bulbus ja laskeva duodenum normaalit. Rutiinibiopsiat 1 duodenum , 2 antrum, 3korpus. Fundus-kardiaseutu normaali muutoin mutta hiatus väljä.

Eli tästäkään tutkimuksesta ei löytynyt syytä vaivoilleni.

Soittoaika gastrolle ja sieltä lähete ravintoterapeutille jossa yritettäisiin saada painoni lasku hallintaan oikeilla ruokamäärillä. 

-E

Vatsan alueen ulträänitutkimus

Vatsan alueen ulträänitutkimus x2

Aika alkuvaiheessa sairastumistani sain lähetteen terveyskeskuksen ulträäni lääkärille. Ja myöhemmin Tyksin T-sairaalan erikoislääkärille.

Ohjeistus ennen tutkimusta: (tutkimus aamupäivällä) Olkaa tutkimuspäivänä vähintään 6tuntia syömättä ennen tutkimusta. Vettä saa ja olisi hyväkin juoda. Hiilihappoiset juomat, kahvit, tupakka, purukumi ovat kiellettyjä, koska ne aiheuttavat ilmaa vatsaan. Ottakaa säännöllisessä käytössä olevat lääkkeet veden kanssa. Tutkimuksessa pitäisi virtsarakon olla täynnä, joten älkää käykö virtsaamassa tuntiin ennen tutkimusta, mikäli mahdollista.

Molemmilla kerroilla tutkimus oli melko samanlainen, toisella kertaa hieman vaan laajempi. Tutkimus ei ole millään lailla kivulias, kylmä siinä vain tulee mutta tämä mielestäni melkoisen pieni ongelma.. Lääkäri laittoi geeliä ja rupesi toteuttamaan tutkimusta käyden läpi kaikki sisäelimet joita ulträänellä havaitsee. Molemmilla kerroilla lääkärit kertoivat mitä milläkin hetkellä katsoivat, mittasivat tai etsivät. Tutkimuksessa maataan selällään ilman paitaa, hieman housuja laskien jotta päästään kunnolla alavatsan alueelle myös. Tyksissä ultrattiin vielä kyljetkin ja välillä piti vetää keuhkot täyteen ilmaa ja pidättää hengitystä hetken aikaa jotta jokin elin näkyisi paremmin.

Kummastakaan tutkimuksesta ei löytynyt mitään poikkeavaa, kaikki vaikutti normaalilta joten sain lähteä kotiin ja varata uutta soittoaikaa lääkärilleni joka päättäisi mitäs seuraavaksi tutkitaan.

Lisää labroja, näytteitä, viljelyitä sekä kolonoskopia edessäpäin.

-E