Aika menee siivillä

Niinhän sitä jaksetaan aina päivitellä miten aika onkaan kulunut kuin lentäen. Miten juuri hänet nostettiin rinnan päälle ja nyt hän on jo kohta kolmevuotias pieni poika. Minun poikani. Mun oma pieni ihminen.

Aika on tosiaan mennyt osittain melko nopeaan, toisaalta vauva-ajasta tuntuu välillä olevan paljonkin aikaa koska tuntuu että en muista sieltä sitä kaikkea, muuta kuin kuvia katsellessa. Taidettiin mennä sen verran sumussa ensimmäinen vuosi että suurin osa muistoistakin jäi kyseiseen vuoteen. Onneksi on valokuvat sekä tieto siitä että kaikesta rankasta ajasta huolimatta kaikki nämä kolme vuotta on vietetty tiiviisti yhdessä, nähty jokainen kehityksen taival, kuultu ensimmäiset sanat, lauseet, laulut. Nähty ensi askeleet, juoksut, hypyt ja temput. Huomattu miten hurmaava luonne pikku Veellä on kaikkine kiukutteluineenkin. On hyvä että on luonnetta ja omaa tahtoa vaikka välillä meinaa mutsilla lähteäkkin tukka päästä ja turhautuminen vallata mielen.

Kolme vuotta sitten näihin aikoihin oltiin tyksissä käynnistelty synnytystä jo kaksi vuorokautta, huhhuldaa mitä touhua se todella olikaan. Mut jokainen kipu, kauhutila ja pelko oli sen arvoista. En vaihtaisi päivääkään! Oon siunattu maailman ihanimmalla lahjalla, mun omalla pienellä pojalla!