Mietitään hetki

Huomasin eilen vanhan ystävän jakaman lainatun tekstin facebookissa. Aiheesta, josta monesti puhun ja johon puutun, kun kuulen jotain josta en näe faktoja suoraan edessäni. Nimittäin siitä mistä tietää toisen sanoman olevan juurikin niin kun puhutaan jostain, joka ei ole paikalla vaikuttamassa. Tai tilanteesta jota et ole ollut itse todistamassa, onko edes asiaa kertova ollut? Mistä tietää asian olevan tietyllä tapaa ja onko sillä toisaalta edes merkitystä, jos asia ei tuo mukanaan mitään hyvää tai hyödyllistä.

Teksti meni jotakuinkin näin:

Tapaat tuttavan, joka haluaa kertoa sinulle asian, jonka on juuri hetki sitten kuullut toiselta.  Ennen kuin annat tuttavan kertoa, pyydät häntä läpäisemään pienen testin, joka on nimeltään "kolmoissuodatintesti". 

Tuttava ihmettelee, joten kerrot hänelle testin kulusta ja pyydät häntä kokeilemaan suodattamaan sen jota hän on sanomassa. Ensimmäisen osion nimi on "totuus". Eli kyseenalaistat tuttavasi, onko hän varma että se mitä hän aikoo sinulle kertoa, on todella totta?

Tuttava vastaa kielteisesti ja kertoo kuullensa asiasta itseasiassa ohimennen. Näin ollen tuttava ei voi itse tietää onko asia totta vaiko ei. 

Pyydän häntä siirtymään seuraavaan kohtaan testiä, joka kantaa nimeä "hyvyys". Kyseenalaistan asian, jota en vielä ole kuullut, kysymällä: "Onko se, jota aiot minulle seuraavaksi kertoa, niin jotakin hyvää tästä ihmisestä, jonka myös minä tunnen?"

Tuttava vastaa jälleen kieltävästi ja hieman hämmentyy, asia on ennemminkin huonoa. Tämän jälkeen hän koittaa jatkaa lausettaan: "mutta...". Jolloin keskeytän vastaamalla: "Eli aiot kertoa minulle tuttavastamme jotakin pahaa, etkä edes tiedä sen olevan totta?"

Tuttavani hieman jo nolostui, mutta kerroin testissä olevan vielä yksi vaihe jäljellä. Sillä osiolla testin voi vielä läpäistä. Se osio kantaa nimeä "hyödyllisyys", eli onko tiedosta minulle jotakin hyötyä?

Saan jälleen kieltävän vastauksen ja jatkan: " Eli aiot kertoa minulle asian joka ei ole totta, eikä hyvää, eikä siitä ole minulle mitään hyötyä, miksi edes aloit kertomaan siitä minulle?"

En ole koskaan ymmärtänyt, selän takana puhumista. En sitä, miten kerrotaan toisesta jotain josta ei ole faktoja. Miten uskotaan kuulopuheisiin ja mennään itse saman asian vietäväksi, elämään toiselta kuultu totuutena ja tehdään oma johtopäätös sen mukaisesti. Mun mielestä ahdistavaa ja melko surullistakin! 

Ja muista, jos joskus kuulet itsestäsi jotain, jonka tiedät olevan valhe. Ei ole mitään merkitystä, mitä joku toinen ajattelee. Kun tiedät itse totuuden ja pystyt seisomaan sen takana, on kaikki aika hyvin. 

Ihanaa viikonloppua. Ajattele.

Rakkaudella Elisa 

8kk

Miten paljon pelkäsin, miten paljon jännitin. Miten monet tunteet hengitin läpi mielen pyörteiden, odotuksen aikana. Nyt 8kk myöhemmin kaikki on edelleen aika kivasti kuitenkin, vaikka välillä kropan olotilat on jännittänytkin. Ihan kuin ensimmäistä kertaa pääsisin  kertomaan kesken vauva-vuoden siitä kunnolla muistaen, enkä sumussa kivusta. Niinhän se onkin, nyt toisella kertaa on asiat ihan erilailla. Miten järjettömän tärkeää oma terveys on, tai edes hieman paremmin nukutut yöt mitä viimeksi. Ne on ihan ihan tosi tärkeitä juttuja ja olen sen tiedostanutkin. Aina tulee vaiheita haasteineen, mutta nyt on kuitenkin suurimmalta osin mennyt ilman tunnetta selviytymisestä. Enkä sano etteikö tässä omia haasteita olisi ollut, mutta se kaiketi kuuluu asiaan, enkä pumpulia alleni tarvitse ollakseni onnellinen.

Ja mitä tulee näihin perinteisiin juttuihin, pienen kanssa... Joskus nukutaan paremmin, joskus huonommin. Jossain vaiheessa ne pienet yleensä kuitenkin lopulta alkaa nukkua yönsä ja se tieto tuntuu helpottavalta. Tähän hetkeen kuuluu tämä ja se siitä. Välillä tehdään hampaita tai etsitään sopivaa ruoka-ainetta. Ne on niitä perinteisiä juttuja kuitenkin. Tähän vuoteen kuuluu lukemattoman monta hetkeä. Ja rakastan jokaista niistä koko sydämestäni.

Yöt meillä menee tosiaan vaihtelevasti heräten 2-5krt/yössä, mutta just silloin kun heräämisiä tulee vaan se kaksi, on fiilis kuin voittajalla, heh. Voisi olla hunomminkin! Esikoisen kanssa tottui monen moiseen ja ne kokemukset on tuoneet helpotusta osakseen, näihin hetkiin nyt tässä. 

Vauva oppi istumaan, konttaamaan, nousemaan ylös, ottamaan tuetusti askeleita sekä karhukävelyä, yhdessä viikossa. Uskon senkin vieneen näitä vauvan unia muille maille. Sanotaan, miten vauva elää yöllä läpi päivällä opittua ja elettyä. Kuulostaa loogiselta.

4kk päästä meillä juhlitaan jo 1-vuotiasta, 5kk päästä ensimmäistä hääpäivää ja siitä taas reilu kk eteenpäin, esikoinen puhaltaa kakusta SEITSEMÄN kynttilää! Olen niin kiitollinen tästä hetkestä tässä, eletystä elämästä takana ja tulevasta. 

Ihanaa keskiviikkoa ja kaikkea parasta tulevaan! <3 

-Elisa 

Kyllähän se sattuu

Viime viikon lauantaina lähdettiin Jaakon kanssa ensimmäistä kertaa ulos,  yhdessä vauvan syntymän jälkeen. Jotenkin ajattelin, että ei tässä mitään sen ihmeellisempää. Mummi tulee hoitamaa (meille kotiin) ja hän on Veetäkin aina hoitanut, pikkaisesta lähtien. Hän on Jiillekkin tutuksi tullut ihminen ja tietää mistä toinen tykkää. Parempaa hoitajaa en siis olisi voinut edes toivoa, mutta kyllä se "laastarin repiminen" silti vaan sattui ihan saakelisti, jälleen kerran!  Veen eka kerta hoidossa oli aikanaan itselleni,ihan mielettömän vaikea, vaikka kuinka kukaan ei minua pakottanutkaan siihen silloinkaan luonnollisesti. Mietin paljon myös muutakin, kuten mitä jos vauva on kovin itkuinen tai ei nukahda hyvin jne. Mietin miten tuntuu vähän väärältä laittaa joku toinen hoitamaan tilanne, jotta itse pääsen tekemään jotain muuta. Se on jotenkin niin tunteita herättelevä asia, joka samalla sattuu kun tekee sitten myös hyvääkin. Kunhan vaan pääsee sinne viihteen puolelle taikka yleisesti aikuiseen seuraan hetkeksi. Pieni tuulettuminen tekee monesti kuitenkin hyvää.

Edeltävänä iltana alkoi jo ahdistamaan seuraava päivä melkolailla. Halisin pikkuista ja höpöttelin seuraavasta illasta, vaikkei hän tietysti ymmärtänytkään sanojani. Kirjoitin Mummille valmiiksi lapulle maito määrän ja nappasin pari kuvaa (jonkun mielestä hullua! :D) missä asennossa pieni parhaiten nukkuu jne. Mä olen itse aina rakastanut kuulla kunnon "ohjeet" ja vinkki vitoset, mistä esim. hoidossa oleva lapsi pitää. Näin ajattelen lapsella sekä hoitajalla olevan helpointa yksinkertaisesti. Tuo se myös pienelle turvaa, joka ei vielä edes ymmärrä olevansa erillinen ihminen äidistään. Kaiken ne aistii ja mikä onkaan sen tärkeämpää, kuin asiat jotka ovat tuttuja, sekä tietysti hellä ja huolehtiva syli ja se maito! 

Noh, pikkuruisesta jännityksestä huolimatta lähdettiin ja hyvä niin. Mulle paras "nollaus" vaikka en nyt sellaista tuntenutkaan kaipaavan erityisesti, mutta kumminkin. Niin on musiikki, se on ollut sitä aina. Mentiin kuuntelemaan muutamaa esiintyjää festareille ja vitsit miten nautin. Ympärillä rakkaat ystävät ja tuo tuore aviomieheni. Ihan parasta! <3 Tyttöjen kanssa tanssittiin, tuttujen kappaleiden tahtiin ja fiilisteltiin festareiden tunnelmaa. Itse en ole Veen odotuksen jälkeen juonut enää alkoholia, vaikka en itseäni absolutistina pidäkään. Ehkä itselläni jäi "tapa päälle" raskauden aikana ja nykyään näin 7 vuotta myöhemmin, en enää osaa edes ajatella asiaa. Syntymähumalalla mennään ja samalla lailla mukana kuten ne muutkin. Plussana ehkä se muistin pysyminen ja asioiden todellisen ymmärryksen laita yön pikkutunneilla, koska krapulaiselta tuntuu ilman sitä alkoholiakin seuraavana päivänä. Se on jo vähän väärin kyllä, heh. Ehkä valvominen ja yöllinen tanssiminen saa olon huonoksi tai jotain.

Loppu hyvin kaikki hyvin! Kotona odotti rauhallista unta uinuva pikkuinen, joka heräsi melko pian itse syömään rinnalle, meidän kotiuduttua alku yöstä.

Itse ajattelen, että ei ole oikeaa taikka väärää aikaa laittaa lasta hoitoon. Kukaan toinen ei ole oikeutettu määrittelemään milloinka on sopiva hetki. Toisille se on kk synnytyksen jälkeen, toisille vuosi tai kolme. Mun mielestä, niin tässä kuin kaikessa muussakin, on hyvä luottaa siihen, mikä omasta mielestä on parhainta milloinkin. Mielipiteitä tulee aina olemaan, suuntaan ja toiseen. 

Aurinkoa ja kaikkea ihanaa uuteen viikkoon.

-Elisa

Soseita vaiko sormin

Kerroin äidilleni sormiruokailu suosion kasvusta, josta hän oli aluksi hieman hämillään. Hyvällä tavalla naureskellen, kuten yleensäkin kyllä. Äidille on ihan parasta puhua kaikista mietinnöistä, hän ei koskaan lyttää mitään, kertomalla miten on tehty jo vuosikymmenien ajan tietyllä tapaa. Vaan mielenkiinnolla kuuntelee ja keskustelee. Äidin hihitellessä ajatuksen karatessa: "Elisa meinaatko  nyt siis antaa perunan kokonaisena Jiin käteen ja siitä hän sitten oppii syömään, sano nyt vielä ettet edes keitä sitä?" Ei, en meinaa.. Enkä myöskään ajatellut jättää soseita pois, vaan hyödyntää kumpaakin vaihtoehtoa, sormiruokailun suosiosta huolimatta! Sohaisenko muurahaispesään sanoessani näin? Ehkä jonkun, keskusteluja sormiruokailusta käydään melko määrätietoisin sanoin ja soseet ovat toisille kuin punainen vaate. Itselleni ei, koska en näe syytä miksei kumpikin tapa olisi toimiva ja sopiva.

Yleisimpiä vastauksia kiinteiden aloituksesta sormiruokaillen on: "Kun valmiudet löytyy, niin aloitetaan." , "Minä en ainakaan aio syöttää lastani, hän syö itse kun olemassa on valmiudet." Oli pakko selvittää nämä valmiudet, koska vielä 6-vuotta sitten en ollut vastaavaa edes kuullut. Soseutettua alettiin antamaan, kun maito ei enää tuntunut riittävän yksin ja sormiruokailua käytettiin lisänä jos sotku ei haitannut.

Mitä nämä valmiudet sitten ovat?

• Lapsi kiinnostuu muiden ruokailusta ja tavoittelee ruokia.
• Lapsi istuu tuetusti syöttötuolissa, taikka tukevasti pystyssä aikuisen sylissä.
• Saa itse napattua ruuan käteensä ja vietyä sen suuhunsa.
• Osaa käsitellä ruokaa suussa niin, ettei työnnä kielellä kaikkea suoraan ulos.

Siinä taitaa olla tärkeimmät lähtökohdat listattuna. Niin ja iän sanotaan olevan ok 4-7kk kohdilla tähän sopiva, lapsen valmiuksista riippuen.

Me aloitettiin eilen perinteisellä perunalla, haarukalla muussasin ja laitoin hieman äidinmaitoa sekaan. Lusikalla syötin, vaikka tämä pieni jo suuhunsa kädellään löytää. Hän on nyt viikon vajaa 5kk, enkä koe että mikään muu tapa olisi ollut sen parempi vielä hänelle. Hän kun ei vielä ole tarpeeksi "kypsä" rangaltaan istumiseen, vaikka pystyyn hakeekin. Enkä yksinkertaisesti halunnut aloittaa isoja paloja kakoen. Esikoisen kanssa mentiin samoin ja motoriikka on aina ollut varsin hyvä, jopa edistyneempi, vaikka ruokailut aloitettiin lusikalla ja syöttäen. Voihan sitä lapsen käteen ja eteen viedä muutakin kuin ruokaa ja suuhun ne kaikki muukin hakeutuu vielä pitkään. En myöskään muista, että se olisi jotenkin häirinnyt meidän muiden ruokailua, jommankumman aikuisen syöttäessä Veetä. Se tuntui luonnolliselta, siihen elämänvaiheeseen sopivalta ja kuuluvalta. Oma ruoka on silti tultu syötyä samalla, vaikka toisessa kädessä lusikka olikin Veetä varten. 

Jii on ollut parin vk ajan jo äärettömän kiinnostunut meidän muiden ruokailusta ja nyt tuntui sopivalta aloittaa maistelut. Maito tulee olemaan edelleenkin pääravintona 6kk ikään, mutta siihen asti mennään uusia makuja maistellen sen rinnalla.

Millä ja milloin teillä on aloitettu/aloitetaan maistelut? 

Ihan parasta viikonloppua.

-Elisa

4kk täysimetystä

Jokaisen tiheänimun, hulinan ja milloin minkäkin lipomisen sekä ähinöiden kohdalla, tähän pisteeseen pääsy on tuntunut hyvinkin haastavalta ajatukselta välillä. Mutta hei, tässä ollaan ja ihan sairaan siistiä! Olen onnistunut ruokkimaan kuopuksen pelkällä rinnalla ekasta päivästä tähän pisteeseen ja tunnen super onnellisuutta siitä. Tämä imetys kun ei kaikille ole itsestäänselvyys, mitä sen sujumiseen tulee. Toisilla on huomattavasti enemmän haasteita onnistua ja toisilla homma toimii ilman yhtäkään ongelmaa. Siksi haluankin korostaa miten jokainen maito, tuli se sitten tissistä tai pullosta korvikkeena on asia jota en koskaan lähtisi itse arvostelemaan. Tiedän todella miten homma voi tyssätä jo alkumetreille.  Alusta asti lähdin ajatuksesta, miten jokainen päivä on eteenpäin ja jokainen vaihtuva viikko uuteen, on jo todella hyvä. Koitin olla luomatta liian suurta painetta ja uskottiin homman onnistumiseen kikka kolmosiin luottaen, joista kuulin sekä luin PALJON tällä kertaa etukäteen.

Imetykseen valmistautumisesta ennen vauvan syntymää pääset lukemaan täältä. Sekä alkuviikoista imetys hommissa täältä.

Nyt on takana tosiaan tuo 4kk raja, jonka jälkeen neuvolasta kerrotaan, miten vauvalle voi alkaa antaa maisteluannoksina kiinteitä, maidon kaveriksi. Kuitenkin 6kk asti suositellaan maidon olevan pääravintona rintaruokitulle pienelle. Jotkut jatkavat 6kk pelkkää täysimetystä ja toiset ovat tässä vaiheessa jo aloittaneet kiinteät. Me ajateltiin mennä maidon kanssa vielä ainakin tämä viikko, ehkä seuraavakin, ehkä 5kk tai jopa sinne 6kk, jos vauvan kasvu ja tyytyväisyys pysyy sellaisena, että näin on vielä hyvä. Kiinteillähän ei suositella korvattavan pääravintoa vielä, vaan 6kk asti pelkän rintamaidon sanotaan olevan niin super ravinteikasta, ettei muuta tarvita. Katsotaan edelleen päivä kerrallaan, miten pienen kiinnostus meidän ruokia kohtaan heräilee ja miltä vaikuttaa.

Esikoisen kohdalla käskettiin neuvolasta aloittaa vellin juottaminen 2,5kk kohdalla ja peruna aloitettiin 3kk. Nyt näin jälkikäteen en olisi moiseen ryhtynyt, vaan mennyt maidolla kuitenkin inan pidempään, mutta enpä osannut kyseenalaistaa. On ihan syy, miksi masuun ei kannattaisi laittaa muuta liian aikaisin, suolistolle kun on tärkeää antaa aikaa kehittyä.

Miten ja milloin aloititte kiinteät? Sormiruokaillen vai soseilla? Itseä jotenkin houkuttaa sormiruokailun kokeilu, vaikka kyllä jännittää antaa vauvalle pala esim bataattia ilman soseuttamista. Iiik. No, mietitään sitä vielä.

Ihanaa viikonloppua ja aurinkoa päiviin.

-Elisa

Tunnereaktio

Tunnereaktio = mielenliikutus. Sana tunnereaktio kuvataan olevan tunne, joka ilmenee nopeissa ja yllättävissä tilanteissa. Tunnereaktiota kuvataan myös sellaisena, jota ei voi säädellä. Väitän vahvasti vastaan toisen väittämän kohdalla.

Kuten sanonta, miten "jokainen tunne on matkustava opettaja", osuu ja uppoo elämään hyvin. Miksi hävetä herkkyyttä, ahdistua tuntemastaan tunteesta, kun siihen voisi yrittää pureutua pintaa syvemmältä käsin ja pitää rikkautena kykyä tuntea. Miettiä mistä jokin johtuu, eikä antaa pallon paisua räjähdykseen asti.

On tärkeää että tunnemme ja on melko upea fiilis ymmärtää tunnetta, joka on joskus saanut nollasta sataan räjähtävän reaktion ilman ymmärrystä miksi. Kukaan ei "vain ole tämmöinen" ja sillä sipuli. Jokainen on muovautunut vuosien mittaa tiettyihin reaktio-malleihin, jotka ovat kehittyneet jostakin. Samalla olemme muovautuneet eri luonteisiksi ihmisiksi. Se miten joku kestää kovaakin painetta, voi se olla toiselle liikaa tietyssä tilanteessa. Kun taas jossakin toisessa tilanteessa, voi kaksi erilailla painetta sietävää vaihtaa paikkaa keskenään, kun tilanne onkin eri. Joku loistaa paineensietokyvyn kanssa työssä, kun taas kotona kova paine/vaatimukset, voi olla aivan liikaa. Ja taas toinen, kotona tuhannen asian puhaltaessa päälle, kestääkin erilailla mitä työn aiheuttamassa paineessa.

Kun joskus aloin tekemään töitä itseni kanssa, en osannut edes kuvitella esim. mistä oma vahva tunnereaktioni tietyssä tilanteessa aina johtui. Itseäni ärsytti suuresti käytökseni, reaktio, joka ei tuntunut yhtään sisäiseltä itseltäni. Koin huonoa omaatuntoa ja harmitusta, miksen osannut hillitä tunnetta. Myöhemmin ymmärrettyä, miten ei todellakaan olisi kuulunutkaan vain tukahduttaa, vaan ennemminkin kuunnella mistä tunne yritti niin kovin kertoa. Tunne viesti siitä, miten ylikuormittuneena on hyvä hengittää hetki rauhassa, hoitaa yksi asia kerrallaan viiden sijaan ja hengittää hetkelle, ihan vaan itselleen. Ymmärrettyäni sen, alkoi reaktio muuttumaan ja muovautumaan ymmärrettäväksi. Nyt ymmärrän miksi ahdistuin, stressaannuin ja kiukustuin. Nyt kun osaan pukea sanoiksi, kertoa kun tarvitsen rauhaa ympärilleni herkkyyteni vuoksi. On myös muiden helpompi ymmärtää, jos tarvitsen hetken ihan vaan itselleni.

Koitin paeta kehoni viestimää sanomaa. Miten loogiselta se tunne nyt kuulostaakin kun ymmärrän sen. Reaktio koitti jokaisella kertaa viestiä siitä, mikä oli itselleni liikaa. Taidan olla jossain määrin erityisherkkä ja kun en kyennyt kaikkeen miljoonaan asiaan yhtäaikaa monen vaatiessa lisää samanaikaisesti, tukehdutin itseäni. Eikä tunne ole läsnä päivittäin tai edes viikottain. Joskus kuitenkin ylisuorittajana huomaan, miten vahva tunne hiipii iholle. Silloin on aika höllätä ja helliä itseäkin. Omaa tapaa tuntea ja aistia, ilman huonoa omaatuntoa. Silloin olen myös muille sitä todellista itseäni, enkä poukkoileva ylisuorittaja stressipäissäni.

Oletko joskus pysähtynyt kunnolla miettimään, miksi tunnet tai regoit tietyllä tapaa? Ymmäränyt miten monelle reaktiolle on syy ja se ei tee sinusta vaan sitä "tällainen vain olen". Olet niin paljon muutakin.

Ihanaa viikkoa.

-Elisa

Olet hyvä noin

Päivällä kuvailin uusia kuvia instagramin feediä varten, olen aina rakastanut kuvaamista ja nyt jotenkin ihan erityisen inspiroitunut siitä.  Kuvia jälkeenpäin katsellessa silmäni kiinnittyivät kuitenkin vatsaani. Sadasosasekunnin mielessä kävi ajatus miten kuva täytyy rajata mahan yläpuolelta, kunnes palauduin takaisin tuosta vanhasta ajatuksesta ja pelosta.

Mietin, miten olen synnyttänyt 2kk sitten toisen lapseni ja nyt murehdin jostain hemmetin pienestä renkaasta vatsani ympärillä. Kasvatin mahan sisällä kokonainen ihmisvauvan alusta loppuun asti toistamiseen ja nyt mietin näkyykö vatsallani ylimääräistä. Nyt tätä kirjoittaessa tunnen itseni jo ihan hölmöksi ja päätin siltä istumalta lisätä kuvan ilman rajausta. Siinä olen ja jos jotakuta sattuisi häiritsemään ulkomuotoni, ei se saa olla itseltäni pois. Voin hyvin ja sen koen olevan tärkeintä. Ryhtikin suoristuu ajanmyötä ja vyötäröni kokoon voin vaikuttaa ihan itse, kun sen aika on. Nyt on aika nauttia ja nuuhkutella uusinta tulokasta, eikä todellakaan stressata sitä miltä vartaloni muoto näyttää. Tiedostan myös miten nopeasti vatsa lähti palautumaan ja miten turha ajatus oli vaikkei niin olisikaan.

Jokaisen ihmisen kauneudesta voisin puhua tunti tolkulla, juuri sellaisena mitä kukin on olematta jotakin muuta. Kunpa kenenkään ei tarvitsisi tuntea epävarmuutta omasta ulkonäöstään, tiedän kuitenkin monen kamppailevan oman itsensä hyväksymisen kanssa. Vaikka omaankin mieleen eksyy joskus ajatus, miten jokin kohta kehossa voisi olla jotain muuta. Tiedän silti olevani ihan hyvä näin, itselleni sopiva ja jopa ainutlaatuinen, kuten sinäkin.

Voin myöntää ajatelleeni miltä keho näyttää toisen lapsen jälkeen, miten kroppa palautuu toisella kertaa ja mitä jos lihon ihan hillittömän paljon? Samalla kun pinnallinen ajattelu aiheuttaa ahdistusta, on se kai melko yleistäkin pohdintaa.

Jos näkee itsensä sopimattomana, on aivan sama montako kehua itsestään siihen hetkeen saa. Kun ajatus on syvällä itsessä, ei sitä poista siinä hetkessä sanat miten toisesta näyttää hyvältä. Sen ajatuksen poistuminen päästä vie enemmän aikaa ja työtä oman itsensä kanssa.

Miksi itseä kohtaan on niin helppoa olla kriittinen ja muita katsoessa ajatella, miten hyvältä jotkut toiset näyttävät?

Itse näen kauneutta jokaisessa, rakastan erilaisuutta ja sitä miten arvokkaasti eri kokoiset ja näköiset ihmiset kantavat itsensä ollessaan sinut itsensä kanssa. Epävarmuuden näkyessä minua surettaa, kunpa jokainen uskaltaisi kantaa itsensä omana itsenään, ajattelematta olevansa jotenkin huonolla lailla erilainen tai sopimaton.

Ja kun mietin mitä haluan pojilleni opettaa ulkonäöllisistä asioista, tunnen itseni entistäkin hölmömmäksi, hetkellisen ajatukseni vuoksi. Haluan heidän ymmärtävän, miten sopivia ja ainutlaatuisia he ovat, juuri sellaisina mitä ovat. Sekä sen, miten meitä on erilaisia ja siinä se rikkaus piileekin. Toivon pojille tervettä itsetuntoa, itsensä hyväksymistä ja erilaisuuden ihannointia. Samaa toivon myös kaikille muille ja itselleni häiriön iskiessä kylään ajatuksiini.

OLET HYVÄ JUURI NOIN.

Aurinkoa pääsiäiseen.

-Elisa

P.s Instagramin puolella pääset aktiivisemmin kurkkaamaan arkeamme ja arvontaankin ehtii vielä osallistua! :)

Imetys hommia

Se mikä esikoisen imetyksessä meni päin honkia, on onnistunut nyt toisen kohdalla helpommin tai noh, onnistunut ainakin. Kirjoitin imetykseen valmistautumisesta ennen vauvan syntymää, siitä pääset lukemaan täältä.

Miten meillä on nyt sitten mennyt?

Aloitetaan synnäriltä, jossa teki mieli purra tyynyä ja tihrustaa itkua jokaisen imetyksen kohdalla. Sattui se nimittäin aluksi PALJON, kuten Veenkin kohdalla. Siihen liitettynä jälkisupistukset (jotka yleisesti tulee uudelleensynnyttäjälle) oli olo imetyksen aikana kurja. Sanoin Jaakolle monesti, miten ihmettelen synnyttäneeni kokonaisen lapsen hetki sitten ja nyt tuntuu kuin sekoaisin imetyksen aiheuttamaan kipuun ja jälkisupistuksiin. Onneksi suurin kipu oli kuitenkin ainoastaan imettäessä, eikä jatkuvaa. Oli siinä siis runsaasti aikaa nauttia myös alun ihanuudesta, pienestä uudesta ihmisestä, elämän ihmeestä.

Mitä tein/tehtiin toisin? Otin rintakumin käyttöön heti alussa, sen uskon estäneen rintojen rikkoutumisen. Sairaalan sähköpumpulla tyhjensin rinnat ainoastaan kerran, estääkseni niin sanotun liikatuotannon tuossa vaiheessa. Maito kun ei tuntunut muutenkaan mahtuvan rintoihin, saati vauva ehtinyt niitä tyhjentämään, pahin pingotus oli kuitenkin saatava pois. Lisäksi kylmät rikotut kaalinlehdet (vanhankansan kikkakolmonen), oli totaalisen hyvä!

Imuotetta tarkastettiin sairaalassa usein, muutama kätilö oli perehtynyt imetykseen ja ihanaa että nyt oli näin. Kotiutumisen jälkeen pahin pingotus tasaantui ja pystyin lisäksi jättämään rintakumin pois toisen viikon kohdalla. Aluksi imetin joka toinen kerta kumilla ja jokatoinen ilman, näin rinta tottui ärsytykseen ja nyt mennään viidettä viikkoa jo ilman. Kipu hävisi siinä 2-3 viikon kohdilla, näin ollen jokainen kyynel silmäkulmasta valuen pienen tarttuessa kuin piraja kiinni, oli se sitä mitä se vaati! Tottumista ja imetyksen onnistumiseen uskomista ja ennenkaikkea sen onnistumisen halua.

Nyt takana on 6,5vk TÄYSIMETYSTÄÄÄÄÄ!!! Olen hullun onnellinen jokaisesta päivästä ja täydestä viikosta joita ollaan yhdessä pikkuihmisen kanssa saavutettu! Takana on kylläkin myös neljä rintatulehdusta, jotka saa turhautumaan hetkellisesti. Itsellä menee aina koko keho ihan kosketusaraksi, tärisen kylmästä ja pää jomottaa korkean kuumeen kourissa. Kunpa niitä ei enää tulisi.

Kesti imetys miten monta päivää tahansa, uskon jokaisesta tipasta olevan hyötyä vauvalle. On se ihan spesiaali homma katsoa vauvaa ja tajuta, miten tuon pienen jokainen nouseva gramma painossa on omalla maidolla tehty.

Miten imetys on onnistunut sinulla?

Parhaiten meidän elämää pääset seuraamaan instagramista. :) Ihanaa kun oot mukana matkassa.

-Elisa

Unohtunut makkara

Eräänä aamuna avasin mikron puuroni valmistusta varten, löysin sieltä käppyräisen kylmän makkaran. Nostin makkaran Jaakon eteen aamupalapöydässä ja toisiamme katsoessa räjähdettiin yhtäaikaa nauramaan. Kyse kun ei ollut vain yhdestä makkarasta, vaan lähi päivien saatossa ollaan törmätty moneen muuhunkin vastaavaan. Ollaanko jo tässä kohtaa niin hajamielisiä unen määrän muutosten myötä, että milloin mikäkin homma menee tavalla, jossa ei ole päätä taikka häntää.

Pieni nukkuu yöt jopa varsin hyvin ja siltikin kestää tottua yö heräilyihin. Mietin miten ihmeessä selvisin Veen vauva ajan, jossa hän heräili 10-15 kertaa yössä, suoraa huutoa huutaen puolitoista vuotta. Jotenkin sitä suoritti arkea eteenpäin ja täytyy sanoa että hyvin kyllä meni, jos nyt ollaan välillä kuutamolla jo tässä vaiheessa. Hah. Nyt puhutaan vaan parista heräämisestä yössä kuitenkin. Olenko tullut vanhaksi, sitäkö se on?

Eräänä yönä etsin peitostani jotakin kohtaa, peittoa suoristaen ja todenteolla etsien. Jaakko kysyi mitä teen ja koitin selittää ja etsiä samalla määrätietoisesti. Vieläkään en tiedä mitä ihmettä olen peitosta etsinyt keskellä yötä vauvan syötyä, mutta tärkeää muistan sen olevan ja ei en ollut unessa.

Jaakko pistää leipä pussia jääkaappiin ja voi purkkia leipien paikalle tason nurkkaan. Taas naurattaa kun huomaan hänen touhunsa ja kysyn "meinaatko jatkossa levittää voin huoneenlämpöisenä kylmälle leivälle vai mistä moinen idea?".

Rintakumi hukassa ja pieni itkee nälkäänsä (tämä kun haluaa tissin suuhunsa sillä sekunnilla kun huomaa nälän tulleen, yleensä vielä silmät unesta edelleen kiinni) Käännettiin käytännössä melkein ympäri koko jättimäinen sänky patjoineen ja eipä sitä mistään löytynyt. Päätin imettää ilman kumia (joka suojasi nännin ärsytystä alku imetyksessä).. Sieltähän se sitten löytyi itse nännistä, ihan oikealta paikaltaan periaatteessa, kuitenkin unohtuneena yö syötöstä. Kumi kun tulee pestä sekä kuivata jokaisen käytön jälkeen, eikä tosiaan säilyttää nännissä hautumassa seuraavaan kertaan. Näistä imetys  maito hommista kirjoitan myöhemmin ihan oman postauksensa, miten uidaan maidossa!

Huomaan myös aivojen raksuttavan hitaammalla mitä hetki sitten. Aikaiseksi saan paljon, mutta silti tuntuu olevan asioita myös paljon kesken, tai sitten on mahdollista myös että ylisuoritan huomaamattani, hmmm. Kauppaan on ihan idioottimaista lähteä ilman valmiiksi kirjoitettua listaa, koska kotona ei enää ehkä muista mitä ruokaa mistäkin ajateltiin tehtävän. Tai jotain oleellista unohtuu kauppaan. Tästä lähtien lista kehiin siis!

Tähän asti vähäisempi nukkuminen on tuonut mukanaan hassuja kömmähdyksiä, inan enemmän mitä arjessa ennen vauvelia. Tuossa osa niistä. Onneksi kuitenkin vain kaikkea sellaista, jolla ei niin väliä ole. Saadaan ainakin kunnon naurut toistemme sekoiluista!

Mitä teillä on touhuttu unisina?

-Elisa

Liikunta osana arkea

kaupallinen yhteistyö Suomen Voimistelutuotteen kanssa.

Kaikki lähti ajatuksesta, millä tuoda liikunta mahdollisuuksia sisälle kotiin. Jotain joka miellyttää silmää, sellaista mitä koko perhe pystyy hyödyntämään ja mihin kiinnostus riittäisi alku innostuksen jälkeen. Puolapuista olin haaveillut jo pidemmän aikaa, niitä ehdotin miehelleni ensimmäisenä. Siitä ajatus sitten sai tuulta alleen ja nyt olohuoneesta löytyy jo oma tila liikkumiselle perus löhöily mahdollisuuden lisäksi. Olohuoneessa vietetään muutenkin paljon aikaa yhdessä, siksi tuntui luonnolliselta suunnitella jotakin sinne.

Puinen leuanvetotanko on miehen ehdoton lemppari, toimii loistavasti niin selän venytyksessä kuin itse leuanvedoissakin. On se myös ihan mielettömän kaunis ja helposti pois nostettava tarpeen tullen. Valkoisen värinsä ansiosta uppoutuu se oven karmien kanssa melko huomaamattomaksi myös. Vee pääsee apinoimaan puolapuista erilliseen leuanvetotankoon, näiden ollessa asennettuna vierekkäin ja niin hänenkin temppuilu mahdollisuutensa on monipuolisempi. Siksi tanko on juurikin tuon oven karmeissa.

Lisäksi tilasta löytyy puiset voimistelurenkaat, joihin taas Vee on totaalisen hurahtanut. Strapetsi on myös kovassa käytössä ja toimii se hänellä myös keinuna. Samoihin kiinnityskoukkuihin saadaan myöhemmin kiinni vauvalle turvallinen sisäkeinu sekä pomppukiikku.

Ehdoton plussa tulee tuotteiden kotimaisuudesta, tuore koivu tuoksui vielä pakkauksia avatessa, ihanaa. Meille on tärkeää tuoda lapsille liikunta osaksi jokapäiväistä elämää, mutta vielä kuitenkin niin sanotusti leikin kautta myös kotona. Pidetään tärkeänä tukea lapsien motorista kehitystä ja varsinkin puolapuut tukevat näiden taitojen kehitystä mainiosti. Puolapuut on osoittautuneet monipulisiksi niin Veelle kuin meille aikuisillekin ja niiden kanssa pystyy toteuttamaan mm. erilaisia venytyksiä kuin lihaskuntoharjoituksiakin. Näyttää ne myös aika kivoilta osana olohuonetta.

Suomen voimistelutuotteella on nyt myös tarjous, joka ehdottomasti kannattaa hyödyntää, jos puolapuiden hankinta on mielessä ollut. Nimittäin puolapuiden ostaja saa valita kaupan päälle puisen leuanvetotangon, voimistelurenkaat taikka trapetsin. 

Seuraavaksi mielessä on pyörineet mm. bOblesit ja Wobbelin tasapainolauta, jota Vee toivoikin synttäri lahjaksi laudan nähdessään.

Miten teidän kotona liikutaan arjessa, harrastusten ulkopuolella? Onko jotain ehdotonta lempparia jota suosittelisit? :) 

Aurinkoista tiistaita.
-Elisa

Kun niitä on nykyään yhden sijasta kaksi

Suurin muutos tapahtui esikoisen synnyttyä, nyt jotenkin vauvan tuoma muutos, ei ollut samanlaista luonnollisestikaan. Vauva istui valmiiseen lapsiperhe elämään rennoin ottein, siltä se ainakin nyt tuntuu, heh. Toisella kertaa monesti osaa ottaa astetta rennommin ja luottaen myös itse vanhempana. Asiaa helpottaa myöskin se, miten toinen näistä nukkuu yöt, ruokailee, pukee, peseytyy jne ihan itse. Ikäero näiden välillä tuntuu hyvältä, meidän perheeseen meille sopivalta. Nautin suuresti siitä miten pystyn antamaan huomion kummalekkin lapselle. Pienen ollessa rinnalla, pelataa usein Veen kanssa esim. Aliasta tai jotain muuta, johon en niin tarvitse käsiäni. Lisäksi Vauvan nukkuessa päikkäreitä, on meillä aikaa touhuta muitakin juttuja ja Vee on aina tykännyt olla mukana niin ruuanlaitossa kuin siivouksessakin. Ei sen tekemisen mielestäni aina tarvitse niin ihmeellistä olla, läsnäolo on kaiketi sitä tärkeintä.

Pikkuinen on kietonut meidät kaikki nyt jo pienen pikkurillinsä ympärille. Vee on ihan haltioissaan pikkuveljestä ja onnessaan siitä miten saa osallistua tämän hoitoon ja viihdyttämiseen. Sekin on yhteistä touhua hänen ollessaan täällä kotona ja lähtöisin hänen omasta kiinnostuksestaan pientä tulokasta kohtaan. Vauvan päästäessä korkeampaa äänähdystä, on hän ekana hyssyttämässä: "Ei hätää, isoveli on tässä. Ei mitään hätää." Vauvan nukahtaessa vaunuihin hänen työntäessä, kertoo hän miten onnelliseksi tulee siitä että saa vauvan itse nukahtamaan. Vielä illalla häntä peitellessä, viimeisen lauseen huikkaa perääni: "Äiti, mä oon niin onnellinen kun saan pitää vauvaa sylissä ja hoitaa."

Mahdolliset mustasukkaisuudet kuuluu kuvioon, jos niikseen tulee joskus olemaan. Mutta nyt koen ainakin homman rullaavan polulla, jossa jokaisen meistä on hyvä. Jokaiselle on oma tilansa ja paikkansa tässä yhdessä.

Nyt saan kutsua itseäni äidiksi kahdelle, kahdelle pienelle pojalle. Olen maailman onnellisin siitä ja juurikin tästä elämästä.

Miten teidän vauva-arjen alun kuviot on poikenneet toisistaan, tai mitä muutoksia esikoinen on mukanaan tuonut? 

-Elisa

Onneni on tässä

Tätä onnellisuuden määrää ei etsien tarvitse hakea, se näkyy ihan kaikessa tässä ympärilläni itselleni, näissä kahdessa pienessä pojassa, jota katsella ja lähelläni pitää saan. Se on miehessäni, tuossa vierellä läsnä ja koti jossa elämme. Se on olotila jota tunnen, sekä terveys josta kiitollisena nautin, ilman ajatusta sen olevan itsestäänselvyys.  Elämän pieniin paloihin kiteytyy lisäksi niin paljon positiivisia hetkiä, joita itse kukin meistä annostelee ominpäin. Kukaan ei pysty pakottamaan toista näkemää kaikkea sitä hyvää, mitä ympärillä jo nyt on. Helppoa on haluta lisää tai jotain jota toisella on.

Eräs sanoi kerran minulle: "Miten helppo sun on olla onnellinen! On omistusasunto, autot, vakituinen työ ja hymy huulilla kun olet aina niin iloinen." Kyseinen ihminen tunsi kateellisuutta, huonoa fiilistä ja suuttumusta siitä, miten hänellä ei ollut juuri nämä hänen mittapuullaan onnen määrittelevät  asiat samallalailla. Miten toisen elämä voikin näyttää niin täydelliseltä, että omat unelmat ja haaveet vaihtuvat inhoon tai olotilaan jossa ei enää nähdä sitä mikä on kuitenkin hyvin myös omassa. Miten toisten hyvä, ajatellaan johtuvan juuri tietyistä asioista. Ei nämä asiat ole taivaasta luokseni pudonnut, eikä meidänkään elämä helppoa aina ole, vaikka päällisinpuolin arkea helpottavat asiat on tietyllä mallilla. Olen kuitenkin tehnyt ison työn kaiken sen eteen mitä elämässäni nyt on, kun puhutaan niistä mitkä määritteli hänelle onnen. Työ ei kuitenkaan kävellyt kotiovelle koputtelemaan, asunto tai auto ei myöskään. Niiden eteen tein töitä jotta ne itselleni onnistuin "saamaan". Kysyinkin häneltä "Mitä olet tehnyt sen eteen että löytäisit itsellesi vaikka sitten sen vakituisen työn?" Vastaus oli lähinnä selitystä siitä, miten on turhauttavaa laittaa hakemuksia tai muuta kun kuitenkin joku muu saa paikan..?!?

Mitä tulee elämäni suurimpaan onneen, on se itselleni kaikkea muuta kuin hänen mainitsemansa. Minulle se on ennenkaikkea tämä perhe, jonka eteen tehdään yhdessä asioita. Tätä perhettäkin on rakennettu hartaudella, rakkaudella ja toisten tavoille oppien sekä ymmärtäen, hyvin pienin askelin alussa. Yhteinen lapsi oli haave, mutta ei itsestäänselvyys, edes siinä vaiheessa kun pientä alettiin yrittämään, eihän sitä koskaan tiedä miten kaikki menee. Veen ja Jaakonkin yhteys on rakentunut omalla painollaan, ei se syntynyt sormia napsauttamalla vaan rauhassa tutustuen, luottoa toiseen luoden ja kiinnostuen.

Mielestäni on harmillista, miten moni määrittää oman elämän puutteellisuutta, sen perusteella mitä jollain muulla on. Onhan se loogisesti ajateltuna äärettömän helppoa ajatella niin. Minä kuitenkin päätin olla onnellinen, onnellinen omassa elämässäni, itse asioiden eteen tehden ja nähden. Päätin pitää itsestäni huolta perheemme lisäksi, enkä sivuuttaa sitä mitä myös minä tarvitsen. Näen jokaisessa päivässä hyvää ja elän läsnäolevaa hetkeä parhaani mukaan hyväksyen ja kiitollisena. Kyllähän kaikkea keksii mitä haluaisi, mutta olenko valmis tekemään töitä haaveideni eteen myös, vai junnaanko ajatustasolla? Tavoitteet on juurikin niin ruokaisia mitä itse itsestäsi niille annat. Jos en, miksi tuntea kateutta heitä kohtaa, joilla jokin muu on toisin. Miksi ylipäänsä määrittäisin onnea sen perusteella mitä ei juuri nyt ole, kun voisi lähteä ajattelemaan sitä mitä kaikkea jo on? Meillä jokaisella on elämässä hyvää, jopa tekemättä mitään sen eteen.

Näetkö sen, se on itsestäsi kiinni.

Mikä tuo sulle onnea?

-Elisa

1 viikkoinen pieni ihminen

Eilen synnytyksestä oli kulunut jo kokonainen viikko, vaikka miten edelleen tuntuu siltä kuin pieni olisi syntynyt vasta eilen. Ollaan nautittu melkoisen harmonisesta ensimmäisestä viikosta, vauva on hyvin tarkka ruokailujen säännöllisyydestä 4h välein ja muuten hän vielä pitkälti nukkuu muut välit.

Olen myös itse saanut nukuttua ihan mielettömän hyvin, vaikka väsymyksen huomaankin silmien seistessä yö imetyksen aikaan. Veestä muistan miten vaikeaa oli saada unenpäästä kiinni, ihan mahdottoman vaikeaa. Tarkkailin jatkuvasti hengittääkö pieni siellä pinnasängyssä nyt varmasti ja kaikki tuntui ensimmäisen 2 viikon ajan muutenkin huolta nostattavalta. Tuolloin kotiuduttiin sairaalasta miltein viikon nukkumattomuuden jälkeen, shokissa edelleen ja hormonit tuskin auttoivat asiaa ainakaan positiivisesti. Ensimmäiset 2 viikkoa lähinnä itkin, koska pelkäsin aivan kaikkea mahdollista. Varsinkin iltaisin, pelkäsin tulevaa yötä, sitä miten me nyt selvitään keskenämme tulevasta yöstä ja milloin mikäkin huolta herätti. Onneksi babybluesta kärsivät saavat kuitenkin inan edes helpotusta mielelleen 1-2vk jälkeen. Näin kävi meilläkin, kunnes sitten alkoi oma sairastaminen hoitovirheen vuoksi ja lapsuuden traumojen selvittely. Babyblue oli kuitenkin ohimenevä ja onneksi tällä kertaa sitä ei tullut. Nyt mukana on ollut varmuutta ja luottoa ihan erilailla. Olen päässyt ensimmäistä kertaa nyt ilmeisesti siihen niin sanottuun "vauvakuplaan" ja se on ihan parasta! 

Tämän pienen olen tajunnut ottaa unipesässä viereeni omalle puolelleni ja näin hän on mahdollisimman lähellä öisin. Vielä kun on niin kovin pikkuinen. Veestä olin melkoisen ehdoton ihan kaiken suhteen. Tämän kanssa mennään sieltä mikä tuntuu meistä parhaiten toimivan. Joskus on kompuroitava, jotta voi seuraavalla kerralla ymmärtää, miten jokainen kuultu ohje ei aina ehkä palvelekaan omaa perhettä parhaiten. 

Vee on ollut isällään tämän viikon ja huomenna maanantaina saadaan koko perhe kokonaisena tänne vauva-arkeen kiinni. Olen niin onnessani että meinaa sukat pyöriä jalassa ympyrää! Ihanaa saada esikoinen kotiin ja jakaa tätä kaikkea rakkautta myös hänelle meidän yhteisellä viikolla. Veljet pääsee kunnolla toistensa lähelle ihmettelemään. Ihanaa! 

Onko jotain mistä haluaisit lukea enemmän, jotain josta haluaisit kysyä meidän kokemuksia tai tapoja toimia? 

Parasta sunnuntaita! <3 

-Elisa

Synnytyskertomus

Aiemmista teksteistä pääsee lukemaan siitä, mitä kaikkea viimeisiin kuukausiin odotuksessa kuului. Synnytyspelkoa esikoisen traumatisoivan synnytyksen johdosta, rentoutusmenettelyjen opettelua, oman kehon ja mielen uskon kasvattelua tätä synnytystä varten ja paljon kiitollisuutta mahassa möyrivästä pikkuisesta. Tästä pääset kurkkaamaan myös esikoisen synnytyksen kulkua.

Käynnistys sovittuna viime perjantai aamulle klo 10.

Vietiin esikoinen päiväkotiin viskari tehtävien pariin, annoin halit pusut ja nieleskelin etten vollottaisi tunteiden noustessa pintaan. Seuraavaksi nähdään kun hänestä on tullut isoveli. Heipat heilutettua oli kuitenkin aika lähteä heidän päiväohjelman tieltä pois. Siitä suunnattiin kaksin vielä Naantalin aurinkoiseen aamupalalle, ennen kun oli aika siirtyä kohti synnäriä. Viime päivien viimeiset valmistelut tuntui tehneen tehtäväänsä ja tulevan koitoksen odotus kasvoi hurjaa vauhtia mielessä positiivisena. Pelolle ei ollut tilaa tai tarvetta, oli hyvää jännitystä ja halu päästä etenemään.

Lääkärin tutkimuksen jälkeen oli kaksois-ballongin asennuksen aika. Kyseinen menetelmä on luonnollisin käynnistyksen aloitus (lääkkeetön), jolla koitetaan aktivoida synnytystä käynnistymään mekaanisen ballongin avulla, joka kypsyttää kohdunsuuta ja näin toivotaan myös supistusten aktivoituvan kehossa itsestään. Asennuksen jälkeen olin käyrillä noin tunnin, josta saatiin lupa lähteä kotiin odottelemaan etenemistä. Käytiin parilla pienellä kävelyllä haukkaamassa happea, kiivettiin portaita edestakaisin ja pyörittelin lantiota seisoen sekä jumppapallon päällä keskittyen yläkropan paikallaan oloon. Mielessä pyöri lähinnä painovoiman mahdollinen vaikutus, siksi kaikenmoinen lepo ei sopinut kuvioihin vaikka sillekkin oli lupa annettu. Napakoita supistuksia alkoi astumaan kuvioihin klo 18 maissa, pikkuhiljaa piti keskittyä supistuksiin ja pysähtyä hengittämään. Klo 22 siirryin kuumaan suihkuun vastaanottamaan supistuksia ja siellä ne yltyikin sitten entisestään jo hyvin. 00:00 ballongi irtosi, joka tarkoitti kohdunsuun olevan nyt 3-4cm auki. Vauvan liikkeet hävisi ballongin irtoamisen jälkeen, joten mentiin käymään varuiksi näytillä, lupa kun oli muutoin odottaa kotona voinnin mukaan aamuun asti.

Lääkäri tarkasti tilanteen, totesi vauvalla kaiken olevan hyvin, sekä kertoi kohdunsuun olevan jo 4-5cm avoinna. Tuntui hämmentävältä! Esikoisen kohdalla keho oli käytännössä toimintakyvytön sekä kipushokissa 1cm lähtien loppuun asti, lääkkeellisen käynnistyksen vuoksi (joka monesti on hurjasti kivuliaampi lääkkeillä tehtyjen supistusten johdosta). Tunsin onnistumista ja mielettömän hyvää fiilistä. Keho oli tälläkertaa tehnyt itse supistuksia, sekä edistänyt tilannetta jo noin järjettömän hyviin sentteihin asti pelkän ballongin avulla. Vielä niin että itse pystyin kävelemään, keskustelemaan, nauramaan supistusten välissä ja täysin hallitsemaan tilannetta eri rentoutus keinoin. Ajattelin miten jo vaan tämän alun meno noin, on enemmän mitä edes toivoa saattaa kaiken sen jälkeen mikä viimeksi jätti niin hurjasti pelkoja matkaan mukaan Veen synnyttyä.

Oli kuitenkin yö, joten kalvoja ei alettu puhkomaan vaan lähdettiin kotiin odottamaan aamua.  Kotona supistukset lopulta loppuivat kokonaan, mentiin nukkumaan pariksi tunniksi ja siirryttiin takaisin synnärille yhdeksältä. Siellä meitä odotti oma ammeellinen synnytys-sali sekä herttainen  kätilö. Aloin kyselemään mitä kaikkea käytössäni olisi, kun homma lähtee taas etenemään kalvojen puhkaisun jälkeen.  Lisäksi listasin tiskiin omat toiveeni synnytyksen suhteen ja varmistin että tälläkertaa toiveitani kuunneltaisiin, kunnioitettaisiin sekä miten mitään sellaista ei saisi tehdä jonka itse kiellän. Kätilö oli äärettömän ymmärtäväinen ja pahoitteli viime kokemustani. Tuntui luottavaiselta ja hyvältä.

Synnytyksen kestoksi on merkattu 6h33min joka lasketaan hetkestä kun supistukset palasivat kovina. Kalvojen puhkaisun jälkeen supistukset tosiaan palasivat pian ja aloin liikkumaan aktiivisesti. Kävelin synnytys-salien käytävää edestakaisin, supistuksen tullessa nojasin kävelytukeen ja säädin Tens-laitteesta tärinää kovemmalle. Olin omassa kuplassani rentona, kehoa kuunnellen ja toimien sen mukaan joka missäkin hetkessä tuntui hyvältä. Kun supistukset alkoivat olemaan kivuliaampia, siirryin käytävältä huoneeseen ja pyysin Jaakkoa avuksi. Väleissä naureskeltiin, keikuttelin lantiota ja pidettiin hyvää fiilistä yllä, jotten jäänyt supistus kipuihin kiinni aina niiden helpottaessa. Jaakko painoi hartioiden akupisteitä, minä hengitin syvään sisään, ulos hallitusti ja samalla Tensin Boost nappia painellen. Kokeilin ilokaasua, joka tälläkertaa aiheutti pahoinvoinnin, näin ollen sen jätin heti kättelyssä pois. Välillä istuin supistuksen sängyn reunalla, välillä seisoin kävelytuessa roikkuen, Jaakon edelleen painaessa pahimman kivun kohdilla hartioiden tai käsien pisteistä. Näillä konsteilla edettiin 6cm asti, jolloin vauvan sydänäänet tippuivat alas jokaisen supistuksen tullessa. Kätilö asensi "pinnin", joka piirsi selkeämmin vauvan tilaa ja sykettä ruudulle. Samalla minut pyydettiin sängylle makaamaan, jotta syke saataisiin pysymään hyvänä.

Olisin halunnut siirtyä ammeeseen mutta sykevaihtelun vuoksi se ei enää ollut mahdollista. Näin ollen pyysin epiduraalin, välttääkseni joutumista hallitsemattomaan kiputilaan jota en halunnut. Se kun olisi vienyt mahdollisuuden pysyä itse hommassa aktiivisesti mukana myös pääkopan kanssa. Epin sain melko nopeaan ja teho alkoi tuntua, jaloissa pysyi hyvin tunto ja toiminta. Tuolloin Jaakko soitti siskolleni (joka oli tulossa lisä tueksi synnytykseen kummankin toiveemme vuoksi) että nyt olisi hyvä aika tulla paikalle. Pahin kipu hälveni ja sain itseni taas enemmän liikkeelle vauvan sykkeen korjaantuessa. Höpöteltiin tulevasta ponnistusvaiheesta, toivomistani ponnistusasennoista sekä siitä mikä olisi ehdoton ei. Paineen tunne alkoi astumaan kuvioihin ja parin h jälkeen kivut alkoivat taas hiipiä hallitsemattomina osaksi. Pyysin lisäannoksen epiduraalia, sain sen ja varttia myöhemmin kohdunsuu oli edennyt tilaan josta saisi aloittaa ponnistamisen. Olin rauhallinen, valmis ponnistamaan ja nyt alkoi olla sen aika. Muistin Annan neuvon, miten ponnistamista ei kannata aloittaa täysiä puskien, vaan pienin ponnistuksin. Näin vauva saisi itse hakeutua alemmas, kohtu työntäisi mukana luonnostaan supistuksen tullessa ja voimani riittäisivät pidempään. Kokeilin ponnistamista kylkiasennossa, hetken kuluttua polvilleen sängyn päätyyn nojaten ja lopulta ponnistin taas kyljellään. 20min aktiivisen ponnistamisen saattelemana pieni syntyi maailmaan klo 19:30.

Ponnistin omin voimin, omaa kehoa kuunnellen enkä imukupin avulla tällä kertaa. Olin edelleen tilassa jossa ymmärsin kaiken, tilassa joka ei vienyt nyt kipu-shokkiin. Nyt hän on siinä! Hän todella on rinnallani ja meillä molemmilla on kaikki enemmän kuin hyvin. Ei ole sanoja kuvaamaan sitä onnen ja kiitollisuuden määrää! Jaakosta tuli isä tuolle pienelle, täydelliselle pojalle juuri hetki sitten ja meidän synnytysmatka on tullut päätökseen tuntein, jotka jokaisen pitäisi saada tuntea ja kokea.

Nyt ymmärsin sanoja joita olin kuullut ennen esikoisen syntymää, ymmärsin vasta toisen synnytykseni jälkeen sanoja jotka kertoivat miten kaikki kipu unohtuu kun pienen saa rinnalle. Nyt tunsin sen ensimmäistä kertaa vaikka kahdesti olen rinnalleni saanut sen maailman rakkaimman, oman odotetun vastasyntyneen. Tällä kertaa kipu ei vienyt mukanaan ja sumuttanut sitä kaunista hetkeä, pienen ihmisen syntymää. Tämä kokemus kuitenkin muutti myös edellistä kertaa jotenkin herkemmäksi ja enemmän ymmärrettäväksi. Se teki siitä myös kauniimman ja jotenkin koin uudestaan myös mielessä hetkeä kun Vee nostettiin rinnalle miltein 6-vuotta sitten.

Itkin ja hoin miten tein sen, miten pystyin hallistemaan kehoani, miten nyt osasin kuunnella sitä ja pääsin toteuttamaan asioita synnytyksen edistämiseksi ilman yhtäkään lääkkeellistä supistusta. Kehoni teki sen, teki sen jo toistamiseen.

Synnytys oli kaikkea muuta mitä ikinä olisin osannut edes toivoa. Se oli voimaannuttava, korjaava esikoisen synnytyksen jälkeen. Kaiken kaikkiaan upea ja sen sanominen tuntuu vieläkin ihan hullulta. Hetki sitten vielä pelkäsin tulevaa ihan järjettömän paljon, olin kauhuissani edellisestä ja nyt voin huokaista onnesta. Aidosti sydämestäni kiittää jokaista ihmistä ympärilläni salissa, siitä, miten kaikki teki juuri sen, mitä todella tarvittiin tämän pienen ihmisen kauniiseen syntymään.  Sain kokea jotain sellaista mitä en ikinä koskaan voisi edes itse uskoa todeksi, kaiken sen jälkeen mitä kannoin mielessä mukana traumana, pahimpana pelkona, oli tuossa hetkessä pyyhkäisty mielestäni pois.

Nyt mulla on kaksi täysin erilaista synnytyskokemusta koettuna ja kummastakin tunnen maailman suurinta kiitosta, onnistumista ja onnea. Kaikella on tarkoituksensa, onneksi en jättänyt yhteistä haavettamme ajatustasolle pelkojen vuoksi. Saatiin kokea yhteisen lapsen syntymä ihan mielettömän upein fiiliksin ja tuntein. Sain korjaavan kokemuksen ja jotain joka tuntuu armahtavan viimekertaisen pelot kauas pois.

Nyt sylissä tuhisee terve pieni poika ja isovelikin pääsi heti häntä nuuhkuttamaan. Oon maailman onnekkain omassa elämässäni, ollessani äiti näille kahdelle. <3 

Kaunis kiitos kaikille odotus matkassa mukana olleille, sekä synnytystä edistäville ja apukeinoja kertoville. Kiitos ystävät, Kiitos Kätilön koti Anna, Kiitos vyöhyketerapeutti Mari Sipilä, Kiitos isosiskoni Jassi, Kiitos esikoiseni ja ennnekaikkea Kiitos järjettömän suuresta tuesta, uskosta minuun, turvasta ja rakkaudesta Jaakko. 

-Elisa

Pysähtyminen

Mielen tai kehon käydessä kierroksia, olisi ensimmäisenä tärkein pysähtyä. Kun tekeminen muuttuu suorittamiseksi tai herkut huutaa kaapista suuhusi, on syytä kuulostella. Hengitä itsellesi, aisti sekä kuuntele oman kehon kertomus mikä saa sinut toimimaan kyseisellä tavalla juurikin nyt. Mikä muuttaa tekemisen pakko suoritukseen tai muuta vastaavaa?

Mulla oli eilen vahvasti tällainen päivä. Aamusta lähdettiin Veen kanssa liikenteeseen, käytiin kaupoilla, nähtiin mummia, leikittiin ja kotona siivosin täydellä teholla. Jalkoja särki ja lepo olisi varmasti ollut itselleni se fiksuin ratkaisu. En silti osannut pysähtyä, mietin mielessäni jatkuvasti mitä seuraavaksi voisin tehdä tai toteuttaa vielä ennen vauvan syntymää. Todellisuudessa, meidän koti on jo puunattu, kaikki mahdollinen valmista pientä varten. Olisin hyvin voinut kaupan ja kyläilyn jälkeen ihan vaan rentoutua, joka on äärettömän tärkeää juurikin synnytyksen lähestyessä ja tietysti muutenkin. Ihmisellä on lupa myös olla, varsinkin kun keho niin kertoo. 

Vasta saatuani tsemppi viestin vyöhyketerapeutiltani sen ymmärsin. Nyt olisi aika nostaa jalat ylös, kuunnella ja aistia mitä keholla on kerrottavana. Mielessä tunsin vyöryävän jonkinsortin pakokauhua tulevan suhteen, vaikka olinkin rauhallinen. Tiesin silti toohottamiseni johtuvan siitä, vaikka normaalistikin teen paljon, oli eilinen ihan erilaista. Vee katsoi sohvalla pikkukakkosta ja kipusi kainaloon makoilemaan pää mahani päälle, kun istuin hänen viereensä. Se oli juurikin se mitä siihen hetkeen tarvitsin, vaati se vaan hetken pysähtymistä ja kehon käytöksen ymmärtämistä. Hetkelle hengittämistä ja maailman rakkain esikoinen vierellä laskin hartioiden jännityksen. 

Ehkä mullakin on lupa olla ja pysähtyä. 

-Elisa

Rv 38

Viimeisiä viedään! Tälle viikolle suunniteltu käynnistys lähenee päivä päivältä. Jännityksellä odotan pysyykö pieni matkassa siihen saakka, vai miten hommat etenee. Esikoinen käynnistettiin raskausmyrkytys epäilyn vuoksi rv40+0 ja tämän käynnistys sovittu rv38+2. Siihen verraten on olo, että ei tämä täältä kyllä aikaisemmin liikkeelle lähde. Mikään ei kuitenkaan koskaan ole varmaa, olihan tällä kiire jo rv 29!

Tänään oli viimeinen äitiysneuvolakäynti ennen pienen syntymää, sekin tuntuu ihan hassulta. Juurihan me mentiin ensimmäiselle käynnille ja odotus oli ihan alkumetreillä. Nyt 30vk myöhemmin, ollaan saatu  kokea mielettömän ihana odotusaika, vauvan potkut ja vaikka mitä mietintöjä läpikäyden. Välillä pieni huoli matkassa, mutta suurimaksi osin kuitenkin rauhallisin fiiliksin hetkistä nauttien. Ensiviikon neuvola-aika onkin sitten jo kotikäynti pieni kainalossa eikä enää mahassa, eli äitiysneuvola vaihtuu vauvan neuvolaan.

Kohdunkorkeus oli kasvanut kahdessa viikossa vain puoli senttiä (30,5cm) ja tuohon syyksi lienee hieman jo laskeutunut pikkuinen. Turvotusta ei edelleenkään ole sen koommin tullut ja proteiinit pysyneet poissa testeissä. Päänsäryn pistän huonojen öiden sekä niskan tilanteen piikkiin. Hemoglobiini oli noussut yhdellä (99)  kahdessa viikossa, joten ei nyt ainakaan laskua sen suhteen, vaikka saisihan tuo reilusti korkeampi olla. Paineet myös hyvät 102/77. Eli nyt ei ainakaan merkkejä raskausmyrkytyksen suhteen.

Kroppa selkeästi kyllä jo valmistautuu tulevaan ja voinnissa ilmenee muutoksia jatkuvasti. Veen hoitokuviot on sovittuna, kassi pakattuna ja koti valmiudessa tulokasta varten. Aamulla huikkasin Jaakolle puhelimen pitämisestä lähellä, ihan vaan varmuuden vuoksi. Jännittäviä nämä viimeiset päivät.
Ihan kohta.

Mitä fiiliksiä teidän mielessä on pyörinyt synnytyksen lähestyessä?

Ihanaa uutta viikkoa! -Elisa

Miten päin?

Meille annettiin aika vauvan kääntöön perätilasta takaisin raivotarjontaan, tälle aamulle. Viikko meni lopulta melko nopeaan ja nyt viikonlopun aikana, vauvan asennon mietinnän suhteen on hellittänyt aikalailla. Hän on siellä juuri niin kuten parhaakseen tilan kokee. Uskon vahvasti, että vauva itse hakeutuu asentoon jossa hänen on parasta olla, oli se sitten kumminpäin tahansa. Jostain se aina johtuu ja jollei muutosta synny, on niin tarkoitettu olevan. Ulos ne sieltä jokatapauksessa tulee aina jollain konstilla kumminkin, se helpottaa ajatuksena jo itsessään. Vaikka toki aluksi, mahdollinen sektiion joutuminen hirvittikin hetken.

Olen synnytyksen suhteen niin herkässä tilassa, että jokainen väärin mitattu painoarvio, vauvan muuttunut tarjonta ja mikä tahansa, saa pieni muotoista hätää aikaan sisälläni. Haluan olla tietoinen ja varma. Epävarmuus ei sovi mun aivoilleni, vaikka kuinka tiedänkin ettei tällaisessa asiassa voi koskaan olla varma yhtään mistään.

Nyt kuitenkin saatiin tieto taas muuttuneesta tarjonnasta, eikä vauvan kääntöä tarvinnut edes yrittää! Eli hän kävi ainoastaan kokeilemassa oleilua pää ylöspäin ja nyt viikon sisään on itsestään kiepsahtanut takaisin. Suunnitelmassa edetään siis alkuperäisen mukaisesti, käynnistys aloitetaan alle kahden viikon kuluttua ballongilla. Jollei hän siis lähde tulemaan ennen sovittua päivää itsestään.

Mielettömän isoa odotusta, jännitystä, toivoa, pelkoa, uskoa ja kaikkea muuta mahdollista. Hetki vielä masun suojissa, kunnes on aika tavata kasvotusten uusi perheenjäsenemme.

Turvaa synnytyspelolle

Pääsin toteuttamaan yhteistyönä yksilöllisen synnytysvalmennus-paketin itselleni, kun turvattomuus tulevan suhteen alkoi hetkellisesti taas nostaa päätään. Etsin apua vauvan kääntöä edistäviin hoitoihin ja sillälailla oikeastaan tätä toteuttava kätilö löysi minut.  Jo heti ensimmäisen lauseen luettuani, tämä ihminen tuntui oikealta juuri tähän hetkeen. 

Mitä on yksilöllinen synnytysvalmennus-paketti? 

"Yksilöllinen synnytysvalmennus -paketti on täydellinen lisä neuvolapalveluiden rinnalle. Paketti sisältää kolme kätilön tapaamista ennen synnytystä ja yhden synnytyksen jälkeen. 

Raskauden aikana ehdimme rauhassa käydä läpi toiveitanne, kysymyksiänne ja ajatuksianne koskien tulevaa synnytystä ja autan teitä valmentautumaan yhdessä. Voimme myös keskustella mahdollisista peloistasi ja löytää keinoja elää pelon kanssa. Saatte kattavasti tietoa siitä, mitkä asiat vaikuttavat synnytyksen kulkuun ja millä tavoin voitte itse vaikuttaa siihen. Yhteen tapaamiseen voimme halutessasi yhdistää jonkin ihanan hoidon, kuten äitiyshieronnan tai lempeän synnytyksen stimulaatiohoidon. Samalla kuljen raskausmatkaa yhdessä koko perheen kanssa, ollen läsnä teitä varten ja teidän tukena.

Viimeisellä tapaamiskerralla käymme yhdessä läpi synnytystä ja teidän synnytyskokemuksianne.

Voimme tavata joko Organic Spirit Turku -hoitolassa osoitteessa Kerttulinkatu 20 tai oman kotisi turvassa." 

Sovittiin tapaaminen jo heti seuraavalle päivälle, joka jo itsessään toi hyvää oloa, aika kun alkaa käymään jo melko vähiin. Vastassa oli lämminhenkinen, hymyilevä ja aidosti minua varten oleva ihminen, Anna. 

Aluksi käytiin läpi edellistä synnytystä, kuitenkaan liian kovaa takertumatta siihen. Kevyesti ja yhdessä keskustellen, tulevaan luottoa luoden. Sain puheenvuoron aina sitä tarvittaessa ja paljon myös vaan kuuntelin sekä otin vastaan sen kaiken tiedon, joka tulevassa on hyvä pitää mielessä. Anna kertoi ihmiskehoon vaikuttavista tekijöistä, neuvoi asentoja ja näytti harjoituksia, joista minulle olisi hyötyä nyt sekä synnytyksen aikana. 

Seuraava aika sovittiin ensiviikolle meille kotiin, jolloin Jaakkokin pääsee osaksi valmennusta. Tuolloin myös hän saa vinkkejä, miten mahdollisesti voisi helpottaa oloani ja olla läsnä kun sitä tarvitsen. On ihan eri katsoa videota tai lukea, miten mistäkin kohtaa painaminen tai muu helpottaa. Kuin se, että kädestä pitäen toinen ihminen tukee ja näyttää sen ihan kirjaimellisesti. 

Siihen asti sain neuvon tehdä ennenkaikkea sitä, mikä saa oman oloni rennoksi, hyväksi ja oksitosiinin virtaamaan kehossa luonnollisesti. Paljon läheisyyttä, juttuja jotka saa juuri minulle hyvän olon sekä tietysti meille yhdessä Jaakon kanssa. Muutaman harjoituksen joka avaa mm. lantiota ja rentouttaa lihaksia siellä tulevaa varten. Sekä kehotuksen toteuttaa jokainen ns. keskeneräinen asia, joka mielessä kolkuttaa. Jotain jonka haluaisin hoitaa alta pois ennen pienen ihmisen tuloa. 

Käynnin jälkeen olo oli hieman taas jo helpottuneempi, ensikertaa odotellessa. 

Oma muistilista synnytykseen:

• Vain tämä hetki on se joka ohjaa juuri nyt.
• Jokainen supistus tuo vauvaa lähemmäs sinua.
• Se mikä tuntuu hyvältä mihinkin hetkeen, on juuri oikea siihen.
• Kipu ei ole vaara sinulle tai vauvalle synnytyksessä, yritä rentoutua jos suinkin pystyt.
• Rentouta keho leukaluita myöden alas asti, muista hengittää.
• Käytä jokainen supistus väli rentoutumiseen ja ota kumppani osaksi lähelle (jolloin luonnollinen oksitosiini pääsee tuottamaan sitä itseään.)
• Uskalla pyytää ja vaatia.
• Nauti matkasta, kohta helpottaa.

Mikä on luonut turvan juuri sinun synnytykseen, tai mikä luo sen mahdolliseen tulevaan?

Rentouttavaa viikonloppua. <3

-Elisa

Rv 37

Taas viikko pidemmällä tässä raskaudessa, en voi sanoa ajan junnaavan kuten esikoista odottaessa. Aika on mennyt kuin siivillä, ihan alusta alkaen. Uskomatonta miten ihan kohta hän on todella täällä! Nyt on 36 täyttä raskausviikkoa, eli puhutaan jo rv 37 alkaneen.

Meidän viimeviikon käynti synnärin kontrollissa meni ihan hyvin. Periaatteessa en saanut hiottua varmuutta tai muutakaan mielelleni. Sain kuitenkin kuuntelevan kätilön ja lääkärin, jolla oli oikeasti aikaa pohtia tulevaa meidän kanssa edes sen pienen hetken. Alkuperäiseen synnytys-suunnitelmaan lisättiin muutama juttu myös ja sovittiin käynnistyksestä rv 38. Täältä pääset lukemaan esikoisen synnytyskertomuksen paloja.

Käynnistyspäivä  osuu kahden viikon päähän. Käynnistys aloitetaan ballongilla tuon päivän aamuna klo 10. Jos ballongi ei tekisi haluttua tehtäväänsä 24h aikana, mainittiin mahdollisesti kalvojen puhkaisusta seuraavana toimenpiteenä. Kuulostaa ihan hyvältä suunnitelmalta, toiveeni on nimittäin kaikki mahdollinen "luonnollinen" kokeilu ennen lääkkeitä. Mutta jos näistä ei apua olisi, niin sitten seuraavaksi sanottiin olevan lääkkeiden kanssa nopeuttaminen. Hetki näyttää kun se on käsillä sitten.

Matkaan astui kuitenkin pienoinen mutka, nimittäin vauvan kääntyminen perätilaan. Käännöstä yritetään vielä tyksissä, jollei vauva päätä itse kierähtää takaisin pää alaspäin ennen maanantaita. Pari yötä mukana on olleet myös säännölliset supistukset 4h ajan, sekä kohdun suu oli alkanut jo kypsymään ja lääkärin mitatessa sormella auki. Eli neljän päivän aikana supistukset saaneet aikaan inan edistymistä, vielä kun vauva kääntyisi! Tälle viikolle varasin ajan myös raskausaikaan erikoistuneelle osteopaatille. Lisäksi aloitan tänään yksilöllisen synnytysvalmennus-paketin, jossa koitetaan hioa lisä luottoa kehoon ja tulevaan synnytykseen. Siitä kirjoitan teille myöhemmin vielä lisää!

kuvat ovat rv 27

Olen voinut pääsääntöisesti hyvin, tämän kasvavan mahani kanssa ja tunnen siitä kiitollisuutta! Monen olot tuntuu huononevan loppua kohden ihan mielettömän rajullakin kädellä. Pyrin itse pitämään mielessä väliaikaisuuden, kun jokin uusi oire ilmaantuu. Jäljellä ei kuitenkaan enää kauaa ole ja olisi se outoa jollei jotain tuntuisi. Sisällä kun kasvaa miltein täysin kypsä pikku ihminen.

 Onko sulla kokemuksia vauvan kääntämisestä? Miten onnistuttu ja mitä yritetty? :)

Mukavaa viikkoa!
-Elisa