Olen aiemmin jo puhunut siitä miten saan aina kovin paljon aikaiseksi kun on kyse jonkun muun ihmisen tarpeista. Omat "tarpeeni" liittyen ideoihin ja ajatuksiin joita haluaisin omaan elämääni toteuttaa, eivät saa minua liikkeelle ohjelman pikakelauksen tavoin varman pontevasti. Moni asia jää ajatustasolle ja suuri osa lopusta jää kokonaan tekemättä.
Käyköhän näin myös monille muille? Entä jos näin onkin hyvä, toteuttaa vain osa miljoonista ajatuksista joita vilisee pääni sisällä. Entä jos olenkin täysin oikeassa kohdassa ja luottaisin siihen miten olen jo tehnyt valtavan paljon, tarpeeksi. Seuraavaksi toteuttaisin kun ajatus veisi itse tekemiseen ilman että aloitus innostuksen jälkeen huomaan taas jämähtäneeni paikoilleen.
Mietinkin miten ehkä itsessäni elää kannustaja, tsemppaaja sekä auttaja joka yksinkertaisesti nauttii muiden ihmisten eteen tekemisestä. Sillä uskon ihmisiin ja tekemiseen, uskon unelmien toteutumiseen kun on valmis tekemään niiden eteen kovasti töitä. Mutta olenhan tehnyt itsenikin eteen jotain, en olisi saavuttanut monia asioita ilman omaa tekemistäni. Itseltä tuntuu olevan helppoa vaatia jatkuvasti jotain lisää!
Ehkä tässä onkin ihan hyvä. Mitä jos pysähtyisin enkä kokoajan vaatisi tai väkisin yrittäisi saada kiinni jostain jonka kuuluukin jäädä vain ajatustasolle vielä hetkeksi hautumaan.
En kuitenkaan ole missään määrin saamatonta sorttia, päinvastoin päivät ovat aikalailla täynnä asioita jotka antavat ihan älyttömän paljon itselleni juurikin nyt. Haluan niin kovin paljon saavuttaa ja edetä, mutta koska ajatukset ovat keskeneräisiä eikä vie sen pidemmälle olisi hyvä antautua läsnäolevaan hetkeen ja edetä kun askeleet todella vievät kohti jotakin muuta.
Entä jos olenkin kuunnellut kehoni sisäistä ääntä, seisten juurikin siinä missä on hyvä seistä. Entä jos olen itse pitänyt käsijarrusta kiinni koska aika ei ole ollut oikea moneen vaikka ajatustasolla olisinkin halunnut niin niin paljon kaikkea heti nyt. Asiathan ovat kuitenkin monelta osalta äärettömän hyvin. Ja tiedän olevani innostuja jonka on välillä hyväkin roikkua käsijarrussa.
Entä jos antaudun tälle hetkelle ja luotan siihen miten sisäinen tarmokkuuteni vie kohti jotain isompaa unelmaa kun olen valmis sille. Enkä väkisin etsi, hae ja ahdistu keskeneräisyydestä.
Tässäkin on enemmän kuin hyvä.
-Elisa
Käyköhän näin myös monille muille? Entä jos näin onkin hyvä, toteuttaa vain osa miljoonista ajatuksista joita vilisee pääni sisällä. Entä jos olenkin täysin oikeassa kohdassa ja luottaisin siihen miten olen jo tehnyt valtavan paljon, tarpeeksi. Seuraavaksi toteuttaisin kun ajatus veisi itse tekemiseen ilman että aloitus innostuksen jälkeen huomaan taas jämähtäneeni paikoilleen.
Mietinkin miten ehkä itsessäni elää kannustaja, tsemppaaja sekä auttaja joka yksinkertaisesti nauttii muiden ihmisten eteen tekemisestä. Sillä uskon ihmisiin ja tekemiseen, uskon unelmien toteutumiseen kun on valmis tekemään niiden eteen kovasti töitä. Mutta olenhan tehnyt itsenikin eteen jotain, en olisi saavuttanut monia asioita ilman omaa tekemistäni. Itseltä tuntuu olevan helppoa vaatia jatkuvasti jotain lisää!
Ehkä tässä onkin ihan hyvä. Mitä jos pysähtyisin enkä kokoajan vaatisi tai väkisin yrittäisi saada kiinni jostain jonka kuuluukin jäädä vain ajatustasolle vielä hetkeksi hautumaan.
En kuitenkaan ole missään määrin saamatonta sorttia, päinvastoin päivät ovat aikalailla täynnä asioita jotka antavat ihan älyttömän paljon itselleni juurikin nyt. Haluan niin kovin paljon saavuttaa ja edetä, mutta koska ajatukset ovat keskeneräisiä eikä vie sen pidemmälle olisi hyvä antautua läsnäolevaan hetkeen ja edetä kun askeleet todella vievät kohti jotakin muuta.
Entä jos olenkin kuunnellut kehoni sisäistä ääntä, seisten juurikin siinä missä on hyvä seistä. Entä jos olen itse pitänyt käsijarrusta kiinni koska aika ei ole ollut oikea moneen vaikka ajatustasolla olisinkin halunnut niin niin paljon kaikkea heti nyt. Asiathan ovat kuitenkin monelta osalta äärettömän hyvin. Ja tiedän olevani innostuja jonka on välillä hyväkin roikkua käsijarrussa.
Entä jos antaudun tälle hetkelle ja luotan siihen miten sisäinen tarmokkuuteni vie kohti jotain isompaa unelmaa kun olen valmis sille. Enkä väkisin etsi, hae ja ahdistu keskeneräisyydestä.
Tässäkin on enemmän kuin hyvä.
-Elisa
Be First to Post Comment !
Lähetä kommentti