Onni on löytää kadoksissa ollut elämänilo ja oma-itsensä takaisin omaan elämään. Voiko parempaa fiilistä olla. Voiko parempaa kehua kuulla kuin että "Sä olet taas se sama Elisa joka olit joskus ennen, uskallat taas hassutella, nauraa ja olla sitä mitä olet." Vaikka tiedostaisit sen osittain jo itse, tuntuu se ihan hullun hyvältä kuulla, miten tuo välittyy itsestään muiden silmiin ja korviin. Miten muutkin näkee sen hyvän olon ja aidon hymyn.
Olen jo pienestä pitäen ollut meidän perheen hassuttelija, hetkeen heittäytyjä joka varmasti kehtasi tehdä kaikista hölmöimmät ehdotukset pienen yllytyksen jälkeen. Olin se joka ei ymmärtänyt vitsejä vaan ne piti selittää minulle jonka jälkeen nauroin vitseille jo muiden naurettua, ja se oli ok. Olin se jonka hassutteluja naurettiin ja kenestä päiviteltiin tulevan vähintäänkin näyttelijä koska uskalsin ja osasin muuntautua moneksi. En pelännyt perheen edessä, en pelännyt tehdä vaan tein.
Jossain vaiheessa se kuitenkin katosi, en enää uskaltanut. Aloin miettimään pään sisällä valmiiksi lauseet mitä uskalsin ihmisjoukossa sanoa. Aloin pelkäämään mahdetaanko minusta ylipäänsä pitää ihmisenä. Mietin kadulla kulkiessa miten ihmiset ihan varmasti tuijottaisivat minua koska ehkä näytin tai kävelin hassusti taikka muista poiketen. Epävarmuus näkyy ulospäin ja antaa ihmisille aivan väärän kuvan.
Joskus kun eloisa ihminen jää vielä eloisamman ihmisen varjoon voi helposti käydä näin. Ei enää osata olla sitä mitä joskus oltiin. Seurataan sivusta toisen hassutteluja ja jännitetään valmiiksi tulevaa. Jäädään juhlien leikeistä pois ja mietitään mitä mieltä jostain asiasta olisi, ettei oma vastaus poikkeaisi liikaa muiden ajattelusta jolloin joutuisi keskipisteeksi selittämään miksi oli jotakin mieltä. Muututaan kiltistä tytöstä yli kiltiksi eikä itsellä ole niin väliä kunhan jokaisella muulla on vähintäänkin paremmin, en minä tarvitse tyylisesti.
Se ei ole mua ja onni on ollut löytää takaisin pikkuhiljaa sitä mitä joskus olin. On helpottavaa kävellä kadulla ilman että jatkuvasti pelkäisi muiden katseita. On ihanaa uskaltaa puhua ja kertoa se oma mielipide eikä pelätä vaikka se olisi eri kuin muiden. Tuntuu helpottavalta. On ilo olla edelleen kiltti ja empaattinen sekä ajatella muiden parasta mutta on onni myös hyväksyä itsensä sellaisena kuin on. Oon ihan hyvä näin.
Olen jo pienestä pitäen ollut meidän perheen hassuttelija, hetkeen heittäytyjä joka varmasti kehtasi tehdä kaikista hölmöimmät ehdotukset pienen yllytyksen jälkeen. Olin se joka ei ymmärtänyt vitsejä vaan ne piti selittää minulle jonka jälkeen nauroin vitseille jo muiden naurettua, ja se oli ok. Olin se jonka hassutteluja naurettiin ja kenestä päiviteltiin tulevan vähintäänkin näyttelijä koska uskalsin ja osasin muuntautua moneksi. En pelännyt perheen edessä, en pelännyt tehdä vaan tein.
Jossain vaiheessa se kuitenkin katosi, en enää uskaltanut. Aloin miettimään pään sisällä valmiiksi lauseet mitä uskalsin ihmisjoukossa sanoa. Aloin pelkäämään mahdetaanko minusta ylipäänsä pitää ihmisenä. Mietin kadulla kulkiessa miten ihmiset ihan varmasti tuijottaisivat minua koska ehkä näytin tai kävelin hassusti taikka muista poiketen. Epävarmuus näkyy ulospäin ja antaa ihmisille aivan väärän kuvan.
Joskus kun eloisa ihminen jää vielä eloisamman ihmisen varjoon voi helposti käydä näin. Ei enää osata olla sitä mitä joskus oltiin. Seurataan sivusta toisen hassutteluja ja jännitetään valmiiksi tulevaa. Jäädään juhlien leikeistä pois ja mietitään mitä mieltä jostain asiasta olisi, ettei oma vastaus poikkeaisi liikaa muiden ajattelusta jolloin joutuisi keskipisteeksi selittämään miksi oli jotakin mieltä. Muututaan kiltistä tytöstä yli kiltiksi eikä itsellä ole niin väliä kunhan jokaisella muulla on vähintäänkin paremmin, en minä tarvitse tyylisesti.
Se ei ole mua ja onni on ollut löytää takaisin pikkuhiljaa sitä mitä joskus olin. On helpottavaa kävellä kadulla ilman että jatkuvasti pelkäisi muiden katseita. On ihanaa uskaltaa puhua ja kertoa se oma mielipide eikä pelätä vaikka se olisi eri kuin muiden. Tuntuu helpottavalta. On ilo olla edelleen kiltti ja empaattinen sekä ajatella muiden parasta mutta on onni myös hyväksyä itsensä sellaisena kuin on. Oon ihan hyvä näin.
-Elisa
kertooko toi ilme kiitollisuutta elämää kohtaan :)? joo toi että monasti joutuu olee yksin omanmielipiteen kaa 5 samanmielistä vastaan on jännä paikka mut hei sekin kasvattaa sitä rohkeutta vaikka ne olis tosi äkäsiikin mut itte asias itel noi samat asiat oli mietteissä on täst aikaa mut se oman itsen laantuminen sellaseks jääpalikaks rassas tosi paljon mut niinhän se slogan elämä voittaa ainakin niille jotka on oman tien kulkijoita ja oman sydämmensä kuuntelijoille :) mut just se puhuminen omana itsenä sytyttää liekkeihin se oma aitous. Peesailu jos ei oo samaa mieltä johtaa lammasmaiseen sieluun jota on mielestäni helppo manipuloida.
VastaaPoistaheh mulle joskus duunissa kerran yks sano et sä naurat aina vääräs kohtaa mut sellaseen frendit purkki nauruun mun mielikuvitus ei riitä :)
muuten tee joskus joku hullu stoori blogi kirjota se puhtaasti tunteella eläkä poista siit mitään :)
uskaltko vai et kas siinäpä pulma ;)
http://ihmejatavis.blogspot.fi/2015/07/vapaa.html
VastaaPoistaTäällä mulla vähän samat ajatukset. Tosin vasta aikuisena uskalsin...