Odotus on edennyt jo aika hyville viikoille asti, olen niin kiitollinen jokaisesta lisäviikosta! Ihanaa miten paljon pieni on kasvanut sekä kehittynyt, miten hän valmistautuu mahan turvissa elämään. Rv 29 jouduin osastolle vuodelepoon muutamaksi päiväksi, kun pienelle meinasi tulla kiire maailmaan. Onneksi kuitenkin tilanne rauhoittui ja nyt ollaan siitä 5 kokonaista viikkoa pidemmällä. Mahdollinen käynnistys on suunniteltu rv38 tienoille. Vee kun syntyessään oli hieman liian iso minun lantiolleni, näin ehkäistäisiin mahdollinen sama jumi tälle pienelle. Silti jännittää. Ultra mitat kun on heitellyt niin Veen, kuin tämänkin ultrissa sen verran etten osaa luottaa niihin. Mistä luotto osaavaan henkilökuntoon kun menneet hallitsee alitajuntaa?
Fiilikset on pysyneet muuten aika hyvissä, suuremmat stressit pysynyt poissa unia lukuunottamatta. Öisin sitten käynkin kaikki kauhukuvat mielessä ja herään sydämen hakatessa täysiä painajaisiin. Alitajunta taitaa tuoda pelkoja unien kautta. En vaan enää usko, että olisi hyvä näin lähellä tulevaa synnytystä, mietiskellä edeltävän traumoja sen enempää enää.
Haluan luottaa tulevaan ja synnytysuunnitelma on valmiina odottamassa (toivottavasti sitä pääsee myös käyttämään). Olen ahminut tietoa mahdollisista rentoutus-menetelmistä ja toivon tällä kertaa pääseväni liikkeelle sängyn pohjalta kivusta huolimatta. Viimeksi cytotec oxitosiinin kanssa lamautti oman kropan totaalisesti, ainut tapa selvitä oli mielestäni jämähtäminen paikalleen. Joka oli virhe, eihän pieni pääse silloin etenemään, kuten liikkeen ja painovoiman avulla. Jos tämä ei lähde itsellään käyntiin, toivon saavani ballongin käyttöön ja että se saisi aikaan käynnistymisen. Aika näyttää, eihän näistä voi kun toivoa ja itse tilanne sitten kertoo, mikä milloinkin on parasta sitten.
Fiilikset on pysyneet muuten aika hyvissä, suuremmat stressit pysynyt poissa unia lukuunottamatta. Öisin sitten käynkin kaikki kauhukuvat mielessä ja herään sydämen hakatessa täysiä painajaisiin. Alitajunta taitaa tuoda pelkoja unien kautta. En vaan enää usko, että olisi hyvä näin lähellä tulevaa synnytystä, mietiskellä edeltävän traumoja sen enempää enää.
Haluan luottaa tulevaan ja synnytysuunnitelma on valmiina odottamassa (toivottavasti sitä pääsee myös käyttämään). Olen ahminut tietoa mahdollisista rentoutus-menetelmistä ja toivon tällä kertaa pääseväni liikkeelle sängyn pohjalta kivusta huolimatta. Viimeksi cytotec oxitosiinin kanssa lamautti oman kropan totaalisesti, ainut tapa selvitä oli mielestäni jämähtäminen paikalleen. Joka oli virhe, eihän pieni pääse silloin etenemään, kuten liikkeen ja painovoiman avulla. Jos tämä ei lähde itsellään käyntiin, toivon saavani ballongin käyttöön ja että se saisi aikaan käynnistymisen. Aika näyttää, eihän näistä voi kun toivoa ja itse tilanne sitten kertoo, mikä milloinkin on parasta sitten.
Be First to Post Comment !
Lähetä kommentti