ja lisää tutkimuksia....
Tämän tähystys on tutkimus jonka avulla kuvataan
ruoansulatuskanava. Kamerakapselitähystys soveltuu parhaiten ohutsuolen
tutkimiseen. Se ei korvaa mahalaukun eikä paksusuolen tähystystä mutta nehän
mulle onkin jo tehty.
Tähän tutkimukseen ei tarvinnut myöskään tyhjennystä
suorittaa mutta ruokailu tulee lopettaa tutkimusta edeltävänä päivänä klo 12.
Mehua jotka eivät sisällä hedelmälihaa, mehukeittoja tai apteekista saatavia
energiajuomia voi nauttia jottei tule liian heikko olo.
Kuitenkin 8h ennen tutkimukseen tuloa täytyy lopettaa
näidenkin nesteiden nauttiminen, se ei kohdallani heikotuksia aiheuttanut koska
pääsin tutkimukseen heti aamusta.
![]() |
kamerakapseli |
Tämän jälkeen klo 9 sain lähteä 5h pois
sairaalan alueelta. Klo 10 sain juoda lasillisen nestettä ja klo 12 sain syödä
kiinteän lounaan normaalisti. Klo 14 oli aika palata sairaalalle katsomaan
oliko kapseli edennyt paksusuoleeni ja näin ei kuitenkaan vielä ollut käynyt
joten tunniksi taas liikkeelle ja takaisin. Hoitaja katsoi noin 20min kuvaa
suolistostani ja totesi ristin kuvan muodostumisen näytölle varjona
tarkoittavan että kapseli oli nyt paksusuolessani joten sain lähteä kotiin.
Kapselikuvauksen tulos: Ei löydöksiä.
Nyt gastron puolella oltii tehty minulle kaikki mahdolliset
tutkimukset joten minun oli aika varata tk:sta aika perus lääkärille ja miettiä
hänen kanssaan mitä tutkittaisiin seuraavaksi.
Päätös: Sydämen Holter-tutkimus
koska lääkäri epäili kohtauksillani olevan yhteys verenpaineeseen/sydämen
toimintaan.
-E
Be First to Post Comment !
Lähetä kommentti